TOINEN HAUDANKAIVAJA.
Sano se.

ENS. HAUDANKAIVAJA.
Ken rakentaa lujempaa kuin muurari, laivanveistäjä ja salvomies?

TOINEN HAUDANKAIVAJA.
Hirsipuuntekijä, sillä hänen rakennuksensa kestää kauemmin kuin
tuhatmäärä asukkaita.

ENS. HAUDANKAIVAJA.
Se ei totisesti ollut tyhmä sukkeluus. Hirsipuu tekee hyvää; vaan miten
se tekee hyvää? Se tekee hyvää niille, jotka pahoin tekevät. Nyt teit
sinä pahoin sanoessasi, että hirsipuu on lujempaa tekoa kuin kirkko;
siis tekisi hirsipuu sinulle hyvää. Vielä kerran, ja joutuun!

TOINEN HAUDANKAIVAJA.
Ken rakentaa lujempaa kuin muurari, laivanveistäjä ja salvomies?

ENS. HAUDANKAIVAJA.
Niin, sano se, niin saat joutopäivän.

TOINEN HAUDANKAIVAJA.
Kyllä maarin minä sen voin sanoa.

ENS. HAUDANKAIVAJA.
Joutuun siis!

TOINEN HAUDANKAIVAJA.
En, saakeli soikoon, en voi.

    (Hamlet Ja Horatio tulevat etäältä.)

ENS. HAUDANKAIVAJA.
Älä sillä kauemmin aivojasi vaivaa: tyhmää aasia ei saa piiskallakaan
joutumaan. Mutta kun joku sinulta täst'edes kysyy saman kysymyksen,
niin vastaa: haudankaivaja; ne rakennukset, jotka hän rakentaa, ne
kestävät viimeiseen tuomioon. Kuulehan, meneppäs kapakkaan ja tuo
minulle pullo viinaa.

    (Toinen haudankaivaja menee.)

ENS. HAUDANKAIVAJA (kaivaa ja laulaa).

    Kun nuor' olin, lemmin ja lemmin vaan,
    Se aik' oli herttainen;
    Ei ollut rattoa päällä maan,
    Jota verrata lempehen.

HAMLET.
Onko tuo mies tunnoton työlleen, koska laulaen hautaa kaivaa?

HORATIO.
Tottumus on karkaissut hänen luontonsa.

HAMLET.
Niin kyllä: työttömän käsissä hienoin tunne.

ENS. HAUDANKAIVAJA (laulaa).

    Vaan vanhuus varkain valtas mun,
    Kiinn' iski kynsillään
    Ja vei mun toiseen seutuhun,
    Sit' en varrota tiennytkään.

      (Heittää haudasta pääkallon.)

HAMLET.
Tuossakin pääkallossa on joskus kieli ollut ja laulutaito; ja kuinka
tuo lurjus mättää sen maahan, ikäänkuin olisi se Kainin leukaluu,
ensimmäisen murhamiehen! Se saattaa olla jonkun valtioviisaan pää,
jolle tuo pöllö nyt virkavaltaansa näyttää, miehen, joka mielellään
olisi Jumalankin peijannut, eikö niin?

HORATIO.
Saattaa olla.

HAMLET.
Tai jonkun hovimiehen, joka voisi sanoa: "Hyvää huomenta, armas
prinssi! Kuinka voitte, prinssi hyvä?" Se saattaa olla se ja se
armollinen herra, joka ylistää sen ja sen armollisen herran hevosta
kerjätäkseen sitä itselleen, eikö niin?

HORATIO.
Niin, prinssi hyvä.

HAMLET.
Niin, aivan niin. Ja nyt se on rouva Matosen hallussa, posket
kuopallaan, ja saa leuoilleen unilukkarin lapiosta. Tässä on sievä
muutos tapahtunut, kunhan vaan meillä olisi kykyä sitä älytä. Senkö
vuoksi noita luita on vaivoin kasvatettu, että ihmiset niillä saisivat
keiliä nakella? Minun luitani kivistää, kun sitä ajattelen.

ENS. HAUDANKAIVAJA (laulaa).

    Ja lapio ja kirves vaan
    Ja mekko liinainen
    Ja hauta, johon lasketaan,
    On parhaiks moisellen.

      (Heittää haudasta toisen pääkallon.)

HAMLET.
Tuossa on toinen. Miksi se ei ole saattanut olla jonkun lakimiehen?
Missä ovat nyt hänen mutkansa ja juonensa, hänen asianhaaransa,
välipuheensa ja konnankoukkunsa? Kuinka sallii hän nyt, että tuo
raakalainen iskee häntä kalloon likaisella lapiolla, eikä haasta häntä
oikeuteen väkivallantyöstä? Hm! -- Tuo mies oli kenties aikoinaan suuri
tilan-ostaja, jolla oli kiinnitykset, takuut, panttikirjat, päätökset
ja vahvistukset. Tuoko se nyt päätöksien päätös ja vahvistuksien
vahvistus, että hän on saanut vahvan pääkallonsa täyteen vahvaa multaa?
Eikö hänen kahdenkertaiset takuumiehensä voi taata hälle suurempaa
osaa hänen ostomaistaan kuin kahden välikirjan levyisen ja pituisen
maapalstan. Pelkät hänen maanlunastuskirjansa tuskin mahtuisivat
tuohon kirstuun, ja eikö omistajalla itsellään pitäisi olla suurempi
tila? Mitä?

HORATIO.
Ei rahtuakaan suurempaa.

HAMLET.
Eikö pärmäpaperia tehdä lampaannahasta?

HORATIO.
Tehdään, ja vasikannahasta myös.

HAMLET.
Lampaita ne ovat ja vasikoita, jotka sellaisiin turvautuvat. Tahdon
puhutella tuota miestä. -- Kuules, mies! Kenen se on hauta?

ENS. HAUDANKAIVAJA.
Omani, herra.

(Laulaa.)

    Ja hauta, johon lasketaan,
    On parhaiks moisellen.

HAMLET.
Sen uskon, että se omasi on; panethan siinä omiasi.

ENS. HAUDANKAIVAJA.
Te omianne panette, senvuoksi olisittekin omanne siihen. Mitä minuun
tulee, en pane omiani, ja kuitenkin on se omani.

HAMLET.
Omiasihan panet, kun sanot, että se on omasi: hauta on kuolleita eikä
eläviä varten; siis panit omiasi.

ENS. HAUDANKAIVAJA.
Sepä ihka eläväinen valhe; sen viskaan tuoreeltaan takaisin.

HAMLET.
Kelle miehelle tuota kaivat?

ENS. HAUDANKAIVAJA.
En kenellekään miehelle.

HAMLET.
Kelle naiselle sitten?

ENS. HAUDANKAIVAJA.
En naiselle liioin.

HAMLET.
Ken siihen sitten haudataan?

ENS. HAUDANKAIVAJA.
Eräs, joka oli nainen, vaan joka nyt on, Herran nimessä, kuollut.

HAMLET.
Mikä julkea viisastelija! Tuota täytyy kirjasta puhutella, muuten hän
kompasanoillaan solmii meidät. Totta totisesti, Horatio! näinä kolmena
vuonna olen huomannut maailman tulleen niin rikkiviisaaksi, että
talonpojan varvas pyrkii hovimiehen kantapäitä niin lähelle, että se
repii rikki tämän paleltunaiset. -- Kuinka kauan olet haudankaivajana
ollut?

ENS. HAUDANKAIVAJA.
Kaikista vuoden päivistä tulin siihen virkaan ihan samana päivänä,
jolloin entinen Hamlet kuninkaamme voitti Fortinbrasin.

HAMLET.
Kuinka paljon aikaa on siitä?

ENS. HAUDANKAIVAJA.
Ettekö sitä tiedä? Sen tietää joka hupsukin. Se oli samana päivänä,
jolloin nuori Hamlet syntyi, hän, joka nyt on hullu ja Englantiin
lähetetty.

HAMLET.
Todellakin! Miksi hän Englantiin lähetettiin?

ENS. HAUDANKAIVAJA.
He, senvuoksi, että hän oli hullu; siellä hänen pitäisi saada järkensä
takaisin, ja jos ei hän sitä saa, niin viisi siitä siellä.

HAMLET.
Miksi niin?

ENS. HAUDANKAIVAJA.
Siellä ei sitä hänessä huomata; siellä ovat kaikki yhtä hulluja
kuin hän.

HAMLET.
Kuinka hän tuli hulluksi?

ENS. HAUDANKAIVAJA.
Kummallisella tavalla, sanotaan.

HAMLET.
Miten kummallisella?

ENS. HAUDANKAIVAJA.
Totta totisesti, ihan sillä tavalla, että kadotti järkensä.

HAMLET.
Missä juuri?

ENS. HAUDANKAIVAJA.
Juuri täällä Tanskassa. Olen ollut haudankaivajana täällä, poikana ja
miehenä, kolmekymmentä vuotta.

HAMLET.
Kuinka kauan ihminen saattaa maassa maata, ennenkuin mätänee?

ENS. HAUDANKAIVAJA.
No, jos ei hän jo ole mätä ennen kuoltuaan -- niinkuin niitä nykyaikoina
on monta kupansyömää, jotka tuskin kestävät arkkuun panna -- niin voi hän
säilyä noin kahdeksan tai yhdeksän vuotta; parkkikarvari kestää hyvin
yhdeksän vuotta.

HAMLET.
Miksi hän kauemmin kuin muut?

ENS. HAUDANKAIVAJA.
Siksi, että hänen nahkansa on työssä niin parkittu, että se kestää
pitkän ajan vettyä; ja tuo vesi se turmelee hiton lailla noita saakelin
ruumiita. Kas, tässä on pääkallo, joka on jo kolmekolmatta vuotta
maassa maannut.

HAMLET.
Kenen se oli?

ENS. HAUDANKAIVAJA.
Saakelin lystillisen veitikan. Kenenkä luulette sen olleen?

HAMLET.
En tiedä minä.

ENS. HAUDANKAIVAJA.
Lempo vieköön sitä hullunkurista riivattua! Hän kaatoi kerran
pullollisen renskaa pääni päälle. Tämä samainen kallo oli Yorrickin
pääkallo, kuninkaan hovinarrin.

HAMLET.
Tuoko?

ENS. HAUDANKAIVAJA.
Juuri sama.

HAMLET.
Näytäppäs sitä. (Ottaa pääkallon.) Voi, Yorrick parka! -- Minä tunsin
hänet, Horatio: äärettömän sukkela, erinomaisen leikillinen mies; hän
on selässään minua kantanut senkin tuhannen kertaa; ja nyt, kuinka
kuvitustani kauhistaa! mieltäni oikein kääntää. Tuossa riippuivat
huulet, joita olen suudellut en tiedä kuinka monesti. Missä ovat nyt
sinun kompasi, sinun kujeesi, sinun laulusi, sinun säkenöitsevät
kokkapuheesi, jotka saivat koko pöytäseuran nauruun purskahtamaan? Ja
nyt eikö yhtäkään jäljellä, jolla voisit ivata omaa irvikuvaasi?
Aivanko kutistunut? Mene nyt armon kamariin, sano hänelle, että vaikka
hän tuuman paksulta maalaisi poskensa, tuollaisen muodon hän lopulta
saapi; koeta, saatko häntä nauramaan. -- Ole hyvä, Horatio, sano minulle
yksi asia.

HORATIO.
Mikä, prinssi hyvä?

HAMLET.
Luuletko, että Aleksanteri oli maassa tuon näköinen?

HORATIO.
Oli aivan.

HAMLET.
Ja haisiko noin? Hyi! (Viskaa pääkallon maahan.)

HORATIO.
Aivan noin, prinssi hyvä.

HAMLET.
Voi, Horatio, kuinka halpoihin tarkoituksiin meitä voipi käyttää! Eikö
voisi mielikuvitus seurata Aleksanterin jalon tomun muuttumista, kunnes
tapaisi hänet jonkun tapinreiän tulppana?

HORATIO.
Se olisi liian tarkkaa, sellainen tarkastelu.

HAMLET.
Ei, totisesti, ei niin vähääkään; se ei olisi muuta kuin kaikessa
siivoudessa seurata sitä johtoa, johon todenmukaisuus viittaa;
esimerkiksi tähän suuntaan: Aleksanteri kuoli, Aleksanteri haudattiin,
Aleksanteri muuttui tomuksi, tomu on maata, maasta tehdään savea,
ja miks'ei sillä savella, joksi hän on muuttunut, voisi tukkia
oluttynnyrin suuta?

    Ylevä Caesar kuoli, maaksi muuttui
    Ja reiän tukkeeks tuulta vastaan juuttui;
    Hän, joka säikähdytti maailmaa,
    Nyt talven myrskyjä saa vastustaa!

Vait! syrjään! -- Tuossa tulee kuningas.

    (Pappeja y.m. tulee juhlasaatossa: Ophelian ruumis,
    jota seuraa Laertes ja surujoukko; kuningas, kuningatar,
    heidän seuralaisensa, y.m.)

Ja kuningatar, koko hovikunta.
He ketä saattavat noin puolin menoin?
Tuo varmaan epätoivoss' itse surmaans'
On etsinyt. Hän säätyhenki oli.
Nyt piiloon hetkeks, tarkkaamaan.

    (Vetäytyy Horation kanssa syrjään.)

LAERTES.
                                  Ja mitä
Menoja muita?

HAMLET.
              Tuo se on Laertes,
Ylevä nuorukainen; tarkkaa!

LAERTES.
                            Mitä
Menoja muita?

PAPPI.
              Hautajaiset teimme
Niin komeiksi kuin voimme; kuolintapa
Ol' epäiltävä; jos ei mahtikäsky
Ois järjestystä muuttanut, hän maata
Ois saanut vihkimättömässä maassa
Viimeiseen päivään; rukousten sijaan
Ois piitä, soraa, santaa peitteeks syösty:
Nyt on hän neitseellisen seppeleensä
Ja kukkasia tielleen, hautakellot
Ja juhlasaaton saanut.

LAERTES.
Ja siinäkö on kaikki?

PAPPI.
                      Siinä kaikki.
Se hautajaisten häväistystä oisi,
Jos sielunmessun sais hän niinkuin rauhass'
Erinneet henget.

LAERTES.
                 Hautaan hänet pankaa!
Povesta puhtaast', ihanasta nouskoot
Heleät orvokit! -- Sa, saita pappi,
Tulessa parut, siskoni kun enkel'
On Luojan luona.

HAMLET.
                 Mitä! Opheliako?

KUNINGATAR.
Suloista suloiselle! Hyvästi!
    (Kylvää kukkasia.)
Sua Hamletini puolisoksi toivoin;
Koristaa aioin morsiusvuodettas,
En näin sun hautaas peittää, armas impi.

LAERTES.
Oi, kolme kertaa kymmenittäin tulkoon
Kirous kolmikertainen sen päähän,
Jonk' ilkityöt sun kirkkaan järkes ryösti! --
Heretkää multaa luomasta, siks kunnes
Hänt' olen vielä kerran syleillyt.
    (Juoksee hautaan.)
Nyt mullan peittoon elävä ja kuollut!
Ja kumpu luokaa vuoreks korkeammaks
Kuin vanha Pelion ja sinertävä
Olympon huippu!

HAMLET (astuu esiin).
                Ken se, jonka murhe!
Noin pöyhkeilee, ja jonka tuskanhuuto
Lumoopi tähdet, että seisahtuvat
Ja peljästyen kuuntelevat? Tässä
On Tanskan Hamlet.

    (Juoksee hautaan.)

LAERTES.
                   Periköön sun horna!

    (Painii hänen kanssaan.)

HAMLET.
Et kauniisti sa rukoillut. Ma pyydän,
Pois kurkustani sormes hellitä;
Näet, vaikk'en ole kiukkuinen ja hurja,
Minussa sentään vaarallist' on hiukan,
Jot' ois paras karttaa sun. Pois kätes!

KUNINGAS.
Erottakaa nuo miehet.

KUNINGATAR.
                      Hamlet! Hamlet!

KAIKKI.
Oi, hyvät herrat, --

HORATIO.
                   Tyyntykäätte, prinssi!

    (Muutamat seuralaisista erottavat heidät;
    he astuvat ulos haudasta.)

HAMLET.
Tuost' ottelen niin kauan hänen kanssaan,
Kuin räpyttää voin silmäluomiani.

KUNINGATAR.
Mist', armas poika?

HAMLET.
                    Opheliaa lemmin.
Ei sadantuhannenkaan veljen lemmet
Kaikk' yhteensä mun rakkauteni määrää
Voi vastata. -- Mit' aiot hyväksensä
Nyt tehdä?

KUNINGAS.
           Hän on järjiltään, Laertes.

KUNINGATAR.
Heretkää, Herran tähden!

HAMLET.
                         Hitto olkoon!
Mit' aiot tehdä? Sano! Itkeäkö?
Tapella? paastota? vai tukkaas raastaa?
Nil-virran juoda? niellä jättiliskon?
Min olen myötä. -- Parkumaanko tulit?
Hypitkö hautaan kiusan? Elävältä
Jos aiot hautaantua hänen kanssaan,
Niin minä myöskin. Vuoristako haastat?
Tuhannen tuhat auran-alaa anna
Päällemme luoda, kunnes kohoo kumpu
Tuliseen ilmakehään, ja sen rinnall'
On Ossa vaan kuin ruuppa! Sa jos kerskaat,
Niin kerskaan minäkin.

KUNINGATAR.
                       Tuo hulluutt' on.
Noin hetken raivoo hän, mut pian lauhtuu
Ja lepää raukeena kuin naaraskyyhky,
Kun poikasparin kullankarvaisen
Se hautonut on eloon.

HAMLET.
                      Kuulkaa, herra;
Mi syynä, että näin mua kohtelette?
Teit' aina rakastin. Mut mitä siitä!
Vaikk' koittais Herkuleskin parastaan,
Ain' ulvoo koira, naukuu kissa vaan.

    (Menee.)

KUNINGAS.
Horatio hyvä, vaari hänest' ota. --
    (Horatio menee.)
(Laerteelle.) Tuo eilis-illan puhe vahvistakoon
Sun malttamustas; heti toimeen käymme. --
Pojalles vahti laita, hyvä Gertrud.
Elävän patsaan saakoon tämä hauta.
Me kohta levollisen hetken saamme;
Siks kärsimällä kaikki kantakaamme.

                         (Menevät.)


Toinen kohtaus.

    Sali linnassa.
    (Hamlet ja Horatio tulevat.)

HAMLET.
Sen verran siitä. Toiseen kohtaan nyt; --
Viel' onko muistissasi kaikki seikat?

HORATIO.
Niit' enkö muistaisi ma, prinssi hyvä?

HAMLET.
Sydämmessäni taiston tapaist' oli,
En saanut unta; pahemp' oli olla
Kuin kapinoivan jalkapuussa. Nopsaan, --
Ja kiitos nopsuuden, se osoittaapi
Ett' usein varomattomuus on hyödyks,
Kun syvät tuumat raukee; siitä näemme,
Ett' aikehemme Luoja muovaileepi,
Jos kuinka niitä telsommekin, --

HORATIO.
                               Varmaan.

HAMLET.
Kojusta riensin,
Levätti yllä; pimeässä heitä
Hapuillen etsin; löysin mitä hain;
Paketin sieppasin ja hiljaa hiivin
Taas huoneeseeni. Tuosta rohkaistunna
Pelossa tavat unhotin ja mursin
Kuninkaan kirjeen auki. Mitä näin? --
Oi, kuningas, sa konna! -- Suoran käskyn,
Monilla eri syillä höystetyn,
Jotk' etuj' Englannin ja Tanskan koski, --
Ja, huh! kuin hirmuista, jos eloon jäisin! --
Ett' oiti, nähtyä ja viipymättä, --
Ei kirveen hiomiseen aikaa suotu, --
Mun pääni poikki lyötäis.

HORATIO.
                          Mitä kuulen?

HAMLET.
Tuoss' ompi käsky; lue, jahka joudat.
Tahdotko kuulla, mitä sitten tein?

HORATIO.
Niin, kertokaa, ma pyydän.

HAMLET.
Näin kiedottuna konnanpauloihin, --
Ajuni vielä proloogiin ei päässyt,
Kun alkoivat jo näytelmän, -- ma istuin,
Tein uuden käskyn, kirjoitin sen puhtaaks.
Kuin muutkin valtaviisaat pidin muinoin
Käs'alan kauniin halpana ja koitin
Unohtaa koko taidon; vaan nyt oli
Se oiva hyödyks. Tahdotko sa tietää,
Kuin kirjoitin ma?

HORATIO.
                   Tahdon, prinssi hyvä.

HAMLET.
Kiivaimman vaatimuksen kuninkaalta, --
Jos Englanti on taattu lääniläinen,
Jos rakkaus heidän välillänsä kukkii
Kuin palmupuu, jos rauhan tähkäseppel
On ystävyyden välitteenä heillä,
Ja aasin kuorman muita jos'ia, --
Ett', tämän nähtyään ja luettuaan,
Arvelematta hän ja oiti tuojain
Päät poikki lyöttäis, ilman ripitystä
Ja armoa.

HORATIO.
          Kuin sinettiin sen saitte?

HAMLET.
Niin, sekin oli Luojan sallimaa:
Isäni sinetti mull' oli myötä,
Joss' ompi Tanskan vaakuna. Nyt kirjeen
Tuon toisen muotoon taitoin, varustin sen
Nimellä, lukitsin ja paikoillensa
Taas vein sen. Vaihdokast' ei tunnettu.
Niin huomis-aamuna ol' ottelumme,
Ja mitä sitten seurasi, sen tiedät.

HORATIO.
Näin Rosencrantz ja Gyldenstern saa surman.

HAMLET.
Niin, miksi pyrkivät he tähän toimeen?
He eivät tuntoani vaivaa: kuoppaan
He putosivat omaan kaivamaansa.
Kun suuret ottelee, ei kehnon hyvä
Tulisten miekantutkaimien väliin
Päätänsä pistää.

HORATIO.
                 Mikä kuningas!

HAMLET.
Kuin luulet, onko aikani nyt tullut?
Isäni murhas, äitini hän raiskas;
Hän kuninkuuden toiveet multa ryösti;
Hän omaa henkeäni ansaan pyysi
Noin kavalasti. -- Soimaisiko tunto,
Jos hälle kostais käsi tää? Ja eikö
Kirottu synti antaa kauemmin
Tuon ruumiinmadon jäytää sisustaamme?

HORATIO.
Hän pian Englannist' on tiedon saapa,
Kuink' ovat toimet siellä päättyneet.

HAMLET.
Niin kyllä; mutta mun on väliaika;
Ja hetken laskutyö on ihmis-elo.
Se vaan mua huolettaa, Horatio hyvä,
Ett' olen Laertesta loukannut;
Näet, hänen asiansa mulle näyttää
Omani kuvan. Anteeks tahdon pyytää;
Mut hänen tuskiensa korska kuohu
Noin hurjaan intoon sai mun.

HORATIO.
Vait! Ken tulee?

    (Osrick tulee.)

OSRICK.
Terve tultuanne, teidän armonne, takaisin Tanskaan!

HAMLET.
Kiitän nöyrimmästi. -- Tunnetko tuota vesikärpästä?

HORATIO.
En, hyvä prinssi.

HAMLET.
Sitä rikkaampi olet armosta, sillä rikos on tuntea häntä. Hänellä on
paljon maata, viljavaa maata; kun eläin tulee eläinten käskijäksi,
niin muutetaan hänen seimensä kuninkaan ruokapöytään. Hän on naakka,
vaan niinkuin sanoin, ylen rikas lantatavarasta.

OSRICK.
Armahin prinssi, jos teidän armonne joutaa kuulemaan, olisi minulla
teille pieni ilmoitus kuninkaalta.

HAMLET.
Panen kaikki henkeni voimat sen kuulemiseen.[18] Teidän lakkinne ei ole
paikoillaan; sen paikka on päässä.

OSRICK.
Kiitoksia, teidän armonne, nyt on sangen lämmin.

HAMLET.
Ei, uskokaa pois, nyt on sangen kylmä; tuuli on pohjoisessa.

OSRICK.
Tavallisen kylmä, niin tosiaankin.

HAMLET.
Mutta minusta on nyt kuitenkin sangen vari ja lämmin, minun luonnolleni.

OSRICK.
Suurimmassa määrässä, teidän armonne; sangen vari nyt on, -- niinkuin -- en
voi sanoa kuin. -- Mutta, prinssi hyvä, hänen majesteettinsa on käskenyt
minua ilmoittamaan teille, että hän on lyönyt suuren vedon teidän
päästänne. Hyvä herra, asia on näin --

HAMLET.
Muistakaa, olkaa niin hyvä, --

    (Hamlet pakottaa häntä panemaan lakin päähänsä.)

OSRICK.
Ei, toden totta, katson vaan omaa mukavuuttani, jos suvaitsette. Hyvä
prinssi, tänne on äskettäin tullut hoviin Laertes; uskokaa minua, täysi
ritari, mainioimmilla omituisuuksilla varustettu, hieno käytös ja
loistava ulkomuoto; puhuaksemme hänestä aistikkaasti, on hän kaikkien
ritaristapojen mallikartta ja aikataulu, sillä hänessä löydätte
yhdistettynä kaikki, mitä ylimys konsanaan toivoisi nähdä.

HAMLET.
Teidän kuvauksestanne hän ei laisinkaan tule vahingolle; vaikka kyllä
tiedän, että, jos hänestä kalukirjaa pitäisimme, se panisi muistonkin
laskutaidon pyörälle ja vaaruisi sinne tänne hänen nopean lentonsa
vuoksi. Mutta, täydellisen ylistyksen nimessä, luulen hänen olevan
sangen laajalaatuisen hengen ja hänen näkymättömän taitonsa niin
harvinaista ja kallista lajia, että, puhuakseni totuuden kieltä, hänen
vertaisensa on vaan hänen peilinsä, ja joka pyrkii häntä seuraamaan,
on hänen varjonsa, ei mitään muuta.

OSRICK.
Teidän armonne arvostelee häntä sangen nuhteettomasti.

HAMLET.
Mutta asia, hyvä herra? Miksi tuota ylimystä sokaisemme karkealla
hengellämme?

OSRICK.
Mitä, prinssi hyvä?

HORATIO.
Eikö ole mahdollista muunlaisella puheella ymmärtää toisiansa? -- Te,
herra, varmaankin voinette?

HAMLET.
Mikä tarkoitus, kun tuon aatelismiehen mainitsitte?

OSRICK.
Laerteenko?

HORATIO.
Hänen kukkaronsa on jo tyhjä: kaikki kultaiset sanat on kulutettu.

HAMLET.
Niin, juuri hänet.

OSRICK.
Tiedän, ett'ette ole tietämätön --

HAMLET.
Hyvä, jos sen tietäisitte; vaikka totta puhuen, se tietonne ei minua
suuresti kunnioittaisi. -- No, hyvä.

OSRICK.
Ette ole tietämätön, kuinka erinomainen Laertes on --

HAMLET.
Sitä en rohkene myöntää, jotta en väittäisi itseäni hänen
vertaisekseen; toista oikein tunteakseen täytyy tuntea oma itsensä.

OSRICK.
Tarkoitan aseen käyttämisessä; tunnustuksesta päättäen, jota hänelle
myönnetään, hän on siinä taidossa verraton.

HAMLET.
Mitä asetta hän käyttää?

OSRICK.
Miekkaa ja kalpaa.

HAMLET.
Siinähän kaksi asetta; mut olkoon menneeksi.

OSRICK.
Kuningas on hänen kanssaan lyönyt vetoa kuusi Barbarian oritta, jota
vastaan hän on pannut kaupalle kuusi Ranskan miekkaa ynnä tarpeineen,
niinkuin suolivöineen, olkavöineen y.m. Kolmet noista valjaista
ovat todellakin sangen suloiset silmille, sangen sopivat kahvoihin,
valjaat mitä maukkaimmat ja sangen jaloa aatetta.

HAMLET.
Mitä te valjaiksi nimitätte?

HORATIO.
Tiesin kyllä teidän kaipaavanne selityksiä tullaksenne asian perille.

OSRICK.
Valjaat, hyvä prinssi, ovat yhtä kuin olkavyöt.

HAMLET.
Se sana olisi ollut asianmukainen, jos voisimme kantaa tykkiä
kupeellamme; siksi olkoon olkavyöt kylläksi. Vaan eteenpäin: kuutta
Barbarian oritta vastaan kuusi Ranskan miekkaa tarpeineen sekä kolmet
jaloaatteiset valjaat. Sepä ranskalainen veto tanskalaista vastaan!
Miksi tuo on pantu kaupalle, kuten te sitä nimitätte?

OSRICK.
Kuningas, näette, on pannut vetoa, näette, että kahdessatoista
hyökkäyksessä hänen ja teidän välillänne hän ei ehdi kolmea iskua
edelle; hän on pannut kaksitoista yhdeksää vastaan; koetus olisi suoraa
päätä tehtävä, jos teidän armonne suvaitsee vastata asiasta.

HAMLET.
Mitä, jos minä vastaan kieltämällä?

OSRICK.
Tarkoitin sanoa, jos teidän armonne tahtoo panna oman persoonansa
koetukselle.

HAMLET.
Minä käyskelen täällä salissa; jos hänen majesteettinsa suvaitsee, niin
on nyt se päivän aika, jolloin levähdän. Toimittakaa miekkoja; jos
nuorta ritaria haluttaa ja kuningas pysyy päätöksessään, niin tahdon ma
voittaa hänen puolestaan, jos voin; jos en, niin minulle siitä ei muuta
jää kuin häpeä ja ylimääräiset iskut.

OSRICK.
Toimitanko hänelle asian näillä sanoilla?

HAMLET.
Niin, siihen suuntaan; koristukset voitte panna omasta päästä.

OSRICK.
Sulkeun nöyrimmästi teidän armonne suosioon.

HAMLET.
Samoin, samoin. (Osrick menee.) -- Hän tekee oikein, kun itse puolestaan
puhuu, muuten ei yksikään kieli hänen tähtensä liikahtaisi.

HORATIO.
Se hyyppä juoksi pesästään munankuori päässä.

HAMLET.
Hän kursasteli äitinsä rintoja, jo ennenkuin imi niitä. Näin on hän --
ja moni muukin samaa parvea, johon meidän kurja aikakautemme on niin
narrimaisesti ihastunut, -- vain oppinut ajan käytösparren ja
pintapuolisen puhetavan, jonkinlaisen kuohuvan sekasotkun, joka
auttaa heitä kaikkein tyhmimmissä ja sukkelimmissa keskusteluissa;
mutta puhallappa niihin koetteeksi, niin räjähtävät vesikellot rikki.

    (Eräs hovimies tulee.)

HOVIMIES.
Herra prinssi, hänen majesteettinsa lähetti teille terveisiä nuoren
Osrickin kautta, joka toi takaisin sen sanoman, että te odotatte häntä
täällä salissa. Hän lähetti minut kysymään, oletteko yhä vielä halukas
miekkailemaan Laerteen kanssa vai tahdotteko viivytystä.

HAMLET.
Pysyn lujana päätöksissäni; ne noudattavat kuninkaan mieltä. Jos hänen
sopii, niin sopii minunkin, nyt tai milloin hyvänsä toiste, sillä
ehdolla, että olen niin taipuva kuin nyt.

HOVIMIES.
Kuningas, kuningatar ja kaikki ovat tulossa tänne.

HAMLET.
Hyvä!

HOVIMIES.
Kuningatar toivoo, että Laerteelle sanoisitte jonkun ystävällisen
sanan, ennenkuin taisteluun ryhdytte.

HAMLET.
Hänen neuvonsa on hyvä.

    (Hovimies menee.)

HORATIO.
Te hukkaatte, prinssi hyvä, tämän vedon.

HAMLET.
Sitä en usko. Siitä aikain, kun hän Ranskanmaalle lähti, olen käyttänyt
yhtämittaista harjoitusta; minä voitan tämän epätasaisen vedon. Mutta
et usko, kuinka tuskaiselta tuntuu tässä sydämmen kohdalla; vaan se ei
tiedä mitään.

HORATIO.
Älkää sitä sanoko, prinssi hyvä.

HAMLET.
Pelkkää lorua! Se on vaan jonkunlainen paha aavistus, joka, kenties,
naista huolestuttaisi.

HORATIO.
Jos luontonne jotakin kammoo, niin noudattakaa sitä. Minä peruutan
heidän tulonsa ja sanon, ett'ei teillä ole halua.

HAMLET.
Älä ollenkaan; minä halveksin taikoja. Varpusenkin putoaminen on
erityinen Luojan sallimus. Jos se nyt tapahtuu, niin se ei tapahdu
vasta; jos ei se vasta tapahdu, niin tapahtuu se nyt; jos ei se nyt
tapahdu, niin tapahtuu se kuitenkin vasta. Valmiina oleminen on
pääasia. Koska ei kenellekään jää hyötyä siitä, mitä hän jälkeensä
jättää, niin mitäpä siitä, vaikka hän sen ennen aikojaankin jättää.
-- Tulkoon mitä tulee.

    (Kuningas, kuningatar, Laertes, hoviherroja,
    Osrick ja palvelijoita, kantaen miekkoja, tulee.)

KUNINGAS.
Tule, Hamlet, tämän käden sulle annan.

    (Kuningas laskee Laerteen käden Hamletin käteen.)

HAMLET.
Anteeks suokaa: väärin teille tein;
Mut anteeks, nimess' aateluutenne!
Tää seura tässä tietää, ja kai tekin
Olette kuullut, että raskas synkkyys
Rasittaa mieltäni. Mit' olen tehnyt,
Mi teissä sydänt', arvoa ja tunnett'
On loukannut, sen hulluntyöksi väitän.
Laertestako Hamlet loukkais? Ei!
Jos Hamlet joutunut on suunniltansa
Ja, mieltä vailla, Laertesta loukkaa,
Niin sit' ei Hamlet tee, sen kieltää Hamlet.
Ken siis sen tekee? Hulluus. Jos niin on,
Niin loukattua puolt' on Hamlet itse
Ja hulluus Hamlet-raukan vihamies.
Siis, aikeitteni pahuuden kun kiellän
Näin kaikkein kuullen, tekin jalomielin
Julistakaa sen verran minut vapaaks,
Ett' ilmaan ammuin nuoleni ja veljeen
Sill' osasin.

LAERTES.
              Sydäntä tyydyttää se,
Joll' enimmän täss' onkin syytä kostoon.
Mut luja olen kunniani suhteen;
Se sopimust' ei salli, kunnes vanhat
Ja kunnokkaiksi tietyt tuomarit
Takaavat, ettei rauhanteko tahraa
Mun mainettain. Siks ystävyytenä
Taritun ystävyytenne ma pidän,
Ja sit' en loukkaa.

HAMLET.
                    Hyvä. Rohkein mielin
Nyt tästä veikan vedost' ottelen. --
Hoi, säilät tänne!

LAERTES.
                   Joutuun! Yksi mulle.

HAMLET.
Min' olen säilänänne: jäykkyyteeni
Kuvastuu taitonne niin kirkkahasti
Kuin tähti synkkään yöhön.

LAERTES.
                           Pilkkaattenko?

HAMLET.
En, kautta tämän käden!

KUNINGAS.
                        Miekat, Osrick!
Te tunnettenko vedon, Hamlet lanko?

HAMLET.
Kyll', aivan hyvin. Teidän armonne
On etuvoitteen suonut heikommalle.

KUNINGAS.
Sit' en ma pelkää, tunnenhan ma teidät;
Hän tottuneemp' on, senvuoks meill' on etu.

LAERTES.
Tää liian raskas ompi; näytä toinen.

HAMLET.
Tää hyvä mulle. Yhtä pitkät kai
Nää miekat ovat?

OSRICK.
                 Ovat, prinssi hyvä.

    (He valmistauvat taisteloon.)

KUNINGAS.
Pikarit laske pöydälle. -- Jos Hamlet
Ens' iskulla tai toisell' oikein osaa
Tai kolmannella kerrall' iskuun vastaa,
Niin kaikki tornin tykit laukaiskaa;
Kuningas juopi muistoks Hamletin
Ja maljaan viskaa helmen kallihimman,
Kuin mitä neljän kuninkahan ajall'
On Tanskan kruunuss' ollut. Malja tänne!
Ja rummut ilmoittakoot torville
Ja torvet tykkijunkkareille tuolla
Ja tykit taivaille ja taivaat maalle:
"Kuningas Hamletin juo maljan!" -- Toimeen! --
Te, tuomarit, nyt tyystin tarkatkaa.

HAMLET.
Kas niin!

LAERTES.
          No hyvä!

    (Taistelevat.)

HAMLET.
                   Yks.

LAERTES.
                        Ei!

HAMLET.
                            Tuomitkaa.

OSRICK.
Se selväst' osui.

LAERTES.
                  Hyvä! -- Vielä kerran.

KUNINGAS.
Seis! Viiniä! Tää, Hamlet, sun on helmes;
Nyt maljas juon. -- Vie hälle pikari.

    (Torventoitotuksia ja tykinlaukauksia ulkoa.)

HAMLET.
Viel' yksi ottelu; pois viini siksi.
Kas niin!
    (Taistelevat.)
          Taas osui; vai mit' arvelette?

LAERTES.
Se koski, minä myönnän.

KUNINGAS.
                        Hamlet voittaa.

KUNINGATAR.
Lihava on hän, ahdashenkinen. --
Tuoss', ota liina, Hamlet, otsaas pyyhi.
Nyt kuningatar juo sun maljas, Hamlet.

HAMLET.
Hyväinen äiti!

KUNINGAS.
               Gertrud, älä juo.

KUNINGATAR.
Ma tahdon, puolisoni; sallikaa se.

KUNINGAS (syrjään).
Se oli myrkkyä! Nyt myöhäist' on.

HAMLET.
En vielä tohdi juoda, äiti; -- kohta.

KUNINGATAR.
Käy tänne, että pyyhin kasvojasi.

LAERTES.
Nyt, kuningas, min' osaan.

KUNINGAS.
                           Sit' en usko.

LAERTES (syrjään).
Mut tuo on melkein tuntoani vastaan.

HAMLET.
Nyt kolmas kerta! Te vaan leikitte;
Ma pyydän, hyökätkäätte täysin voimin.
Mua pilkkananne pidätte, ma pelkään.

LAERTES.
Vai niin? No, tulkaa.

    (Taistelevat.)

OSRICK.
                      Kumpikaan ei osaa.

LAERTES.
Nyt varuillanne!

    (Laertes haavoittaa Hamletia tappelun riehunnassa he
    vaihettavat miekkoja ja Hamlet haavoittaa Laerteen.)

KUNINGAS.
                 Erottakaa heidät;
He kiihkoon joutuvat.

HAMLET.
Ei, vielä kerta!

    (Kuningatar vaipuu maahan.)

OSRICK.
Apua kuningattarelle! -- Seis!

HORATIO.
Verissä kumpikin! -- Kuin voitte, prinssit?

OSRICK.
Kuin voitte, Laertes?

LAERTES.
Kuin kurppa ansassa, jonk' itse tein;
Ma syystä omaan petokseeni sorrun.

HAMLET.
Kuin ompi kuningattaren?

KUNINGAS.
                         Hän pyörtyi,
Kun näki teidän verta vuotavan.

KUNINGATAR.
Ei, juoma, juoma! -- Rakas Hamletini!
Tuo juoma, juoma, -- olen myrkytetty.

HAMLET.
Oi, ilkityötä! -- Ovet sulkekaa.
Petosta! Saattakaa se ilmi.

    (Laertes kaatuu.)

LAERTES.
Täss' on se. Hamlet, murhattu sa olet;
Ei parhaat lääkkeet pelastaa sua voi;
Ei puolta tiimaa elonaikaa sulla.
Kädessäs ilkiase myrkytetty
On ehjäkärkisenä. Konnantyöni
Mua kohtas itseäni; tässä makaan,
Enk' ikään nouse. Myrkkyä sai äitis.
En jaksa enempää. Syy kuninkaan.

HAMLET.
Myös kärki myrkytetty!
Siis, myrkky, toimees!

    (Pistää kuningasta.)

KAIKKI.
Petosta! petosta!

KUNINGAS.
Avuksi, ystävät! ma sain vaan naarman.

HAMLET.
Kirottu sukurutsa, verikoira,
Juo pohjaan juomas! -- Tässäkö se helmi?
Nyt äitiäni seuraa.

    (Kuningas kuolee.)

LAERTES.
                    Oikein hälle:
Hän itse myrkyn laittoi. -- Jalo Hamlet,
Nyt anteeks-antamusta vaihtakaamme:
Mun ja mun isäni veri älköön tulko
Sun päälles ja mun päällen' älköön sinun!

    (Kuolee.)

HAMLET.
Sua Jumal' armahtakoon! Sua seuraan.
Horatio, ma kuolen. -- Kuningatar.
Hyvästi, onneton! -- Te, jotka tätä
Vavisten kalvakkaina katselette,
Te kuulijat ja mykät katselijat,
Jos mull' ois aikaa, -- mutta kuolon herrall'
On tuima kiire, -- kertoisin ma teille, --
Mut jääköön tuo. -- Horatio, ma kuolen;
Sa eloon jäät. Oi! kerro maailmalle
Tekoni oikein.

HORATIO.
               Älkää luulko. Olen
Enemmän Rooman mies kuin tanskalainen; ..¦¦'¦'¦.
Täss' ompi tilkka vielä.

HAMLET.
                         Mies jos olet,
Pikari tänne, jumal'auta, joutuun; --
Horatio hyvä, kurjan maineen jätän
Ma jälkeeni, jos kaikki salaan jääpi.
Jos milloinkaan mua rakastanut olet;
Niin heitä hetkeks taivaan autuudet,
Jää tähän kolkkoon, kurjaan maailmahan
Mun vaiheitani kertomaan.
    (Marssi kuuluu etäältä; laukauksia ulkoa.)
                          Haa! mikä
Sotainen melu?

OSRICK.
               Nuori Fortinbras,
Mi voittajana palaa Puolasta,
Englannin lähettiläit' ammunnalla
Nyt tervehtii.

HAMLET.
               Horatio, ma kuolen;
Tuo tuima myrkky salpaa hengen multa.
Lähettiläit' en enää kuulla ehdi;
Mut Fortinbras, sen ennustan, saa kruunun;
Hänt' äänestän ma kuolevana; kerro
Se hälle ynnä kaikki sattumukset,
Jotk' ovat tehneet -- Loppu salaisuutta.

    (Kuolee.)

HORATIO.
Nyt murtui jalo sydän. -- Hyvää yötä,
Sa armas prinssi! Enkelien joukot
Sinua rauhan maahan laulakoot! --
Miks täällä rummut soivat?

    (Marssi ulkoa.)

    (Fortinbras, englantilainen lähetyskunta
    ynnä muita tulee sisään.)

FORTINBRAS.
                           Mitä tämä?

HORATIO.
Mit' etsitte? Jos jotain kauheata
Tai hämmästyttävää, sen täällä näette.

FORTINBRAS.
Tuo tappo huutaa murhaa. -- Korska kuolo,
Mik' on nyt juhla ikiluolissasi,
Kun yhdell' iskull' olet surmaan syössyt
Noin monta ruhtinasta?

ENS. LÄHETTILÄS.
                       Hirmunäkö!
Sanamme Englannist' on liian myöhä;
Ne korvat ovat kuurot, joille tiedon
Nyt tuomme, että täytetty on käsky
Ja Rosencrantz ja Gyldenstern kuolleet.
Ken meitä kiittää?

HORATIO.
                   Hänen kielens' ei,
Vaikk' eloss' oiskin hän ja kiittää voisi;
Hän heit' ei tappaa käskenyt. Mut koska
Olette tähän verisaunaan tulleet,
Te Puolan sodasta, te Englannista,
Niin käskekäätte, että nämä ruumiit
Lavalle kaikkein nähtäviksi pannaan,
Ja kertoa mun suokaa maailmalle
Kuin kaikki tapahtui: niin kuulla saatte
Julmista, luonnottomist' ilkitöistä,
Satunnan johteista, miestaposta,
Viekkaasta pakkomurhasta ja lopuks
Petoksen hankkeista, jotk' ilmaan raukes
Ja keksijätään kohtas: toden mukaan
Tuon kaiken kerron.

FORTINBRAS.
                    Kuulemahan joutuun!
Kaikk' ylhäisimmät kokoon kutsukaa.
Ma itse surull' onneani halaan;
Vanhuuden oikeus mull' on tähän maahan,
Jot' etuni nyt valvomaan mua vaatii.

HORATIO.
Myös siitä kerron hänen käskystänsä,
Jonk' ääni vetää muita puolelleen.
Mut joutuun toimeen, ettei hurjat mielet
Sais aikaa uusiin juoniin, vehkeisiin
Ja sekasortoon.

FORTINBRAS.
                Päällikköä neljä
Lavalle Hamletia kantakoon
Kuin sotilasta. Kuninkaana varmaan
Kuninkaan tavall' ois hän menetellyt.
Sotaiset soitannot ja sotamenot,
Hänt' ylistellen, saattoon liittykööt.
Pois ruumiit! -- Sotakentäll' omiaan
Tuo näky on, mut tässä loukkaa vaan.
Nyt tykkein soida antakaa.

(Menevät, kantaen pois ruumiita, tykistön laukaus kuuluu sen jälkeen.)




SELITYKSIÄ:


[1] _Tuo kostea, Neptunin vallan perus_. Tarkoittaa kuuta, joka
ikäänkuin vetää puoleensa vettä ja josta meren luode ja vuoksi riippuu.

[2] _Tule, lintu, tule_. Tavallinen metsästyshuuto, jolla jahtihaukkoja
kutsuttiin takaisin.

[3] _Olette kalakauppias_. Fishmonger (kalakauppias) melkein
sama-ääninen kuin fleshmonger (parittaja). Hamletin vastauksissa on
usein joku peitetty tarkoitus, jota hänen puhekumppaninsa ei huomaa,
vaan luulee hulluudeksi. Tässäkin saattaa olla salattu tarkoitus.

[4] _Sillä jos aurinko -- -- suutelee -- _. Arvellaan, että Hamlet lukee
tai on lukevinaan nämä sanat kirjasta.

[5] _Tämä ilkkuva konna_. Hamletin luullaan lukevan Juvenalin
kymmenettä satiiria, jossa on samanlainen kuvaus vanhuksien
heikkouksista.

[6] _Hiljan tapahtuneista muutoksista_. Shakespearen aikana oli yleisön
harrastus kääntynyt vanhastaan tunnetuista näyttelijäjoukoista
lapsiteatterien puoleen, joihin käytettiin kuninkaallisen rukoushuoneen
kuoripoikia ja muiden kirkolliskoulujen oppilaita. Nämä lapsiteatterit,
joita silloinen muka hieno kauneudenaisti kannatti, olivat alituisessa
riidassa vanhojen teatterien, erittäinkin Shakespearen teatterin kanssa,
niinkuin seuraavasta keskustelusta huomataan.

[7] _Herkuleen taakkoineen lisäksi_. Tarkoittaa Globus-teatteria,
jonka osakas ja jäsen Shakespeare oli ja jonka kilvessä oli kuvattuna
Herkules, maanpalloa kannattamassa.

[8] _Aivan oikein, herraseni_ j.n.e. Hamlet lausuu nämä sanat
jommallekummalle läsnäolijoista, olevinaan Poloniusta huomaamatta.

[9] _O, armas neitoni ja haltijani_. Shakespearen aikana näyttelivät
pojat naisten osia.

[10] _Kappale ei miellyttänyt_. Luullaan tarkoittavan jotakin
Shakespearen kirjoittamaa näytelmää, joka on kadonnut.

[11] _Ah, voi! Ah, voi!
     Jo keppihepo unohtui_.

Vanhassa Englannissa oli tapana viettää ensimmäisiä kevätaamua n.s.
maurilaistanssilla (morris-dance), jossa ilmestyi muiden pilkkamuotojen
ohessa myöskin keppihevonen, s.o. pahviseen hevoseen kätkeynyt
tanssija. Muiden pilkkamuotojen rinnalla tämä keppihepo pian unohtui ja
jäi syrjään, jota valitetaan muutamassa vanhassa balladissa, josta
Shakespeare on ottanut tämän, melkein sananparreksi tulleen runopätkän.

[12] _Te olette oiva koorus_. Koorus oli Shakespearen teatterissa se
henkilö, joka näytelmän alussa tai näytöksien välissä selitti sen osan
toiminnasta, jota ei näyttämöllä näytetty.

[13] _Voisin olla tulkkina_ j.n.e. Tarkoittaa marionetti- l.
nukketeatteria, jonka jäsenien lausuttavat teatterin takana oleva
tulkki puhui.

[14] _Miksi loppusoinnun jätitte_. Neljännen säkeen loppusointu
Hamletin lausumassa värsyssä olisi ollut: aasi.

[15] _Näiden näppien ja tiirikkain nimessä_. Hamlet näyttää käsiään.

[16] _Huuhkain oli leipojan tytär_. Tarkoittaa Shakespearen aikana
tavallista tarinata, että leipojan tytär, joka ei Vapahtajalle leipää
suonut, kovakiskoisuutensa rangaistukseksi muutettiin huuhkaimeksi.

[17] Lemmikit ja ajuruohon antaa Ophelia veljelleen, imarteen ja
myrkkyjuuren kuninkaalle ja karvasruohon kuningattarelle.

[18] Hamlet jäljittelee tässä pitkin matkaa Osrickin teeskenneltyä
puhetta, jommoinen puhe Shakespearen aikana oli muotina.