PARIS.
Hän Tybaltia suunnattomasi itkee;
Siks lemmest' olen puhunut vain hiukan,
Kosk' itkuhuoneessa ei Venus naura.
Nyt, nähkääs, isä vaaralliseks katsoo,
Ett' antaa noin hän murehelle valtaa,
Ja naimist' älyllä siis jouduttaa,
Näin ehkäistääkseen tuota kyyneltulvaa.
Hän yksinänsä liiaks sureksii,
Mut seura ehkä surun haihduttaapi.
Syyn tähän kiireeseen nyt tiedätte.
LORENZO (syrjään).
Voi, etten tietäis, mikä este kohtaa!
Kah, kreivi, tuossa tulee neiti itse.
(Julia tulee.)
PARIS.
Terveeksi, neiti, armas vaimoni!
JULIA.
Se olen vasta, jahka vaimoks tulen.
PARIS.
Ens torstaina se tapahtuu, sen täytyy.
JULIA.
Se tapahtuu, min täytyy.
LORENZO.
Varmaan!
PARIS.
Tälle
Isälle syntinnekö tunnustatte?
JULIA.
Jos vastaisin, ne teille tunnustaisin.
PARIS.
Hält' älkää salatko mua lempivänne.
JULIA.
Tunnustan teille lempiväni häntä.
PARIS.
Siis varmaan myöskin mua lempivänne.
JULIA.
Jos sen teen, arvokkaampi tehdä se
Selkänne takana kuin silmäin eessä.
PARIS.
Voi, raukka! Pahoin itku pilas silmäs.
JULIA.
Vähäinen siit' on itkun voitto ollut;
Ne oli jo sit' ennen kyllin kurjat.
PARIS.
Niit' enemmän kuin itku puhees parjaa.
JULIA.
Ei totuus, herra, ole parjausta;
Ja mitä sanoin, sanoin suoraan silmiin.
PARIS.
Mun on nuo silmät, joita parjasit.
JULIA.
Niin olkoot, omani ne eivät ole. --
Teill' onko aikaa, pyhä isä, nyt,
Vai palajanko iltamessun aikaan?
LORENZO.
Nyt, synkkä tyttäreni, mull on aikaa. --
Suvaitsetteko jättää meidät, kreivi?
PARIS.
En, Herran tähden, hartautta häiri.
Torstaina varhain herätän sun, Julia;
Hyvästi siks! Tuoss' ota pyhä muisku!
(Menee.)
JULIA.
Oi, ovi sulje! Sitten kanssain itke:
Nyt toivo, apu, lohtu, kaikk' on mennyt!
LORENZO.
Oi, Julia! Ma tuskasi jo tunnen;
Se suunniltani saattaa minutkin.
Sun täytyy, -- sit' ei, kuulemma, voi estää --
Ens torstaina siis kreivin vaimoks mennä.
JULIA.
Älä, isä, sano sitä kuulleesi,
Jos myös et sano, kuinka sitä estää.
Sun älys jos ei apua voi antaa,
Älykkääks sano vain mun päätökseni,
Niin tämä veitsi heti mua auttaa.
Romeon ja mun sydämeni yhteen
Jumala liitti, sinä kätemme;
Jos käsi tää, min liitit Romeoon,
Sinetiks toiseen liittokirjaan joutuu,
Tai vakaa sydämmeni kavaltain
Jos toiseen taipuu, kummankin tää surmaa.
Siis pitkän ijän kokemuksest' anna
Pikainen neuvo mulle, muuten näet
Tään veitsen verin tuomitsevan minun
Ja tuskan välillä, näin ratkaisten
Mit' ikäsi ja taitosi ei voinut
Päätökseen viedä kunnialliseen.
No, joutuin vastaa! Halaan kuolemaa,
Jos vastineestas pelastust' en saa.
LORENZO.
Seis, tytär! Toivon kaltaista ma vainun
Mi päätöst' yhtä tuskallista vaatii
Kuin tuska tuo, jot' aiomme sill' estää.
Jos, mieluummin kuin menet kreivin vaimoks,
Sinull' on tahdon voimaa tappaa itses,
Niin varmaan jotain kuolon-näköistä
Koettaa tohdit, torjuakses pilkkaa,
Jot' itse kuolon kautta välttää tahdot.
Jos tohdit, pelastuksen sulle hankin.
JULIA.
Oi, ennemmin kuin Paris kreivin vaimoks,
Tuon tornin huipult' alas minut työnnä,
Tai rosvoin teille aja, käärmeen luolaan,
Vihaiseen karhuun kahlehdi, tai öiksi
Luutarhaan sulje, jonka täyteen täyttää
Luurangot kalisevat, lahot luut,
Ja keltaiset ja irvistävät kallot;
Tai käske minut hiljan luotuun hautaan
Ja ruumiin kanssa liinan alle maata; --
Kauhuja, joiden säikytti jo nimi; --
Pelvotta, epäilyksettä teen kaikki,
Kun vain jään armaan kullan puhtaaks vaimoks.
LORENZO.
No niin, käy kotiin, iloitse ja myönny
Vain naimiseen. On tänäpänä tiistai;
Sun pitää huomisyönä maata yksin,
Äl' anna imettäjän huoneess' olla.
Kun vuoteess' olet, ota tämä pullo.
Ja juo sen sisältämä yrttijuoma.
Sun suontes kautta heti valuu kylmä,
Uninen tunne; luonnon tapaan suoni
Ei tykytä, vaan taukoo; eloa
Ei henkäys, ei lämpö ilmaise;
Tuhaksi harmaaks puna muuttuu poskea
Ja huulten; silmän esirippu laskee,
Ikäänkuin kuolo sulkis elon päivän;
Jäsenet, nuorteutta, voimaa vailla.
On jäykät, kylmät, kankeat kuin kalma.
Ja tämä kurtistuneen kuolon haahmo
Kaksviidettä se kestää tuntia;
Kuin unest' ihanasta silloin heräät.
Kun aamull' ylkäs tulee vuoteellesi
Ja herättää sun, olet sinä kuollut;
Ja silloin, niinkuin maan on tapa, vievät
Sun juhlavaatteiss' avopaarilla
Samahan vanhaan hautaholviin, missä
Lepäävät kaikki Capuletin heimot.
Vaan sillä aikaa, ennenkuin sa heräät,
Kirjoitan Romeolle hankkeistamme;
Hän tulee tänne; yhdess' odotamme
Sun heräämistäsi; ja Romeo vie sun
Samana yönä täältä Mantuaan,
Näin säilyt häpeästä uhkaavasta,
Jos vaan ei horjuvainen naisen pelko
Masenna voimaas kesken toimintaa.
JULIA.
Tuo tänne! Pelvost' älä puhu mulle!
LORENZO.
Tuoss' on se! Ole päätöksessäs luja
Ja onnellinen! Munkilla nyt oiti
Miehelles kirjeen laitan Mantuaan.
JULIA.
Suo, lempi, voimaa! Voima avun tuo.
Hyvästi, kallis isä!
(Menevät.)
Toinen kohtaus.
Huone Capuletin talossa.
(Capulet, kreivinna Capulet, imettäjä ja palvelijoita tulee.)
CAPULET.
Nuo kaikki kutsu, joiden tuoss' on nimet. --
(Palvelija menee)
(Toiselle palvelijalle.)
Kakskymment' oivaa hanki keittäjää.
PALVELIJA.
Huonoja ette ole saapa, hyvä herra; sillä aion ensin koitella,
osaavatko nuolla sormiaan.
CAPULET.
Kuink' aiot heitä siinä koitella?
PALVELIJA.
Nähkääs, herra; se on huono kokki, joka ei osaa sormiaan nuolla; siis
se, joka ei osaa sormiaan nuolla, olkoon kaukana minusta.
CAPULET.
No, mene joutuin! --
(Palvelija menee.)
Ajan vuoksi meiltä
Jää paljon kesken-eräiseksi. -- Mitä?
Lorenzon luoko Julia on mennyt?
IMETTÄJÄ.
Niin, herra kreivi.
CAPULET.
No, kenties hän saa hyvää tytöss' aikaan;
Se tyhmä on ja itsepäinen vesa.
(Julia tulee.)
IMETTÄJÄ.
Kas, kuinka tulee ripilt' ilosilmin!
CAPULET.
No, visapää, miss' olet kuljeskellut?
JULIA.
Miss' opin katumaan, ett' olen jäykkä
Ja kuulematon ollut teitä, isä,
Ja käskyjänne vastaan. Pyhä munkki
Mun käski polvilleni langeta
Ja anteeks teiltä pyytää, -- Anteeks suokaa!
Vast'edes olen aina kuuliainen.
CAPULET.
Hakekaa kreivi; kertokaa tuo hälle.
Huomenna varhain liitto solmitaan.
JULIA.
Lorenzon luona nuoren kreivin näin,
Ja hälle rakkautt' osoitin sen verran
Kuin puhtaan kainouden sääntö määrää.
CAPULET.
No, sepä hauskaa! Se on oikein! -- Nouse!
Niin pitää olla. -- Kreivin tahdon nähdä. --
No, menkää, sanon, tuokaa hänet tänne. --
Tuo kunnon pyhä isä, Jumal' auta,
Kiitokset koko kaupungilt' on saapa.
JULIA.
Käy mukaan, imettäjä, kamariini;
Mua auta valikoimaan hemmut parhaat!
Ja mulle huomiseksi sopivimmat.
KREIVINNA CAPULET.
Ei, torstaiksi; on aika liian lyhyt.
CAPULET.
Mene, imettäjä! -- Huomenna on häät.
(Julia ja imettäjä menevät.)
KREIVINNA CAPULET.
Näin jäävät valmistukset vajaviksi;
On kohta yö.
CAPULET.
Viis siitä! Minä toimin.
Ja kaikki, eukko, hyvin käy, sen vannon.
Käy sinä Juliata auttamaan.
Tän' yönä valvon; jätä mulle kaikki;
Nyt olen minä emäntä. -- Hoi! tänne! --
Ei ketään? -- Hyvä, kreivin luo käyn itse
Ja panen kiireen hälle huomiseksi.
On sydämmeni oikein kevyt nyt,
Kun kiero tyttö tuo on talttunut.
(Menevät.)
Kolmas kohtaus..
Julian kamari.
(Julia ja imettäjä tulevat.)
JULIA.
Tää puku, paras on. -- Mut, eukko hyvä,
Täks yöksi jätä minut yksikseni;
Rukoilla mun on tarvis Jumalaa,
Ett' armon hymyn tilaani hän loisi,
Jok' on, kuin tiedät, syntinen ja nurja.
(Kreivinna Capulet tulee.)
KREIVINNA CAPULET.
Työss' olettenko? Tarvitaanko mua?
JULIA.
Ei, äiti; kaikk' on valmiiks katsottu,
Mi huomiseen on juhlapukuun tarpeen.
Suvaitkaa minun yksin olla nyt,
Ja imettäjä viekää avuksenne:
Teill' yltäkyllin varmaankin on tointa
Tään kiireellisen hankkeen vuoks.
KREIVINNA CAPULET.
Hyv' yötä!
Ja nuku rauhassa; sa sitä kaipaat.
(Kreivinna Capulet ja imettäjä menevät.)
JULIA.
Hyvästi! -- Milloin kohdataan, ties Luoja!
Mua outo, kylmä kauhu varistaa,
Ja elon lämmön suonissani jäätää.
Takaisin kutsun heitä lohdukseni. --
Imettäjä! -- Hän mitä täällä? Yksin
Osaani kurjaa näytellä mun täytyy.
Nyt, maljaseni! --
Mut jos ei tämä lainkaan vaikuttaisi?
Näin huomenn' aamulla mun naittavatko? --
Ei; -- tuo sen estää; -- lepää sinä tuossa!
(Laskee tikarin viereensä.)
Mut myrkkyä jos' on se, jota munkki
Kujeilla laittoi, minut surmatakseen,
Ett'ei tää liitto kunniaa veis hältä,
Kun ensin minut vihki Romeoon?
Ma sitä pelkään: -- mut ei voi niin olla;
Hänt' aina pidetty on hurskaana.
Mut entä jos, kun hautaan olen pantu,
Heräisin, ennenkuin on Romeo tullut
Mua pelastamaan? Kauhistava tila!
Ma tuossa holviss' enkö tukehdu,
Jonk' inha suu ei tervett' ilmaa henkää,
Ja makaa kuolleena, kun Romeo tulee?
Tai, jos jään eloon, eikö mahdollista,
Ett' yön ja kuolon hirmukuvitukset,
Ja lisäks paikan kauhut, -- holvi tuo,
Tuo vanha kätköpaikka, johon monta
Vuos'sataa peräkkäin on sullottu
Luut kaikkein esivanhempaini; jossa
Verinen Tybalt, hiljan haudattuna,
Lahoaa käärinliinoissaan; ja jossa
Kesk'yöllä aaveet elämöivän kuuluu, --
Voi, eikö mahdollista, näin jos kesken
Ma herään -- tunkkaan ilkeään ja parkuun,
Kuin maasta revittyjen katkojuurten,
Jok' ymmärryksen kuolevilta hurmaa,
Voi, jos ma herään, ympärillä kaikki
Nuo hirmukauhut, enkö tule hulluks,
Ja hurjast' ilakoitse isäin luilla,
Ja Tybaltia revi liinoistaan,
Ja raivossani raajall' iso-isän,
Kuin nuijall', aivoani huimaa pirstaa?
Kah! Luulen näkeväni langon haamun;
Hän Romeot' etsii, joka raukan ruumiin
Seivästi miekan kärkeen. -- Seis, seis, Tybalt!
Ma tulen, Romeo! Sun maljas juon.
(Heittäytyy vuoteelle.)
Neljäs kohtaus.
Capuletin sali.
(Kreivinna Capulet ja imettäjä tulevat)
KREIVINNA CAPULET.
Tuoss' avaimet; tuo mauksia lisää.
IMETTÄJÄ.
Sitruunaa, kvittenia kokki kaipaa.
(Capulet tulee.)
CAPULET.
Rivakkaan! Joutuin! Toiste kukko kiekui,
Ja aamukello soi; on kolme kello. --
Angelika, sa katso leivoksia,
Ei tarvis säästää.
IMETTÄJÄ.
Pois, te herkkusuu!
Levolle menkää! Huomenn' olette
Taas sairas, yön kun valvotte.
CAPULET.
Ei vaaraa!
Öit' olen ennen turhemmankin vuoksi
Ma valvonut, enk' ole sairaaks tullut.
KREIVINNA CAPULET.
Niin, aika näätä olit aikoinasi,
Vaan nyt sun valvontaasi minä valvon.
(Kreivinna Capulet ja imettäjä menevät.)
CAPULET.
Kas, eukko, luulen ma, on luulevainen! --
No, poika, mitä sulla?
(Palvelijoita tulee, kantaen paistinvartaita, halkoja ja vasuja.)
1. PALVELIJA.
Jotakin kokille, en tiedä mitä.
CAPULET.
Vie joutuin, vie!
(1. palvelija menee.)
Mies, hanki pölkkyjä;
Kysele Pietarilta, hän ne tietää.
2. PALVELIJA.
Mun pääni kyllä pölkyn löytää; siihen
Ei tarvis Pietaria vaivata.
CAPULET.
Niin, oikein! Hauska saatana! Ha, ha!
Hyv' olet pölkkypää! -- Jo maar on päivä;
Piakkoin kreivi tulee soitannolla,
Sen lupasi. --
(Soitantoa kuuluu ulkoa.)
Jo kuulen hänet tuolla. --
Hoi, vaimoni! -- Hoi, imettäjä, kuule!
(Imettäjä, tulee.)
Herätä Julia, pue hänet kauniiks;
Ma juttuan sill'aikaa kreivin kanssa. --
No, joutuin, joutuin! Ylkä on jo tullut.
Tee joutua, ma sanon!
(Menevät.)
Viides kohtaus.
Julian kamari. Julia vuoteellaan.
(Imettäjä tulee.)
IMETTÄJÄ.
No, neiti! -- Neiti! -- Julia! -- Hänkös nukkuu! --
Hoi, hyyhky! -- Neiti, hoi! -- Hyi, unikeko! --
Tupuni! -- Käpyseni! -- Morsian, hoi! --
Ei hiiskausta? -- Koko viikoksipa
Otatte unta. Niin, niin, ensi yönä,
Sen takaan, ei suo Paris'kreivi teille
Pahaakaan rauhaa. -- Jumal' armahda!
Niin maarin, kuinka syvästi hän nukkuu!
Herättää täytyy hänet. Neiti! Neiti!
Jos kreivi teidät tapaa vuoteeltanne,
Niin siitä kauhu nousee; eikö totta?
Kuin? Vaatteissaan? Ja makuull' uudestaan?
Herättää teidät täytyy. Neiti! Neiti! --
Ah! voi! voi! -- Apuun, apuun! Hän on kuollut! --
Voi, surun päivää! Että koskaan synnyin! --
Ah, pieni naukku! -- Kreivi! Kreivinna!
(Kreivinna Capulet tulee.)
KREIVINNA CAPULET.
No, mitä melua?
IMETTÄJÄ.
Voi, itkun päivää!
KREIVINNA CAPULET.
Mik' on nyt?
IMETTÄJÄ.
Katsokaa! Voi, tuskan päivää!
KREIVINNA CAPULET.
Voi! Lapseni, mun ainut elämäni!
Oi, herää, virkoo, tai ma kanssas kuolen! --
Apua! -- Huuda apua!
(Capulet tulee.)
CAPULET.
Hävetkää! Julia tuokaa; ylkä vartoo.
IMETTÄJÄ.
Hän kuollut, kuollut on! Voi päiviäni!
KREIVINNA CAPULET.
Voi päiviäni! Hän on kuollut, kuollut!
CAPULET.
Miss' on hän? Näyttäkää! -- Voi! Hän on kylmä;
Jäsenet jäykät on ja veri seisoo,
Ja huulilt' elo luopunut jo aikaa.
Oi, kuolo hänet raiskas, niinkuin raiskaa
Kauneimman kedon kukan keväthalla.
IMETTÄJÄ.
Voi, surun hetkeä!
KREIVINNA CAPULET.
Voi, tuskan päivää!
CAPULET.
Niin kuolo hänet otti, saadakseen
Mun vaikeroimaan, vaan nyt kielen salpaa,
Ett'en ma voikaan vaikeroida.
(Lorenzo ja Paris ja soittajia tulee.)
LORENZO.
Valmis
Jo morsianko kirkkoon lähtemään?
CAPULET.
On lähtemään, mut palaamaan ei koskaan
Oi, poikani! Hääpäiväs aattoyönä
On tuoni vaimos maannut. -- Tuossa on hän,
Kuin kukka, jonka kukkasen se taittoi.
Vävyni on ja perijäni tuoni;
Hän nai mun tyttäreni. Kuolla tahdon,
Kaikk' antaa hälle, elot, olot, kaikki.
PARIS.
Tään aamun valkeutta kauan harroin,
Ja tuonko kaltainen sen näky on?
CAPULET.
Kirottu, kurja, tuhon, vainon päivä!
Kamalin hetki, mink' on aika nähnyt
Pitkällä, raskahalla retkellään!
Vaan yks, yks ainut armas lapsi-raukka,
Yks ainut ilon, virvoituksen lähde,
Ja julma tuoni senkin multa ryösti! --
IMETTÄJÄ.
Voi, tätä tuskan, tuskan, tuskan päivää!
Surkeinta päivää, murheen, ristin päivää!
Voi sentään, että koskaan, koskaan näin sen!
Voi, päivää, päivää, päivää! vihan päivää!
Niin mustaa päivää milloinkaan en nähnyt.
Voi, tuskan päivää, voi! Voi, tuskan päivää!
PARIS.
Petosta, herjaa, häväistystä, murhaa!
Petostas, inha kuolo! Julmus, julmus,
Mun tyynni mursit! -- Rakkaus! Elämä! --
Ei elämä, vaan rakkaus kuolemassa!
CAPULET.
Lastetta, ivaa, tuskaa, kidutusta!
Oi, hetki lohduton, miks murhaamaan,
Murhaamaan ilojuhlaamme sa tulit? --
Oi, lapseni, mun lapsukaiseni! --
Mun sieluni, ei lapseni! -- Oi kuollut!
Sin' olet kuollut! -- Lapseni on kuollut!
Ja lapsen kanssa ilo haudattu.
LORENZO.
Vait! Hävetkää! Nuo tuskan voivotukset
Ei tuskaan auta. Taivaan sekä teidän
Ol' impi kaunis tuo; nyt taivaan oma
Hän täysin on, ja paras se on lapsen.
Osaanne surmalt' ette säästää voinut,
Mut taivas osans' iki-eloon säästää.
Vaan hänen ylennystään tarkoititte;
Kun hän vain nousis, siinä teidän taivas;
Ja itkette nyt, kun hän nostettu
On korkealle taivaan tähtitarhaan!
Oi, lastanne te väärin rakastatte,
Jos hurjistutte, kun käy hyvin hälle:
Ei kauan naitu ole parhain naitu,
Vaan parhain naitu on, ken varhain kuolee.
Hillitkää itkunne; tuo kaunis ruumis
Kukilla peittäkää ja, tavan mukaan,
Se juhlavaatteissansa kirkkoon viekää.
Vaikk' itkun meistä tyhmä luonto saa,
Sen kyyneleille järki naurahtaa.
CAPULET.
Niin, kaikki ilojuhlan valmistukset
Nyt muuttuu mustiks murhepidoiksi:
Soittomme kumeaksi kellonkaiuks,
Hääpöytä kolkoks peijais-atriaksi,
Iloiset laulut synkiks kuolonvirsiks,
Ja morsiusseppel ruumiin koristeeksi;
Kaikk', kaikki muuttuu vastakohdakseen.
LORENZO.
Menkäätte, herra; -- tekin, rouva, menkää; --
Ja te myös, kreivi: -- valmistukaa kaikki
Tää kaunis ruumis hautaan saattamaan. --
Vihainen taivas synneistänne on, --
Siis tyynnä taipukaa sen tahtohon.
(Capulet, kreivinna Capulet, Paris ja Lorenzo menevät.)
1. SOITTAJA.
No, mitäs muuta kuin pillit pussiin ja pois.
IMETTÄJÄ.
Niin, hyvät ihmiskullat, pillit pussiin!
Kuin näette, on laita täällä huono.
(Menee.)
1. SOITTAJA.
Niin tosiaankin, tämän kotelon laita kaipaa korjaamista.
(Pietari tulee.)
PIETARI.
Pelimannit, oi, hyvät pelimannit! "Ole, sydän, iloinen". Jos henkeni on
teille rakas, niin soittakaa: "Ole, sydän, iloinen".
1. SOITTAJA.
Miksi juuri sitä?
PIETARI.
Niin, hyvät pelimannit, sen vuoksi että sydämmeni itse soittaa:
"Sydämmeni on murheinen". Oi, soittakaa minulle joku hauska
litania lohdutukseksi.
2. SOITTAJA.
Ei mitään litaniaa; ei ole aikaa soittamiseen nyt.
PIETARI.
Ette siis tahdo?
SOITTAJAT.
Emme.
PIETARI.
No, sitten minä annan teille niin että soi.
1. SOITTAJA.
Mitä annatte?
PIETARI.
En rahaa, en maarin sitä; vaan selkäänne, te senkin pillipiiparit.
1. SOITTAJA.
Vai niin, herra häntäherra.
PIETARI.
Niin, niin, kyllä saatte häntäherran pamppua maistaa, Kyllä minä
selkänne mittaan oikein Porvoon mitalla; pankaa se merkille.
1. SOITTAJA.
Jos selkämme mittaatte, panette kai itse merkin.
2. SOITTAJA.
Hyvä herra, pamppu tuppeen ja järki esiin.
PIETARI.
Varokaa järkeäni. Kyllä teidät järkeni pehmittää, vaikka kärkeni
pistänkin tuppeen. -- Vastatkaa minulle niinkuin miehet:
"Kun mieltä vaivaa kärsimys
Ja tuska sydänt' ahdistaa,
Niin soiton hopea-helähdys" --
Miksi "hopea-helähdys"? Miksi "soiton hopea-helähdys"?
Mitä sanotte te, Suolikieli?
1. SOITTAJA.
He, siksi, että hopealla on heleä ääni.
PIETARI.
Auttavasti! -- Entä te, Viulujaakko?
2. SOITTAJA.
Minä sanon "hopea-helähdys" siksi, että hopea saa soiton helähtämään.
PIETARI.
Auttavasti sekin! -- Entä te, Äänirauta?
1. SOITTAJA.
En, totta, tiedä mitä sanoisin.
PIETARI.
Ah, suokaa anteeksi! Te olettekin laulaja; minä vastaan puolestanne.
"Soiton hopea-helähdys" sanotaan siksi, että soittajat eivät saa
kultaa soitostaan.
"Niin soiton hopea-helähdys
Se avun tuo ja lohduttaa".
(Menee.)
1. SOITTAJA.
Mikä pannahisen irvihammas se oli?
2. SOITTAJA.
Hirteen koko mies! Tule, mennään tuosta sisään vartoamaan
ruumissaattoa ja katsomaan syötävää.
(Menevät.)
VIIDES NÄYTÖS.
Ensimmäinen kohtaus.
Mantua. Katu.
(Romeo tulee.)
ROMEO.
Jos unen mairituksiin luottaa voin,
Uneni tietää hauskaa. Keveästi
Poveni valtias istuimellaan istuu,
Ja pitkin päivää harvinainen into
Iloisin miettein yli maan mun nostaa.
Näin unta, että puolisoni tuli
Ja kuolleena mun tapas, -- kummaa unta,
Jok' antaa kuolleen aatella! -- ja muiskas
Mun huulilleni elon moisen, että
Heräsin kuollehista keisarina.
Kuink' armas omistus on itse lemmen,
Kun jo sen varjokin tuo moisen riemun!
(Balthasar tulee.)
Veronast' uutisia! -- No, Balthasar?
Lorenzolt' etkö kirjeitä sä tuo?
Kuin jaksaa vaimoni? Kuink' isä voi?
Kuin jaksaa Julia? kysyn toistamiseen;
On kaikki hyvin, kun vain hän voi hyvin.
BALTHASAR.
Hän hyvin voi, ja siis on hyvin kaikki.
Haudassa isäin luona ruumis nukkuu,
Mut sielu elää seurass' enkelein.
Näin, kun hän sukuhautaan laskettiin,
Ja tulin siitä heti tuomaan tiedon.
Anteeksi, ett' on uutiseni huonot,
Mut työtähän vain käskettyä teen.
ROMEO.
Haa! -- Niinkö on! -- Siis, tähdet, teitä uhmaan! --
Miss' asun, tiedät. Paperia tänne
Ja kynä tuo; ja hevosia hanki:
Tän' yönä matkaan!
BALTHASAR.
Malttakaa, ma pyydän;
Katseenne kalvas, hurja on, se tietää
Jotakin pahaa.
ROMEO.
Joutavaa! Sa petyt.
Tee mitä käskin vain, ja jätä minut.
Lorenzolt' eikö ole kirjettä?
BALTHASAR.
Ei, herrani.
ROMEO.
Vai ei. No, mene joutuin
Ja hevosia hanki; tulen heti.
(Balthasar menee.)
Niin, Julia! Tänä yönä luonas lepään.
Vaan keinot? -- Mietitään! -- Oi, turma, pian
Sa toivottoman ajatuksiin löydät!
Ma rohtoherran muistan; näillä seuduin
Hän jossain asuu; äsken hänet näin,
Räsyissä, kulmakarvat tuuheina,
Hakevan yrttejä; ol' ontto katse,
Mies kurjan puutteen syömä luihin asti;
Kehnossa puodissaan näin kilpikonnan,
Täytetyn krokotiilin, muodottomain
Kalojen nahkoja; ja vaivais-määrät
Hyllyillä tyhjiä on koteloita,
Homeista siementä, ja köydenpäitä,
Rakkoja, ruukkuja, vanhaa ruusuleipää,
Näkeiksi harvassa ja hajallaan.
Kun tämän kurjuuden ma näin, niin mietin:
Jos ken nyt myrkyn puutteess' on, min myynti
Kielletty Mantuass' on kuolemalla,
Sit' on tuo köyhä konna valmis myymään.
Se miete omaa puutettani tiesi,
Ja nyt tuon puutteen miehen täytyy myydä.
Jos oikein muistan, niin hän asuu tässä.
On juhla: kiinni kerjurin on puoti.
Hoi, rohtoherra!
(Apteekkari tulee.)
APTEEKKARI.
Ken niin lujaan huutaa?
ROMEO.
Käy tänne, mies! -- Näen, että olet köyhä;
Nuo neljäkymment' ota kultarahaa;
Tuo mulle myrkkyä, niin tuima annos,
Mi kaikkiin suoniin valuu niin, ett' oiti
Eloonsa kyllästynyt juoja kaatuu,
Ja ruumis hengen luotaan laukaisee
Niin raivosti, kuin sytytetty ruuti
Kamalan tykin suusta leimahtaa.
APTEEKKARI.
On mulla mointa snrmarohtoa,
Vaan myyjää laki uhkaa kuolemalla.
ROMEO.
Noin tyhjä, kurja oletko, ja pelkäät
Noin kuolemata? Poskias syö nälkä,
Rasitus, puute silmistäsi hiukuu,
Harteillas riippuu repaleinen köyhyys; --
Ei mailma ystäväs, ei mailman laki;
Tuo ota, laki riko, kurjuus heitä.
APTEEKKARI.
Puutteeni suostuu, vaan ei tahtoni.
ROMEO.
Ma puuttees maksan, enkä tahtoasi.
APTEEKKARI.
Tuo sekoittakaa juomahan, ja juokaa:
Ja vaikka kahdenkymmenenkin voima
Teill' ois, se heti tappaa.
ROMEO.
Tuossa kultas;
Pahempaa myrkkyä se sielulle
Ja inhass' elämässä murhaavampaa,
Kuin kurja neste tuo, jot' et saa myydä.
Ma sulle myrkyn myin, et sinä mulle.
Hyvästi! Osta ruokaa, syö ja kostu! --
Nyt rohto, eikä myrkky! Seuraa mua
Julian hautaan, siellä tarvis sua.
(Menevät.)
Toinen kohtaus.
Lorenzon kammio.
(Veli Juhani tulee.)
JUHANI.
Hoi, veli! Pyhä Fransiskaani, hoi!
(Lorenzo tulee.)
LORENZO.
Juhanin ääni varmaan. -- Tervetullut:
Taas Mantuasta! Mitä sanoo Romeo?
Tai, jos hän kirjoitti, niin anna kirje.
JUHANI.
Yht' avojalka-veljest' etsimään
Ma lähdin seuraks, yhtä niistä, joilla
On sairaanhoito siellä kaupungissa;
Ma hänet löysinkin, mut vartijatpa,
Varoen meidän tulleen talosta,
Joss' oli rutto, lukitsivat ovet
Ja meitä eivät matkaan päästäneet.
Näin Mantuaan ma sanaa viemäst' estyin.
LORENZO.
Ken sitte kirjeen Romeolle vei?
JUHANI.
En voinut sitä toimittaa, -- täss' on se, --
Ja ketään sit' en saanut sulle tuomaan,
Niin pelkäsivät siellä saastutusta.
LORENZO.
Voi, kova onni! Munkistoni kautta! --
Ei ollut kirje turhaa; tärkeitä
Siin' oli asioita. Viivytys
Voi sen vuoks vaaraa tuottaa. Riennä, veli,
Käy rautakanki hankkimaan ja tuo se
Mun kammiooni oiti.
JUHANI.
Kyllä, veli.
(Menee.)
LORENZO.
Nyt holvihautaan täytyy mennä yksin.
Kolmenhan tunnin päästä Julia herää.
Mua kovin manaa, kun ei Romeon tiedoks
Tää kaikki ole tullut. Kerran vielä
Kirjoitan hälle. Julian tänne kätken,
Siks kunnes Romeo saapuu. -- Poloinen!
Elävä ruumis mailla kuolleitten!
(Menee.)
Kolmas kohtaus.
Kirkkotarha; ja siinä Capuletin sukuhauta.
(Paris ja hänen palvelijansa, kädessä kukkasia ja soihtu, tulevat.)
PARIS.
Tuo soihtu tänne, poika; -- mene syrjään; --
Ei, sammuta se, näkyä en tahdo.
Tuon marjakuusen alle laske maata
Ja paina korvas kiinni onttoon maahan;
Ei kukaan jalkaans' astu kalmistoon
Sun kuulemattas, sillä haudat tekee
Maan löyhäks, ontoksi. Jos jonkun kuulet
Sa tulevan, vihellä merkiks mulle.
Nuo kukat anna; toimi niin kuin käskin.
PALVELIJA.
Ma kammon yksin kirkkomaalla olla,
Vaan uskallanpa koittaa.
(Vetäytyy syrjään.)
PARIS.
Kaunis kukka!
Sun morsiusvuotees peitän kukkihin,
(Ah! Teltasi se soraa on ja maata!)
Niit' öisin vihmon vesin mairehin,
Tai tuskan kyynelin, jos muut' en saata;
Yöt kaiket muistojuhlaas vietän näin,
Koristan hautaasi ja kyyneltäin!
(Palvelija viheltää.)
Tuolt' antaa poika merkin; joku tulee.
Ken kirottu se tänne yöllä kulkee,
Ja lemmen murhejuhlaa estää julkee?
Kuin? Soihduinko? -- Yö, hetkeks minut peitä!
(Vetäytyy syrjään.)
(Romeo tulee ja Balthasar, kädessä soihtu, vasara, y.m.)
ROMEO.
Tuo tänne vasara ja murtorauta.
Seis, ota kirje tuo ja muista, että
Sen varhain aamull' isälleni laitat.
Minulle soihtu anna. Henkes tähden,
Jos mitään näet tai kuulet, loitoll' ole,
Äläkä häiritse mun toimintaani.
Ma tuohon kuolon lepopaikkaan käyn,
Osaksi nähdäkseni armaan kasvot,
Osaksi kuolleen sormest' ottamaan
Sormuksen kalliin, jonka tärkeään
Ma toimeen tarvitsen; siis, mene täältä!
Vaan luulevaisena jos aikeitani
Palajat urkkimaan, niin, jumal'auta,
Ma ruumiis katkon kappaleiks ja kylvän
Jäsenes nälkäiselle kirkkomaalle!
On aika jylhä, niin myös aikeeni,
Viel' armottomampi ja hirveämpi
Kuin ahnas tiikeri tai ärjäs meri.
BALTHASAR.
Menen, menen, herra; teit' en häiritse.
ROMEO.
Sill' ystävyyden työn sa teet. -- Tuoss', ota!
(Antaa rahaa.)
Hyvästi, poika! Elä onnessa!
BALTHASAR (syrjään).
Ma tuosta huolimatta piilen täällä;
Ma pahaa pelkään, julm' on katse hällä.
(Vetäytyy syrjään.)
ROMEO.
Kirottu kuilu, siinä kuolon kohtu,
Maan herkkupalan parhaan ahmasit;
Nyt lahot leukapieles auki murran,
(Murtaa auki holvihaudan oven.)
Ja uhall' ajan sinuun lisää ruokaa.
PARIS.
Maanpakolainen, pöyhkä Montague,
Jok' armahani langon murhas, -- siitä
Tuon kauniin immen luullaan suruun kuolleen, --
Hän halpamielin tulee ruumiita
Nyt häväisemään: otan hänet kiinni. --
(Astuu esiin.)
Montague konna, heitä ilkityösi!
Jatkuuko kosto vielä haudan taa?
Kirottu konna, sinut vangitsen;
Mua seuraa, tottele, sun täytyy kuolla.
ROMEO.
Niin täytyykin; siks tänne tulinkin. --
Nuor' urho, älä kiusaa toivotonta;
Pakene! -- Noita kuolleit' aattele!
Niit' etkö pelkää? -- Pyydän sua, älä
Mua raivoon kiihoita ja päällen' uutta
Luo synnin kuormaa! -- Mene! Jumal'auta,
Sa mulle rakkaamp' olet itseäni,
Sill' aseiss' olen itseäni vastaan.
Pois! Pois! -- Jää eloon! Kiitä houkkaa mua,
Jok' annoin säälistä sun pelastua.
PARIS.
Sun manauksillesi naurahdan,
Ja vangitsen sun petturina tässä.
ROMEO.
Haastatko riitaa? -- Varullas, siis, poika!
(Taistelevat.)
PALVELIJA.
He taistelevat, voi! -- Ma kutsun vahdin.
(Menee.)
PARIS.
Oi, mennyt olen mies! (Kaatuu.) -- Jos mua säälit,
Niin laske minut hautaan Julian viereen.
(Kuolee.)
ROMEO.
Sen, totta, teen. -- Vaan kasvos ensin näytä: --
Mercution lanko, jalo Paris-kreivi! --
Jotakin sanoi saattajani, jot' en
Tajunnut tuskissani; -- Sanoi, luulen,
Ett' aikoi Paris-kreivi Julian naida.
Vai kuinka? Onko unta tuo? Vai niinkö
Ma houreissani luulen vain, kun kuulin
Julian nimen? -- Kätes anna! Kirjaans'
On nurja onni meidät rinnan pannut!
Sun loistavahan hautaan lasken. -- Hautaan?
Ei, nuorukainen, kupulaki-kuoriin!
Tääll' lepää Julia, ja Julian kauneus
Valoisaks juhlasaliks luo tän holvin.
Tääll' lepää, kuollut; kuollut mies sun hautaa!
(Laskee Paris kreivin holvihautaan.)
Kuink' usein kuolinhetkell' ihminen
Käy hilpeäksi! Hengen heräämiseks
Sen hoitajatar sanoo. Heräämist' on
Tää tottakin. -- Oi, armas, kulta vaimo!
Vaikk' imi kalma henkes meden, viel' ei
Se kauneuttas vallannut; viel' olet
Sa voittamaton: kauneuden lippu
Punoittaa huulillas ja poskillas,
Ja niill' ei liehu kalman kalvas viiri,
Tybaltko veri vaatteissaan? Oi, voinko
Paremman tehdä sulle palveluksen,
Kuin tällä kädellä, jok' otti henkes,
Lopettaa sen, jok' oli vihamiehes?
Suo anteeks, lanko! -- Armas Julia, oi,
Kuink' olet vielä kaunis! Voisko luulla,
Ett' armastaa sua kalmakin, tuo haamu.
Ett' inha, laiha hirviö se pitää
Sua täällä pimeässä lemmittynään?
Ma sitä pelkään; siksi jäänkin luokses,
Ja milloinkaan en jätä tätä synkkää
Yön majaa; tänne, tänne seuraks jään
Madoille, piikaneitsyillesi, tänne
Ikuisen lepokammioni laitan,
Ja nurjan tähden ikeen väsyneiltä
Ma harteiltani puistan! -- Silmät, luokaa
Nyt viime silmäys! Kädet, viime kertaa
Nyt syleilkää! Ja huulet, hengen ovet,
Muiskulla laillisella vahvistakaa
Ikuinen liitto ahnaan kuolon kanssa!
Nyt, valju mies, sa inhoittava opas,
Nyt, hurja luotsi, suoraan aja luotoon
Väsynyt, meriheitto laivas rikki! --
Sun maljas, Julia! (Juo.) -- Kunnon mies, sun juomas
Pian vaikuttaa. -- Näin suuteloon ma kuolen.
(Kuolee.)
(Lorenzo tulee kirkkomaan toisesta päästä,
lyhty, murtorauta ja lapio kädessä.)
LORENZO.
Fransiscus pyhä, varjele! Kuink' usein
Tän' yönä hautoihin on kompastunut
Mun vanha jalkani! -- Ken siellä?
BALTHASAR.
Vain ystävä, ken hyvin teidät tuntee,
LORENZO.
Jumalan rauha! Mikä soihtu tuolla
Luo turhaan valoansa madoille
Ja sokeille pääkalloille? On niinkuin
Se oisi Capuletin haudassa.
BALTHASAR.
Niin onkin, pyhä isä. Ystävänne
Ja herrani on siellä.
LORENZO.
Kuka?
BALTHASAR.
Romeo.
LORENZO.
Pitkänkö ajan?
BALTHASAR.
Puolisen jo tunnin.
LORENZO.
Käy hautaan kanssani.
BALTHASAR.
En tohdi, isä.
Mun lähteneeksi luulee herrani;
Ja julmast' uhkas hän mua kuolemalla,
Jos jäisin aikeitansa urkkimaan.
LORENZO.
Jää siis, ma yksin käyn. -- Mun valtaa pelko:
Ma turmiota varon kauheaa.
BALTHASAR.
Kun nukuin tuossa marjakuusen alla,
Näin unta, että taistel' jonkun kanssa
Mun herrani, ja hänet surmas.
LORENZO.
Romeo! --
(Astuu eteenpäin.)
Voi! Mikä veri tahraa tuossa haudan
Kivistä kynnystä? -- Nuo mitä tietää
Nuo herrattomat, hurmehiset miekat
Keskellä tätä rauhan majaa?
(Astuu hautaan.)
Romeo!
Oi, kalvaana! -- Ken vielä? Mitä? Paris?
Ja veriss' aivan? -- Mikä turman hetki
On syynä muutokseen näin kauheaan?
Vaiti Julia liikahtaa.
(Julia herää.)
JULIA.
Oi, lohdun tuoja! Miss' on puolisoni?
Miss' itse olin oleva, sen muistan,
Ja siellä olenkin. -- Mut Romeoni?
(Melua ulkona.)
LORENZO.
Melua kuulen. -- Tule, neiti, jätä
Tää kuolon, ruton, pakko-unen luola.
Suurempi valtias kuin ihmisvoima
Hankkeemme ehkäissyt on. Pois, pois tule!
Povellas tuoss' on miehes kuolleena,
Ja Paris myöskin; tule, pyhäin nunnain
Sisarus-kuntaan vien sun. Aikaa älä
Kysellen tuhlaa; vahti saapuu. Joutuin,
Laps hyvä! --
(Melua ulkona.)
Kauemmaks en tohdi jäädä.
JULIA.
Niin, mene! Min' en tule. --
(Lorenzo menee.)
Mitä? Pullo
Lujasti armaan kädessä? Oi, myrkky
On hänest' ennen aikaa lopun tehnyt!
Sa saita, kaikki joit, et pientä tilkkaa
Minulle suonut! -- Otan sulta suukon;
Kenties on huuliis jäänyt myrkyn hiukka.
Mi kuolemassa mua virvoittais.
(Suutelee Romeota.)
On huules lämpimät.
1 VARTIJA (ulkona).
Miss' on se? Näytä!
JULIA.
Melua? -- Joutuin!
(Tempaa Romeon tikarin.)
Tikar' armas! Tuppes
On tuossa!
(Työntää tikarin rintaansa.)
Ruostu siellä; suo mun kuolla.
(Kuolee.)
(Vartijat tulevat Paris kreivin palvelijan kanssa.)
PALVELIJA.
Tuoss' on se, tuossa, missä palaa soihtu.
1 VARTIJA.
Maa veriss' on. Te menkää, kirkkotarha
Läpi hakekaa, ja kiinni kaikki pankaa.
(Pari vartijaa menee.)
Oi, surkeaa! Tuoss' surmattuna kreivi,
Verissään Julia, lämmin, tuskin kuollut,
Vaikk' on jo haudass' ollut kaksi päivää. --
Prinssille tieto! -- Montaguelle juoskaa! --
Capulet herättäkää! -- Hakuun toiset! --
(Toisia vartijoita menee.)
Näemme pohjan, jossa turma liikkuu;
Vaan kaiken tämän turman tosipohjan
Lähempi tiedustus tuo ilmi vasta,
(Muutamat vartijat tuovat Balthasaria.)
2. VARTIJA.
Täss' ompi Romeon mies: me kirkkomaalta
Löysimme hänet.
1 VARTIJA.
Vartioikaa häntä,
Siks kunnes prinssi saapuu.
(Toiset vartijat tuovat Lorenzon.)
1. VARTIJA.
Täss' on munkki,
Jok' itkee, vapisee ja huokailee;
Hält' otimme tuon lapion ja kirveen;
Hän tuli tuosta päästä kirkkomaata.
2. VARTIJA.
Mies sangen epäiltävä: talteen munkki!
(Prinssi tulee seurueineen.)
PRINSSI.
Mik' onnettomuus liikkeell' on näin varhain,
Jok' aamulevoltamme meidät kutsuu?
(Capulet, kreivinna Capulet ja muita tulee.)
CAPULET.
Miks tuolla ulkona noin kiljutaan?
KREIVINNA CAPULET.
Kaduilla huutavat, ken Romeota,
Ken Juliaa, ken Parista, ja tänne
Päin hautaa kaikki ääneen huutain rientää.
PRINSSI.
Mi kauhu se noin korviamme leikkaa?
1 VARTIJA.
Hyvä prinssi, täss' on surmattuna Paris;
Kuolleena Romeo; Julia, ennen kuollut,
Lämminnä, äsken murhattuna.
PRINSSI.
Menkää,
Tän julman murhan syitä tiedustelkaa.
1 VARTIJA.
On tässä munkki sekä Romeon mies;
Aseita heill' on, joilla kuolleitten
Voi haudat auki murtaa.
CAPULET.
Taivas! -- Vaimo,
Kas kuinka tyttäremme veri virtaa!
Tikari meni väärään, -- kas, sen tuppi
Tyhjillään vyöss' on Montaguen, -- se harhaan
On pistetty mun tyttäreni rintaan.
KREIVINNA CAPULET.
Voi mua! Niinkuin ruumiinkellot kutsuu
Tää surman näky vanhuuttani hautaan.
(Montague ja muita tulee)
PRINSSI.
Montague, varhain nousit, nähdäksesi
Varhemmin vielä poikas sortuneena.
MONTAGUE.
Oi, prinssi, vaimoni tän' yönä kuoli,
Maanpako Romeon hänet suruun tappoi.
Mitk' uudet tuskat salaliittoon yhtyy
Ikääni vastaan?
PRINSSI.
Katso vain, niin näet.
MONTAGUE.
Oi, kelvoton sa! Tapojako nuo,
Noin ennen isää kiirehtiä hautaan?
PRINSSI.
Suu herjausten hetkiseksi sulje,
Siks kunnes hämäryyden selvitämme
Ja löydämme sen syyn ja alkulähteen.
Käyn sitten tuskienne johtajaksi
Ja kuoloon teidät suoraan vien. Siks vaiti!
Vahinko malttamuksen orja olkoon. --
Esille tuokaa luulon-alaiset.
LORENZO.
Mua enimmin, vaikk' olen saamattomin,
Syypääksi luullaan tähän julmaan murhaan;
Mua vastaan aika todistaa ja paikka.
Täss' seison, syyttäen ja puoltaen,
Vastaajana ja kantajana itse.
PRINSSI.
Niin sano kerrassansa, mitä tiedät.
LORENZO.
Siis lyhyesti; hengen määräaika
Lyhempi mulla on kuin pitkä puhe.
Tuo kuollut Romeo tuoss' on Julian mies,
Ja kuollut nainen tuossa Romeon vaimo.
Ma heidät salaa vihin; hääpäiv' oli
Tybaltin kuolinpäivä; nuoren yljän
Maanpakoon tämä äkkisurma saatti;
Hänt', eikä Tybaltia Julia itki.
Pois surun haihtaaksenne, Parikselle
Te hänet kihlasitte, sekä naittaa
Väellä tahdoitte; -- hän tuli luoksen'
Ja hurjin katsein kysyi keinoa
Täst' uudest' aviosta päästäkseen.
Ma, taidossani oppineena, laitoin
Hänelle unijuoman; vaikutuksen
Se teki aiotun, ja kuolon hahmon
Levitti häneen. Romeota tänne
Kirjeellä kutsuin tänä kauhun yönä
Hänt' ottamahan valhehaudasta.
Kun vaikuttamast' unijuoma herkes.
Mut veli Juhani, mi kirjeen vei,
Tul' estetyks, ja eilis-yönä toi hän
Takaisin kirjeeni. Nyt yksin lähdin,
Juur' heräämisen määrä-tunnill' ihan;
Hänt' isäin hautaholvist' ottamaan
Ja salaa mökkihini kätkemään,
Siks kunnes Romeolle sanan saisin.
Vaan kun ma saavuin, -- jonkun hetken ennen
Kuin heräs hän; -- niin uskollinen Romeo
Ja jalo Paris kuolleina on tässä.
Nyt Julia herää; pois ma häntä vaadin
Ja tyynnä taivaan työhön tyytymään;
Mut melu haudasta mun karkoitti;
Hän ei mua seurannut, vaan toivotonna
Lopetti henkens' itse nähtävästi.
Muut' en ma tunne. Naimisesta tiesi
Myös imettäjä. Jos mit' olen tässä
Ma rikkonut, niin henki-kuluni,
Vain jonkun hetken ennen määräaikaa,
Lain ankaran ja julman uhriks annan.
PRINSSI.
Ain' olemme sun pyhäks mieheks tienneet.
Vaan Romeon mies, hän mitä tietää tässä?
BALTHASAR.
Ma herralleni Julian kuolemasta
Vein tiedon Mantuaan; hän täyttä laukkaa
Tul' oiti tänne, tähän hautaan; käski
Mun antaa tämän kirjeen isälleen,
Ja hautaan astuen mua kuololl' uhkas,
Jos en ma lähtisi ja jättäis häntä.
PRINSSI.
Tuo tänne kirje, tahdon nähdä sen. --
Miss' on se kreivin mies, mi vahdin toi? --
Sano, poika, mitä teki täällä herras?
PALVELIJA.
Hän neiden hautaa tuli seppelöimään
Ja käski minut syrjään, jonka teinkin.
Vaan soihtu kädessä nyt joku tuli
Avaamaan hautaa, herran' iski häneen,
Ja silloin juoksin pois ja kutsuin vahdin.
PRINSSI.
Tää kirje munkin sanat vahvistaa
Ja kuolon sanoman ja lemmen liiton.
Hän sanoo, että köyhä rohtoherra
Myi hänelle myrkyn, jonka kanssa hautaan
Hän tuli Julian viereen kuolemaan.
Capulet! Montague! Te vainolaiset!
Vihanne vitsaus nähkää! Lempi itse
Ilonne teiltä surmasi! Ja minä,
Riitaanne hemmotellen, kadotin
Kaks heimolaista: -- kaikk' on rangaistu.
CAPULET.
Oi, veli Montague, suo kätes mulle:
Se tyttärein on eläke, en muuta
Voi vaatia.
MONTAGUE.
Ma enemmän voin antaa:
Kirkkaasta kullasta teen hälle patsaan.
Niin kauan kuin Veronan nimi säilyy,
Sen arvoista ei kuvaa nähdä varmaan,
Kuin Julian, tuon uskollisen, armaan.
CAPULET.
Sen viereen Romeo saa yhtä aimon:
Nuo uhri-raukat onnettoman vainon!
PRINSSI.
Tää aamu kolkon rauhan meille suo;
Surusta peittää kasvons' aurinkoinen.
Nyt kertokaa, kuink' yltyi vaino tuo,
Ett' armahtaa tai rangaista ma voinen.
Niin synkkää tarinaa ei kuultu konsa,
Kuin Julian ja hänen Romeonsa.
(Menevät.)
SELITYKSIÄ:
[1] _Pois koko Amor_ j.n.e. Tavallista oli että suurempiin pitoihin
usein tuli käskemättä naamioittuja vieraita, jotka edelläkävijänään
lähettivät Amorin. Tämän tunnusmerkkejä oli side silmillä ja jousi
kädessä.
[2] _Kannoillaan kaislaa turtaa kutkutelkoot_. Ennen oli tapana
kaislalla peittää lattiat.
[3] _Romeo suutelee Juliaa_. Sh:n aikana ei pidetty sopimattomana
seuran nähden suudella naista. Varsinkin tanssin lopetettua oli tapa
semmoinen isoisimpienkin seuroissa.
[4] _Kun kerjuutyttöön mieltyi kuningas_. Sh. viittaa tässä, niinkuin
usein muuallakin, erääseen vanhaan englantilaiseen ballaadiin, nimeltä
"Kuningas Cophetua ja kerjäläistyttö".
[5] _Parempi kuin uroskissa_. Vanhassa englantilaisessa "Reynard the
Fox" nimisessä eläinsadussa on kissan nimenä Tybalt.
[6] _Viuhkani, Pietari!_ Isoiset naiset tavallisesti panivat palvelijan
kantamaan viuhkaa heidän edellänsä.
[7] _Inhokkaan konnan kanssa silmiä
Sanotaan leivon vaihtaneen_.
Kansantaru kertoo, että sammakko ja leivo ovat vaihtaneet silmiä, koska
edellisellä on kauniit, mutta jälkimmäisellä rumat silmät.
[8] _Kuin maasta revittyjen katkojuurten_. Luultiin että katkojuuret
(Atropa mandragora), kun ne maasta revittiin, elävän olennon lailla
antoivat parkunan, joka kuulijalta vei järjen, jopa usein toi
surmankin.
