TROILUS.
                     Ei, veli Hector,
Ei minkään teon oikeutt' arvostella
Sen mukaan, miten loppu muodostuu;
Ei myöskään saa Cassandran hulluus meiltä
Masentaa mieltä; hourupäisen raivo
Ei tärvellä saa hyvää asiaa.
Johonka kaikki kunniamme kiillon
Me kiinnitimme. Mun ei asiani
Se enempää kuin muiden Priamidein.
Zeus varjelkoonkin, että puoltaisimme
Ja ajaisimme moista asiaa,
Jost' yltyisi jo suopuisinkin vihaan.

PARIS.
Vois mailma muuten väittää löyhäksi
Mun työtäni ja teidän neuvojanne.
Mut, kautta taivaan, teidän suostuntanne
Halulle siivet toi ja katkoi pelon,
Jonk' aiheutti hurja yritys.
Sill' yksin mitä voisi käteni?
Kuink' yhden miehen miehuus riittäisikään
Sit' ärjyä ja puuskaa kestämään,
Mit' aikaan tämä riita sai? Mut vannon,
Jos yksin tulisi mun vaarat voittaa,
Ja voima jos ois tahdon vertainen,
Niin tekojaan ei Paris peruuttaisi,
Eik' uupuis kesken työn.

PRIAMUS.
                         Niin haastat, Paris,
Kuin ilon hekumasta juopunut.
Sinull' on hunaja, ja sappi meillä;
Ei moinen miehuus liiku maineen teillä.

PARIS.
En yksin nautteit' aattele, joit' aina
Tuo moinen kauneus mukanaan. Vain soisin,
Ett' tämän kauneuden ryöstön tahra
Pois puolustuksen' uljahalla pestäis.
On petos riistettyä naista kohtaan,
Häväistys arvollenne, solvaus mulle,
Jos pakon pakosta nyt luopuisimme
Mokomast' omuudesta. Mahdotonta,
Näin arvoton ett' ajatuskaan saisi
Jalossa povessanne jalansijaa!
Alimman meikäläisen soturinkin
Sydän syttyisi ja miekka paljastuisi
Helenan tähden; häntä puolustaissa
Jaloinkaan elämä ei joutavaa.
Ei kuolo maineetonta. Sen siis sanon:
Sotia hänen eestään kannattaa,
Helenan vertaista ei kanna maa.

HECTOR.
Paris ja Troilus, hyvin puhutte,
Ja syyt ja seikat selvitätte, mutta --
Vain pintapuolin, nuorten miesten lailla,
Joit' Aristoteles jo varoittaa
Moraalifilosofeiks pyrkimästä.
Ne syyt, joit' esititte, enemmän
Tulisen veren kuumaan kiihkoon saavat,
Kuin tarkoin erottavat, mik' on väärää,
Mik' oikeaa. Näet, nautinto ja kosto
Ne punnitsevan järjen äänelle
On kyytä kuurommat. Jo luonto vaatii,
Ett' omans' omistaja saa; no, niin,
Mut mikä maailmass' on omempaa
Kuin miehen oikeus vaimoon? Himon kautta
Jos tämä luonnonlaki poljetaan,
Jos mahtimiehet, puoltomielin kuullen
Vain turtaa tahtoaan, sit' uhmaavat,
Niin joka kelpo valtioss' on laki,
Jok' ohjaa oikeaan nuo hurjat himot,
Nuo hillittömät, uppiniskaiset.
Helena Spartan kuninkaan on vaimo,
Sen kaikki tiedämme; siis ääneen huutaa
Siveyden, valtion ja luonnon lait,
Ett' on hän luovutettava. Jos väärää
Tekoa jatkat, siit' ei vääryys poistu,
Päinvastoin pahenee. Näin Hector tuumii,
Mit' oikeuteen tulee. Kuitenkin,
Te reippaat veljet, teihin yhdyn siinä,
Ett' yhä Helena on tänne jääpä;
Sill' asia on tärkeä: se koskee
Niin yksityis- kuin yleiskunniaa.

TROILUS.
Niin, se juur' aikeemme on elinjänne.
Jos kunnia ei meille rakkaampi
Kuin kiihoitetun kiukun tyydytys,
Niin hänen tähtensä ei Troian verta
Valuisi tilkkaakaan. Mut, arvon Hector,
Hän on se kunnian ja maineen aihe,
Se suurten töiden kannus, joka nyt
Meit' ajaa viholliset voittamaan
Ja vastaisuudess' antaa maineen kruunun.
Ei varmaan uljas Hector vaihettaisi
Näin runsast' ikuistuksen tilaisuutta,
Mi välkkyy tämän sodan otsalla.
Ei koko maailman aarteisiin.

HECTOR.
                             Mun voitit,
Sa uljas oksa suuren Priamuksen. --
Jyryisen haaston laitoin tylsille
Ja riitaisille Kreikan sankareille,
Jok' unenkohman heistä karkoittaa.
Tuo heidän suuri sankarinsa nukkuu,
Ja sotajoukko eripuraan hukkuu.
Mut tää, min' arvaan, hänet herättää.

                           (Menevät.)



Kolmas kohtaus.

    Kreikkalaisten leiri. Achiileen teltan edusta.
    (Thersites tulee.)

THERSITES.
Mitä nyt, Thersites? Mitä tämä? Aivanko hämmentynyt vihasi sokkeloihin?
Saako tuo elefantti Ajax noin vain menostaa? Hän minua lyö, ja minä
häntä haukun. Kaunis hyvitys! Jospa edes olisi päinvastoin: että minä
häntä lyön, ja hän minua haukkuu! Hiisi olkoon! Tahdon tässä oppia
manaamaan esiin perkeleitä, kun ei häijyistä sadatuksistani ole mitään
apua. Ja tuo Achilles sitten, -- oivallinen sotainsinööri! Jos Troiaa
ei valloiteta ennen, kuin nuo kaksi ovat alta sen kaivaneet, niin kyllä
sen muurit seisovat, kunnes itsestään kaatuvat. Oi, sinä suuri Olympon
salaman-linkooja, älä unohda, että olet Zeus, jumalten kuningas; ja
sinun, Mercurius, käärmesauvasi menettäköön kaiken tehonsa, jos te ette
ota heiltä pois sitä pientä, pientä, pienen pientä älyvaraa, mikä
heillä on, jonka typerin tietämättömyyskin tietää niin ylenmäärin
puutteelliseksi, ettei se voi näppärästi pelastaa kärpästä hämähäkin
kourista, rikkomatta verkkoa kömpelöllä pampullaan. Ja sitten rutto
koko leiriin! tai oikeammin napolilainen luumätä, sillä se on juuri
sopiva kirous semmoisille, jotka käyvät sotaa hameesta. Olen nyt
rukoukseni lukenut, ja kateuden perkele sanokoon aamenen. Hohoi!
prinssi Achilles!

    (Patroclus tulee.)

PATROCLUS.
Kuka siellä? Thersiteskö? Hyvä Thersites, tule sisään haukkumaan.

THERSITES.
Jos olisi mieleeni jolahtanut väärä kultaraha, niin et olisi sinä
päässyt jolahtamaan pois tutkistelemuksistani. Mutta vähät siitä!
Vieköön sinut -- sinä itse! Ihmiskunnan yhteinen kirous, narrimaisuus
ja typeryys, tulkoon kukkuramitalla osaksesi! Taivas sinua opastajasta
varjelkoon, ja opetus pysyköön kaukana sinusta! Liha ja veri sinua
hallitkoon kuolemaasi saakka! Jos silloin ruumiinpuettaja sanoo, että
olet kaunis ruumis, niin vannon jumaliste, ettei hän ole koskaan
puettanut muita kuin Lazaruksia. Aamen! Missä on Achilles?

PATROCLUS.
Mitä? Oletko sinä hurskas? Rukoilitko parhaillaan?

THERSITES.
Rukoilin; taivas minua kuulkoon!

    (Achilles tulee.)

ACHILLES.
Kuka siellä?

PATROCLUS.
Thersites, hyvä herra.

ACHILLES.
Missä? Missä? -- Oletko täällä? Oo, sinä, juustoni, sinä
ruuansulattajani, miks et ole niin moneen ruokaveroon laittanut itseäsi
pöytään? Sano, mikä on Agamemnon?

THERSITES.
Sinun komentajasi, Achilles. Sano nyt, Patroclus, mikä on Achilles?

PATROCLUS.
Sinun herrasi, Thersites. Nyt ole hyvä ja sano, mikä olet itse?

THERSITES.
Sinun tuntijasi, Patroclus. Sano nyt, Patroclus, mikä sinä olet?

PATROCLUS.
Sen voinet itse sanoa, koska tunnet minut.

ACHILLES.
Oi, sano, sano!

THERSITES.
Luettelen kaikki peräkkäin: Agamemnon on Achilleen komentaja; Achilles
on minun herrani; minä olen Patrocluksen tuntija; ja Patroclus on
narri.

PATROCLUS.
Herja sinä!

THERSITES.
Vaiti, narri! En ole vielä päättänyt.

ACHILLES.
Hänellä on eri-oikeus. -- Jatka, Thersites.

THERSITES.
Agamemnon on narri; Achilles on narri; Thersites on narri; ja, niinkuin
sanottu, Patroclus on narri.

ACHILLES.
Todista se.

THERSITES.
Agamemnon on narri, kun yrittää olla Achilleen komentajana; Achilles on
narri, kun on Agamemnonin komennettavana; Thersites on narri, kun
palvelee tuommoista narria; ja Patroclus on narri omastatakaa.

PATROCLUS.
Miksi olen minä narri?

THERSITES.
Sitä voit kysyä luojaltasi. Minulle siinä on kyllin, että se olet. Kas,
keitä tuossa tulee?

    (Agamemnon, Ulysses, Nestor, Diomedes, ja Ajax tulevat.)

ACHILLES.
Patroclus, minä en tahdo puhua kenenkään kanssa. -- Tule mukanani
sisään, Thersites.

    (Menee.)

THERSITES.
Tuollaista ulkokultaisuutta, tuollaista ilveilyä, tuollaista
konnamaisuutta! Ja koko asiana vain aisankannattaja ja lutka! Soma
riidanaihe, josta kelpaa kiistellä ja kilvoitella ja veriinsä kuolla!
Savipuoli sen luuskan syököön, ja sota ja haureus tuhotkoon koko
selssun!

    (Menee.)

AGAMEMNON.
Miss' on Achilles?

PATROCLUS.
Teltassaan, herra; hän on pahoin-voipa.

AGAMEMNON.
Vie hälle tieto tänne-tulostamme.
Hän airuttamme herjas; pateilleen nyt
Tulemme itse, pannen syrjään arvot;
Se sano hälle, muuten pian luulee,
Ett' emme muista, mikä olemme,
Tai tohdi sitä näyttää.

PATROCLUS.
                        Kyllä sanon.

    (Menee.)

ULYSSES.
Me näimme hänet telttans' ovessa;
Ei häntä tauti vaivaa.

AJAX.
Vaivaa, leijonantauti, ylpeän sydämmen tauti. Sanokaa sitä
synkkämielisyydeksi, jos tahdotte miestä imarrella; mutta, kautta
pääni, ylpeyttä se on; vaan mistä? Mistä? Olisi hauska tietää syy.
-- Pari sanaa, herra kuningas!

    (Vie Agamemnonin syrjään.)

NESTOR.
Mikä Ajaxiin on mennyt, kun noin häntä haukkuu?

ULYSSES.
Achilles on häneltä vietellyt hänen narrinsa.

NESTOR.
Kenen? Thersiteenkö?

ULYSSES.
Niin.

NESTOR.
Nyt kai Ajax on ymmällä, kun on aiheensa hukannut.

ULYSSES.
Ei suinkaan, hänellä on nyt se aiheena, joka häneltä aiheen vei:
Achilles.

NESTOR.
Sitä parempi; kernaammin kopua heidän välillään, kuin sopua. Mutta
olipa se vahva liitto, kun narri voi sen purkaa!

ULYSSES.
Ystävyyden, jota ei viisaus ole rakentanut, voi tyhmyys helposti
hajoittaa. Tuossa tulee Patroclus.

NESTOR.
Eikä Achillesta mukana?

    (Patroclus palaa.)

ULYSSES.
Elefantilla on nivelet, mutta ne eivät ole kohteliaisuutta varten; sen
jalat on tehty tarpeen eikä pokkuroimisen varalle.

PATROCLUS.
Achilles sanoo, ett' on pahoillaan,
Jos muun kuin huvin vuoks ja lystiksenne
Tulitte tänne, teidän korkeutenne
Ja ylhä seuranne; hän toivoo, että
Vain terveydeksenne ruoan jälkeen
Nyt teette pienen kävelyn.

AGAMEMNON.
                           Patroclus,
Nuo moiset vastaukset hyvin tunnen;
Mut väite tuo, vaikk' on sill' ivan siivet,
Ei pääse pakoon huomioltamme.
Häll' ansioita on, ja syyt' on meillä
Se tunnustaa; mut kaikki nämä hyveet,
Joit' ei hän hyveisesti itse käytä,
Ne meistä loistons' alkaa menettää;
Ne mätänevät koskemattomuuttaan
Kuin riettaass' astiassa kauniit marjat.
Tulimme hänen puheilleen, se sano,
Ja syntiä et tee, jos sanot senkin,
Ett' ylhä ylpeys ja alha mieli
Hänessä asuu, suuremp' itseluulo
Kuin ansiokkuus. Häntä paremmat,
Suvaiten tuota raakaa röykkeyttä,
Salaavat herrautensa pyhän voiman
Ja hänen oikkujensa ylivaltaa
Sukoillen kumartavat, tarkkaavatpa
Niin hänen juoniensa nousut, laskut,
Kuin sodan meno hänen vuoroistaan
Kokonaan riippuis. Sano se, ja lisää,
Ett' työtään näin jos suureksuu, niin jääköön
Kuin sotakone, jok' on liian raskas
Mukana viedä; josta sanotaan:
"Tää täss' ei liiku, laita sota tänne!"
Vireä kääpiö on arvokkaampi
Unista jättiä: -- näin sano hälle.

PATROCLUS.
Sen teen, ja heti vastauksen tuon.

AGAMEMNON.
Ei kelpaa, että toisen kautta vastaa;
Hän tulkoon itse. -- Luokseen käy, Ulysses.

    (Ulysses menee.)

AJAX.
Mitä hän on muita enempi?

AGAMEMNON.
Ei enempi, kuin mitä itse luulee olevansa.

AJAX.
Onko hän niin paljon? Ettekö luule, että hän luulee olevansa parempi
mies kuin minä?

AGAMEMNON.
Epäilemättä.

AJAX.
Oletteko samaa mieltä? Sanotteko, että hän on parempi?

AGAMEMNON.
En, jalo Ajax; te olette yhtä väkevä, yhtä urhoollinen, yhtä viisas,
ettekä vähemmän jalo, paljon kohteliaampi, ja ennen kaikkia paljon
taipuvaisempi.

AJAX.
Kuinka saattaa ihminen olla ylpeä? Mistä se ylpeys tulee? Minä en
tiedä, mitä ylpeys on.

AGAMEMNON.
Sitä kirkkaampi on älynne, Ajax, ja sitä kauniimmat hyveenne. Joka on
ylpeä, syö loppuun itsensä. Ylpeys on oma peilinsä; ja jokainen, joka
muulla kuin teolla kehuu itseään, tekee kehullaan teon tyhjäksi.

AJAX.
Minä vihaan ylpeitä, niinkuin vihaan sammakon rumppia.

NESTOR (syrjään).
Kuitenkin hän rakastaa itseään; eikös se ole kummaa?

    (Ulysses palaa.)

ULYSSES.
Huomenna taisteluun ei käy Achilles.

AGAMEMNON.
Ja mitä sanoo syyksi?

ULYSSES.
                      Ei niin mitään;
Miel'alojensa virran mukaan kulkee
Ja omapäisess' itsehyväilyssään
Ei muiden arvost' ota tietääkseen.

AGAMEMNON.
Miks, kauniisti kun pyydämme, ei lähde
Hän teltastansa tänne ilman jakoon?

ULYSSES.
Vain kaunatakseen turhist' asioista
Tärkeitä tekee; suuruus häntä riivaa;
Vain itselleen hän haastaa, rehennellen
Niin ett' on hengästyä; luuloarvo
Niin kiehuu, kuohuu hänen veressään,
Ett', ajun riidellessä tarmon kanssa,
Kapinaan joutuu valtio Achilles
Ja sortuu itseensä. Mit' enää sanon?
Häness' on korskanrutto: kalmanpilkut
Jo huutaa: "Turhaa toivo!"

AGAMEMNON.
                           Ajax menköön. --
Te, hyvä prinssi, käykää hänen luonaan;
Pitävän teistä kuuluu; pyynnöstänne
Hän ehkä hiukan kieltää itseään.

ULYSSES.
Ei, Agamemnon, sit' ei sallita.
Jok' askel pyhä on, mink' Ajax poispäin
Achilleest' astuu. Tuota korskaa herraa --
Jok' omass' ihrass' ylpeyttään paistaa
Ja jonka aatoksiin ei mahdu muu,
Kuin mikä häntä itseään vain matkii
Ja märehtii -- näin kunnioisko mies,
Jot' enemmän kuin häntä jumaloimme?
Tää kolmast' ylevä ja uljas prinssi
Niin ei saa nuorta laakeriaan ryöttää,
Niin, -- kuulkaa, -- arvoaan ei alentaa, --
Hän, jok' on yhtä kuulu kuin Achilles --
Hän ett' Achilleen menis luo.
Tuon ennalta jo ihraist' ylpeyttä
Näin rasvaisimme vain ja lisäisimme
Vain poltaksia Rapuun, joka hehkuin
Odottaa suurta Hyperionia.
Vai moisen luokse tää! Se kiellä, Zeus,
Jyristäin huuda: "Tämän luo Achilles!"

NESTOR (syrjään).
Noin vain! Tuo sydänsuonta hivelee.

DIOMEDES (syrjään).
Kuink' ääneti hän kehun nielaisee!

AJAX.
Jos luokseen käyn, niin rautakourallani
Hänt isken naamaan.

AGAMEMNON.
                    Ei, ei, älkää menkö!

AJAX.
Jos ylpeilee, kyll' ylpeyttään ma su'in.
Mun suokaa mennä.

ULYSSES.
Ei koko tämän sodan hinnast', ei.

AJAX.
Hävytön, kehno nulikka!

NESTOR (syrjään).
Kuink' itseään hän kuvaa!

AJAX.
Eikö voi olla ihmisiksi?

ULYSSES (syrjään).
Kattila pataa soimaa.

AJAX.
Min' isken vähän hänen oikkusuontaan.

AGAMEMNON (syrjään).
Potilas tahtoo olla lääkärinä.

AJAX.
Mun mieltäni jos olisivat kaikki, --

ULYSSES (syrjään).
Niin äly jäisi vanhanaikaiseksi.

AJAX.
Niin hän ei pääsisi niin vähällä, saisi ensin maistaa miekkaa. Pitääkö
ylpeyden voittaa?

NESTOR (syrjään).
Jos voittaa, niin on puoli osuutta sinun.

ULYSSES (syrjään).
Jopa kymmenenkin osuutta.

AJAX.
Kyllä minä häntä vatkaan; kyllä teen hänestä nöyrän.

NESTOR (syrjään).
Hän ei ole vielä oikein lämmin. Aja häneen kiitosta. Juota, juota!
Hänen kunnianhimonsa on kuiva.

ULYSSES (Agamemnonille).
Tuo epäsopu liiaks teitä kalvaa.

NESTOR.
Ei siihen syytä, jalo ruhtinas.

DIOMEDES.
Achillest' ilmankin me tullaan toimeen.

ULYSSES.
Hän loukkaantuu, tuon nimenkin kun kuulee.
On täällä mies --; vaan ei, ei hänen kuullen!
Min' olen ennen vaiti.

NESTOR.
                       Miksi niin?
Ei ole kade hän, niin kuin Achilles.

ULYSSES.
On yhtä uljas, maailma sen tietköön!

AJAX.
Hävytön koira, peijaa meitä näin;
Oi, että olisi hän troialainen!

NESTOR.
Jos oisi mitä vikaa Ajaxissa, --

ULYSSES.
Jos oisi ylpeä, --

DIOMEDES.
                   Tai kehun-ahnas, --

ULYSSES.
Tai kärrykäs, --

DIOMEDES.
                 Tai turha, itserakas!

ULYSSES.
Taivaalle kiitos, leppyisä ett' olet!
Ja kiitos siittäjälles, kantajalles,
Ja opettajalles. Mut kolmin kerroin
Sun älylles, jok' opin kaiken voittaa!
Mut se, ken kätes miekkaan totutti,
Jakakoon Marsin kanssa ijäisyyden
Ja puolet saakoon! Mitä voimaan tulee,
Niin Milo, härjänkantajakin, maineens'
Saa jättää jänteiselle Ajaxille.
En tahdo viisauttasi ylistää,
Jok' ympäröi kuin joki, aita, häkki
Avujes avaruuden. Täss' on Nestor;
Hän, muinaisuuden tiedoss' oppineena,
On viisas, muut' ei olla voi kuin viisas;
Mut anteeks, isä Nestor, vaikka oisit
Kuin Ajax reipas, ajus yhtä tuore,
Et häntä voittais, Ajax oisit vain.

AJAX.
Sanonko isäks?

NESTOR.
               Sano, poikaseni.

DIOMEDES.
Häh', Ajax-prinssi, ohjeit' ottakaa.

ULYSSES.
Pois viipy nyt: jo pensaikossa piilee
Achilles-hirvi. Suuri päälikkömme,
Kokohon päällyskunta kutsukaa.
Kuninkait' uusia on tullut Troiaan;
Huomenna täyttä voimaa kysytään.
Täss' urho! Itä saa ja länsi koittaa
Parastaan tuoda, Ajax kaikki voittaa.

AGAMEMNON.
Nyt neuvostoon! Achilles, unta hyvää!
Venonen lipoo, laiva kyntää syvää.

                        (Menevät.)




KOLMAS NÄYTÖS.



Ensimmäinen kohtaus.

    Troia. Huone Priamuksen hovilinnassa.
    (Pandarus ja muuan palvelija tulevat.)

PANDARUS.
Ystävä, kuulkaahan! Olettehan te sen nuoren Paris-herran seuralainen?

PALVELIJA.
Olen, silloin kun hän kulkee edelläni.

PANDARUS.
Tarkoitan: palvelettehan häntä.

PALVELIJA.
Palvelen Herraa.

PANDARUS.
Palvelette niin ollen jaloa herraa; minun täytyy väkisinkin häntä
kiittää.

PALVELIJA.
Niin, Herra olkoon kiitetty!

PANDARUS.
Tunnettehan minut, mitä?

PALVELIJA.
Kyllä, herra, päällisin puolin.

PANDARUS.
Ystävä, oppikaa paremmin minua tuntemaan. Minä olen herra Pandarus.

PALVELIJA.
Toivon, että opin teidän arvoisuuttanne tuntemaan paremmin.

PANDARUS.
Sitä minäkin soisin.

PALVELIJA.
Te olette armontilassa.

PANDARUS.
Armonko? Ei, ystävä; ylhäisyys ja arvoisuus ovat minun kunnianimeni.
-- (Soittoa kuuluu.) Mitä soittoa tuo?

PALVELIJA.
Tunnen sitä vain puolittain: jotakin soiton puolta varmaan.

PANDARUS.
Tunnetteko soittajat?

PALVELIJA.
Täydesti.

PANDARUS.
Kelle he soittavat?

PALVELIJA.
Kuulijoille.

PANDARUS.
Ketä varten, ystävä?

PALVELIJA.
Minua ja niitä varten, jotka soitosta pitävät.

PANDARUS.
Kenen laskuun, tarkoitan, ystävä?

PALVELIJA.
Laskuun? Mitä?

PANDARUS.
Ystävä, me emme ymmärrä toisiamme. Minä olen liian kohtelias, sinä
liian ovela. Kenenkä tilauksesta nuo miehet soittavat?

PALVELIJA.
Nyt osasitte kantaan. No niin, Pariin tilauksesta, armollinen herrani,
joka on mukana omassa persoonassaan; ja hänen seurassaan se kuolevainen
Venus, kauneuden sydänveri, rakkauden näkymätön sielu.

PANDARUS.
Kuka? Cressida-orpanako?

PALVELIJA.
Ei, herra, vaan Helena; ettekö sitä jo hänen arvonimistään hoksannut?

PANDARUS.
Näyttää siltä, ystävä, ettet ole nähnyt neiti Cressidaa. Tulin Parista
puhuttelemaan Troilus-prinssin puolesta. Aion tehdä häneen kohteliaan
hyökkäyksen; asiani on tulikuuma.

PALVELIJA.
Tulikuuma asia! Oikein saunakieltä!

    (Paris ja Helena tulevat seuralaisineen.)

PANDARUS.
Kaikkea ihanaa teille, prinssi, ja koko tälle ihanalle seurallenne!
Ihanimmat toiveet ihanimmassa määrässä ihanasti toteutukoot; teidän
ennen kaikkia, ihana kuningatar! Ihanat unet teillä ihanana
päänaluisena olkoon!

HELENA.
Arvoisa herra, tehän olette ihania sanoja täynnä.

PANDARUS.
Te ilmi lausutte ihanan mielisuosionne, suloinen kuningatar. -- Ihana
prinssi, tämä on sievä soitonkatkelma.

PARIS.
Te olette sen katkaissut, serkku; ja, niin totta kuin elän, teidän
täytyy se jälleen tehdä eheäksi; teidän pitää jatkoksi laittaa jotakin
omaa laitosta. -- Nella, hän on sointaa täynnä.

PANDARUS.
Enkä, arvon rouva.

HELENA.
Oo, herraseni! --

PANDARUS.
Raaka, tottakin; -- niin, toden totta, perin raaka.

PARIS.
Hyvin sanottu, herraseni; noin vain staccato.

PANDARUS.
Minulla olisi asiaa armolliselle prinssille, armas kuningatar.
-- Armollinen herra, suvaitsetteko kuulla pari sanaa?

HELENA.
Niin vähällä ette meistä pääse; teidän pitää laulaa, ehdottomasti.

PANDARUS.
Suloisin kuningatar, suvaitsette laskea leikkiä. Mutta tosiaankin,
näin, armollinen herra; rakas herrani ja kallis-arvoinen ystäväni,
teidän veljenne Troilus, --

HELENA.
Rakas herra Pandarus; mesimakea herraseni, --

PANDARUS.
Älkää, armas kuningatar, älkää: -- sulkeutuu sydämmellisimmästi
suosioonne.

HELENA.
Älkää saattako meitä pois sävellyksestä; muuten synkeä mielemme tulkoon
teidän päähänne.

PANDARUS.
Maire kuningatar, maire kuningatar, oi, mikä maire kuningatar, -- toden
totta, --

HELENA.
Ja tehdä maireen kuningattaren mieli karvaaksi on katkera loukkaus.

PANDARUS.
Ei, tuo ei teitä auta, ei maarin, ei, toden totta, vähääkään.
Tuommoiset sanat eivät pysty minuun; ei, ei. -- Ja pyytää, armollinen
herra, että, jos kuningas kysyisi häntä illallispöydässä,
ilmoittaisitte hänen esteensä.

HELENA.
Hyvä herra Pandarus, --

PANDARUS.
Mitä suvaitsette, maire kuningattareni, kaikkein, kaikkein mairehin
kuningattareni?

PARIS.
Mitä urostöitä hänellä on tekeillä? Missä syö hän tänään illallista?

HELENA.
Ei, mutta, hyvä herra, --

PANDARUS.
Mitä suvaitsette, armas kuningatar? Pikkuorpanani teihin vihastuu.
-- Te ette saa tietää, missä hän tänään illastelee.

PARIS.
Haltijattareni Cressidan luona, siitä annan vaikka henkeni!

PANDARUS.
Ei, ei, ei sinnepäinkään! Erehdytte aivan. Tietäkää, että
haltijattarenne on sairas.

PARIS.
Hyvä, ilmoitan hänen esteensä.

PANDARUS.
Niin oikein, hyvä prinssi! Kuinka johtui mieleenne Cressida? Niin,
haltijatar-raukkanne on sairas.

PARIS.
Arvaan jo.

PANDARUS.
Arvaatte! Mitä arvaatte? -- Antakaa tänne soitin. -- Nyt, armas
kuningatar.

HELENA.
Kas niin, nyt olette kiltti.

PANDARUS.
Orpanani on hirveästi mieltynyt muutamaan kapineeseen, jota te
omistatte, armas kuningatar.

HELENA.
Hän sen saakoon, kunhan se vain ei ole mieheni Paris.

PANDARUS.
Hi, hi! Ei, hänestä hän ei huoli. Ne kaksi ovat kahtaanne.

HELENA.
Ensin kahtaanne, ja sitten yhtäänne, siitä tulee pian kolme.

PANDARUS.
No, no, ei siitä sen enempää. Laulan nyt teille laulun.

HELENA.
Niin, niin, alkakaa nyt. Mutta tosiaankin, ystäväiseni, sulla on hieno
otsa.

PANDARUS.
Jopa jotakin!

HELENA.
Laula lemmestä; se lempi se tuhoaa meidät kaikki. Oi, Cupido, Cupido,
Cupido!

PANDARUS.
Niin, se lempi! Sen se tosiaankin tekee.

PARIS.
Niin, lempi, niin! Oi, lempi, lempi, lempi, oi!

PANDARUS.
Niin todellakin, niin se laulukin alkaa.

    (Laulaa.)

    Oi, lempi, lempi, lempi, oi!
        Niin uuhi kuin jäärä
        Sen nuolen on määrä;
        Vaikk' ampuilee,
        Ei haavaa tee,
    Vain hiljaa himaroi.
    Ja lempivät ne vaikeroi:
        "Ai, kuolen, voi!"
    Mut kuolo ei sen tuskaisempi:
    "Ai, ai"sta tulee "ha, ha, haa;"
        Näin kuoloss' elää lempi.
    "Ai, ai, ai", sitten "ha, ha, haa"
    Niin, ai, ai, ai, ja ha, ha, haa.
        Hih hei!

HELENA.
Totta totisesti, lemmessä nenännipukkaansa myöten.

PARIS.
Hän ei syö muuta kuin kyyhkysiä, kultaseni, ja se siittää kuumaa verta,
ja kuuma veri synnyttää kuumia ajatuksia, ja kuumat ajatukset
synnyttävät kuumia tekoja, ja kuumat teot ovat lempeä.

PANDARUS.
Tämäkö se lemmen sukujohto? Kuuma veri, kuumat ajatukset ja kuumat
teot? Mutta ne ovat kyykäärmeitä. Onko lempi kyykäärmeiden sikiö?
-- Hyvä prinssi, kuka on tänään taistelemassa?

PARIS.
Hector, Deiphobus, Helenus, Antenor, ja kaikki Troian uljaat nuoret.
Minäkin olisin mielelläni tänään pukeutunut aseisiin, mutta Nellani ei
tahtonut. Mistä se tulee, ettei veljeni Troilus lähtenyt?

HELENA.
Hän on jostakin nuloillaan; -- te tiedätte kaikki, herra Pandarus.

PANDARUS.
Minä en tiedä niin mitään, mesimakea kuningatar. -- Haluaisin kuulla,
mitä tänään ovat toimittaneet. -- Muistattehan vain ilmoittaa veljenne
esteen?

PARIS.
Pilkusta pilkkuun.

PANDARUS.
Hyvästi, armas kuningatar!

HELENA.
Terveisiä viekää orpanallenne.

PANDARUS.
Niinkuin käskette, armas kuningatar.

                           (Menee.)

    (Paluuretkelle soitetaan.)

PARIS.
Jo palajavat; Priamuksen saliin
Nyt käymme tervehtimään sotureita.
Helena armas, pyydän, aseet riisu
Sa Hectorimme yltä; jäykkä solki
Hurmaavan valkokätes koskentaa
Enemmän tottelee kuin miekan terää
Tai Kreikan jännevoimaa; enemmän
Kuin kaikki saaren kuninkaat voit sinä:
Aseista päästää suuren Hectorin.

HELENA.
On ylpeyteni häntä palvella.
Niin, minkä näin teen velvoituksesta,
Vain kauneuden-mainettani lisää,
Ihanpa itsenikin himmentää.

PARIS.
Sua, armas, lemmin sanomattomasti.

                        (Menevät.)



Toinen kohtaus.

    Troia. Pandaruksen puisto.
    (Pandarus ja Troiluksen palvelija kohtaavat toisensa.)

PANDARUS.
No, mitä? Missä on herrasi? Cressida orpananiko luona?

PALVELIJA.
Ei, herra hyvä; hän odottaa teitä, että veisitte hänet sinne.

    (Troilus tulee.)

PANDARUS.
Oh, tuossa hän tuleekin! -- No, mitä kuuluu, mitä?

TROILUS.
Poistu, poika.

    (Palvelija menee.)

PANDARUS.
Oletteko nähnyt orpanaani?

TROILUS.
En, Pandarus. Ma hiivin ovellaan
Kuin muukalainen, joka Styxin rannall'
Odottaa lauttaa. Ole Charon sinä,
Ja saata minut joutuin seuduille,
Miss' ansioistani ma hekumoida
Saan liljavuoteessa. Oi, Pandarus,
Cupidon harteilt' ota kirjosiivet
Ja lennä kanssani luo Cressidan!

PANDARUS.
Kävele täällä; heti hänet tuon.

    (Menee.)

TROILUS.
Mua huimaa; pyörin pyörteess' odotuksen.
Niin suloinen jo nautteen kuvituskin,
Ett' aistit hurmaa. Kuinka käy, kun lemmen
Ihanaa jumaljuomaa kerran maistaa
Janoinen kieli? Pelkään, että kuolen,
Menehdyn, pyörryn, rohdon juon niin hienon,
Niin salatehokkaan, niin tuiman maireen,
Ett' olentoni karkeus sit' ei kestä.
Ma tuota kovin pelkään; pelkään lisäks,
Ett' ilon hurmaan älyni ma hukkaan,
Juur' niinkuin sodassa, kun joukolla
Pakoovaa vihollista ahdistetaan.

    (Pandarus palaa.)

PANDARUS.
Hän laittelee itseään; tulee heti. Pankaa nyt koko älynne liikkeelle.
Hän lentää niin punaiseksi, ja hengittää niin lyhyeen, kuin pelkäisi
kummitusta. Menen häntä noutamaan. Se on mitä sievin pikku-veitikka;
hengittää niin lyhyeen kuin vasta-vangittu varpunen.

    (Menee.)

TROILUS.
Mun poveani sama pelko ahtaa;
Kuin kuumesairaan suoni sydän tykkää;
Kaikk' elimetkin lakkaa toimestaan,
Kuin vasallit, jotk' äkkiarvaamatta
Kuninkaan katseen kohtaavat.

    (Pandarus ja Cressida tulevat.)

PANDARUS.
Tule, tule! Mitä tässä tarvis punastua? Häpy on imulapsi. -- Tässä hän
nyt on; vannokaa nyt hänelle ne valat, jotka olette minulle vannonut.
-- Mitä? Juoksetko taas pakoon? Pitääkö sinua valvattamalla kesyttää,
mitä? Tule pois, tule! Jos teet takaperoa, niin pistämme sinut
kakkuloihin. -- No, miksi ette puhu hänelle mitään? -- Kas niin,
esirippu pois, ja kuva näkyviin! -- Herrainen aika, kuinka te
arkailette päivän valoa! Pimeässä pikemmin tapaisitte toisenne. Kas
niin, juoksija esiin, ja hyökkäys kuningattareen! Mitä? Oikein
suukko-hyökkäys! Tähän tehkäämme maja, salvomies; ilma on suloinen. Ei,
teidän täytyy asia sylipainilla ratkaista, ennenkuin teidät erotan.
Naarashaukka kuin koirashaukkakin, kumpikin kelpaavat ankkojen ajossa.
Kas niin vain!

TROILUS.
Te saatte minut sanoista paitiksi, neiti.

PANDARUS.
Sanoilla ei velkoja makseta, siihen vaaditaan tekoa; mutta hän kyllä
tekee sinut teostakin paitiksi, kun rupee tosi-tointasi kysymään. Mitä?
Taasko suukostelua? Siis tähän tapaan: "Paremmaksi vakuudeksi
asianomaiset molemmin puolin" -- Tulkaa sisään, tulkaa sisään; minä
laitan tulta.

    (Menee.)

CRESSIDA.
Mielittekö tulla sisään, prinssi?

TROILUS.
Oi, Cressida, kuinka usein olen tätä halunnut!

CRESSIDA.
Halunnutko, prinssi? -- Suokoon jumalat! -- Oi, prinssi!

TROILUS.
Mitä tulisi heidän suoda? Mistä tuo ihana keskeytys? Mitä epäiltävää
mutaa rakas armaani lempemme lähteessä havaitsee?

CRESSIDA.
Enemmän mutaa kuin vettä, jos ei pelkoni ole sokea.

TROILUS.
Pelko tekee enkeleistä perkeleitä; se ei koskaan näe oikein.

CRESSIDA.
Sokea pelko, jota näkevä järki ohjaa, osaa varmemmin oikeaan, kuin
sokea järki, joka kompuroi mitään pelkäämättä; pahinta pelkäämällä
usein pahempi parannetaan.

TROILUS.
Oi, älköön armaani pelolla olko! Cupidon koko juhlanäytelmässä ei ole
hirviötä.

CRESSIDA.
Eikö muutakaan hirvittävää?

TROILUS.
Ei muuta kuin omat tekomme: kun lupaamme itkeä merten täydet, elää
tulessa, niellä vuoria, kesyttää tiikereitä; luullessamme, että
armaamme on vaikeampi keksiä tarpeeksi ansiotöitä, kuin meidän kestää
suoritettavat koetukset. Tämä se on se rakkauden hirveä puoli, armaani,
-- että tahto on ääretön, mutta toiminta supistettu, että halu on
rajaton, mutta teko rajojen orja.

CRESSIDA.
Sanotaan, että kaikki rakastajat vannovat tekevänsä enemmän, kuin mitä
kykenevät, ja kuitenkin pitävät takavaranaan kykyjä, joita eivät
koskaan käytä; lupaavat enemmän, kuin mitä kymmenen voi täyttää, ja
suorittavat tuskin kymmenenneksen siitä, mitä yksi voisi tehdä. Ne,
jotka karjuvat kuin jalopeura ja toimivat kuin jänis, eivätkö ne ole
hirviöitä?

TROILUS.
Onko niitä semmoisia? Me emme ole sitä maata. Sano mielesi, kun olet
meitä koetellut; arvioi meitä kokemuksen mukaan. Päämme olkoon
peittämättä, kunnes ansio sen seppelöi. Sitä täydellisyyttä, joka sukua
seuraa, emme nyt tässä aio kiitellä; emme tahdo ansiolle antaa nimeä
ennen sen syntymää, ja synnyttyäänkin se sen saakoon häveliään.
Uskollisuus ei kaipaa pitkiä puheita: niin on Troilus Cressidalle
uskollinen, että, mitä kateus voi pahinta tehdä, on ivata hänen
uskollisuuttaan, ja että, mitä totuus voi tosinta sanoa, ei ole todempi
Troilusta.

CRESSIDA.
Mielittekö tulla sisään, prinssi?

    (Pandarus palaa.)

PANDARUS.
Mitä? Aina vain punastuvana? Ettekö jo ole tarpeeksi pakinoineet?

CRESSIDA.
Setä hyvä, kaiken tyhmyyden, minkä teen, omistan teille.

PANDARUS.
Kiitoksia vain: jos prinssi tekee sinulle pojan, niin annat sen
minulle. Ole uskollinen prinssille; jos hän huikentelee, niin toru
siitä minua.

TROILUS.
Nyt tiedätte, mikä teillä on takuuna: setänne sana ja minun
järkähtämätön uskollisuuteni.

PANDARUS.
No, minäkin nyt tahdon mennä takaukseen hänen puolestaan. Meikäläisiä
tyttöjä saa kauan kosia, mutta kehen taipuvat, siihen kiintyvät; ovat
kuin takkiaiset, näet: istuvat siihen, mihin heität.

CRESSIDA.
Nyt palaa, luontoni, ja rohkeutt' anna! --
Ah, Troilus-prinssi, monta pitkää kuuta
Yöt päivät olen teitä lempinyt.

TROILUS.
Miks Cressida niin työläs oli voittaa?

CRESSIDA.
Näöksi työläs; olin voitettu
Jo ensi silmänluonnilta -- Ei, anteeksi --
Tyrannin teistä saan, jos liikaa myönnän.
Nyt teitä lemmin, mut en vielä niin,
Ett' en vois sitä voittaa. -- Valehtelen!
Ol' aatokseni kiero laps, jok' äidin
Unohti kurin. Hupsu, miksi kielin?
Ken uskollinen meille olla vois,
Näin sälämme kun itse paljastamme? --
Mut, vaikka lemmin, teit' en kosinut;
Ja sentään soisin, että oisin mies,
Tai että naisell' oisi miehen oikeus
Puhua ensin. Armas, salpaa suuni,
Tai haltiossa sanon vielä jotain,
Jot' ehkä kadun! Oi, vait'-olosi,
Ovela mykkyydessään, heikon urkkii
Sisimmät salaisuudet. Salpaa suuni!

TROILUS.
Sen teen, vaikk' armain sointu siinä soi.

PANDARUS.
Siroa, toden totta!

CRESSIDA.
Oi, pyydän, prinssi: anteeks antakaa;
Näin aikonut en suuteloa kärttää.
Mua hävettää. -- Oi, Zeus, mit' olen tehnyt! --
Jäähyväiset nyt sanon, hyvä prinssi.

TROILUS.
Jäähyväisetkö, armas Cressida?

PANDARUS.
Jäähyväiset? Niin, huomispäivän aamuun.

CRESSIDA.
Tytykää, prinssi.

TROILUS.
                  Mitä pahastutte?

CRESSIDA.
Ah, omaa seuraani.

TROILUS.
Te ette itseänne pakoon pääse.

CRESSIDA.
Yrittää koitan. Tavallani itse
Jään teidän luoksenne; mut tavatonpa
Se itse, joka luopuu itsestään
Ja tulee toisen narriks. -- Poishan aioin.
Miss' älyni? -- En tiedä mitä puhun.

TROILUS.
Noin viisas kyllä tietää mitä puhuu.

CRESSIDA.
Juont' ehkä enemp' on kuin rakkautta
Tää avoin tunnustukseni, ja sillä
Vain aion teille ansan virittää.
Mut viisas olette, siis ette lemmi;
Näet, viisaus ja lempi jumalissa
Vain yhtyvät, ei koskaan kuolevissa.

TROILUS.
Jos uskoisin ma, että voisi nainen --
Ja jos sen kukaan voi, niin voitte te --
Vireillä pitää lemmentultaan aina,
Pysyä nuorena ja uskollisna,
Sulouden mentyäkin sydämmeltään
Ain' uudistua, vaikka veri kuivuu;
Tai jos vain saisin siitä vakuuden,
Ett' oma puhdas, harras lempeni
Tapaisi teissä yhtä selvän, runsaan
Ja täyteläisen vastarakkauden,
Oi, kuinka lentoon nousisin! Mut ah!
Min' olen vilpitön kuin suora totuus,
Niin, suorempi kuin totuus lapsessa.

CRESSIDA.
Mä siinä teidän kanssa kilvan kestän.

TROILUS.
Ihana kilpa tuo, kun oikeus kilpaa
Oikeuden kanssa parhaast' oikeudesta!
Vastedes uskolliset rakastajat
Troiluksen kautta vannovat. Kun värssyt
Valoineen, vakuutteineen, kehuineen
Väsyvät kuluneihin vertauksiin,
Tääntapaisiin: "niin luja niinkuin teräs",
"Niin uskollinen niinkuin taimi kuulle,[7]
Kyyhkylle kyyhky, päivä auringolle,
Maa sydämmelleen, rauta maneerille," --
Kun kaikk' on kuvat tyhjennetty, silloin
Uskollisuuden mallivertauksena,
Pyhäksi runon loppukaunisteeksi
Lisätään: "uskollinen niinkuin Troilus."

CRESSIDA.
Profeetan sana olkoon tuo! Jos minä
Hiuskarvan vertaa valastani väistyn,
Kun aika vanhuuttaan on muistiton,
Kun sade pois on syönyt Troian muurit,
Sokea unhe niellyt kaupungit
Ja soraks survottu on mahtivallat,
Niin tarinana petolliset immet
Suvusta sukuun pettuuttani viekööt.
Kun ovat sanoneet: "Niin petollinen
Kuin ilma, vesi, tuuli, hiekkamaa,
Kuin kettu uuhta kohtaan, ilves vohlaa,
Vasikkaa susi, poikaans' äitipuoli",
Lisätkööt kuolin-iskuks pettuudelle:
"Niin petollinen niinkuin Cressida."

PANDARUS.
Kas niin, kauppa valmis! Sinetti alle, sinetti alle! Minä olen
todistajana. -- Tässä pitelen sinun kättäsi, tässä orpanani. Jos
koskaan tulette toisillenne uskottomiksi, kun olen nähnyt näin paljon
vaivaa saadakseni teidät yhteen, niin nimitettäköön kaikkia laupiaita
hankkijoita maailman loppuun saakka minun nimelläni: olkoot he kaikki
Pandaruksia; kaikki uskolliset miehet Troiluksia, ja kaikki uskottomat
naiset Cressidoja, ja kaikki välinhierojat Pandaruksia! Sanokaa: aamen!

TROILUS.
Aamen!

CRESSIDA.
Aamen!

PANDARUS.
Aamen! Jonka jälkeen osoitan teille majan ja vuoteen; ja ettei se vuode
mitään kielittelisi suloisista vehkeistänne, niin rutistakaa se
kuoliaaksi.
Nyt menkää! Näin Cupido kaikille
Ujoille naikkosille suokoon majan
Ja vuoteen myös ja pikku suostuttajan.

                            (Menevät.)



Kolmas kohtaus.

    Kreikkalaisten leiri.

    (Agamemnon, Ulysses, Diomedes, Nestor, Ajax,
    Menelaus ja Calchas tulevat.)

CALCHAS.
Nyt aika mulle tarjoo, ruhtinaat,
Sopivan aiheen palveluksistani
Kysyä palkintoa. Muistakaa,
Ett', ennustaen mitä tuloss' oli,
Ma Troian jätin, omastani luovuin,
Sain kavaltajan nimen, varmat, tietyt
Perityt olot epävarmaan onneen
Pois vaihetin, niin, kaikest' erosin,
Mink' aika, arvo, tuttavuus ja tapa
On tehnyt kalliiks olemukselleni.
Täss' olen, teitä palvellessani,
Kuin mailmaan vastatullut, outo vieras.
Sen vuoksi pyydän, että maistimiksi
Minulle suotte pienen lahjan tuosta
Isosta lupausten varastosta,
Jonk' antaa mulle kerran käkesitte.

AGAMEMNON.
No, mitä vaadit, troialainen? Sano.

CALCHAS.
Otitte vangiks eilen troialaisen,
Antenorin, joll' arvo suur' on heissä.
Te usein tahdoitte -- jost' usein kiitin --
Isotkin lunnaat antaa Cressidasta,
Vaan aina Troia kielsi. Mut Antenor
On moinen väkipyörä valtiossa,
Ett' asioissa syntyy seisahdus,
Kun hän on poissa; hänest' antaisivat
He vaikka hallitsijasuvun prinssin,
Priamuksen pojan. Prinssit, vaihtakaa
Antenor Cressidaani; kun saan hänet,
Niin palveluni mielivaivat täysin
On palkittu.

AGAMEMNON.
             Diomedes hänet vieköön
Ja tuokoon Cressidan; näin Calchas saakoon
Mitä hän pyytää. -- Hyvä Diomedes,
Komeat laita vaihtovarustukset;
Tuo tieto, huomennako Hector vastuun
Haluaa haastoons'; Ajax valmis on.

DIOMEDES.
Sen otan harteilleni; se on taakka,
Jot' ylpeydellä kannan.

    (Diomedes ja Calchas menevät.)
    (Achilles ja Patroclus ilmestyvät telttansa ovelle.)

ULYSSES.
Achilles seisoo telttans' aukossa.
Päällikkö, käykää ohi niinkuin oudon,
Jok' unohtunut on; te, prinssit, luokaa
Hänehen kylmä, huolimaton katse;
Jälinnä minä käyn. Hän varmaan kysyy,
Miks häneen katsotaan niin karsaasti;
Ja silloin hälle tylyytenne lääkkeeks
Ja ylpeytensä rohdoks annan ivaa,
Jot' oikein mielihalulla hän särpää.
Se tekee hyvää. Ylpeys ylpeyttä,
Näet, peilinänsä käyttää. Kerskan rasvaa
On kumarrus, siit' ylläisyys vain kasvaa.

AGAMEMNON.
Niin teemme, niinkuin neuvot: vierautta
Ohitse kulkiessa osoitamme.
Niin tehkää kaikki; ja jos tervehditte,
Se pilkoin tehkää; enemmän se puree
Kuin huomaamattomuus. Ma näytän tietä.

ACHILLES.
Tuleeko päällikkö mua haastattamaan?
On tietty, etten Troiaa vastaan sodi.

AGAMEMNON.
Hän mitä sanoo? Asiaako hällä?

NESTOR.
Teill' onko päällikölle asiaa?

ACHILLES.
Ei.

NESTOR.
Ei ole, herra.

AGAMEMNON.
               Sitä parempi.

    (Agamemnon ja Nestor menevät.)

ACHILLES.
Kah, hyvää päivää!

MENELAUS.
                   Mitä kuuluu, mitä?

    (Menelaus menee.)

ACHILLES.
Haa! Mua pilkkaako se sarvipää?

AJAX.
Patroclus, mitä kuuluu?

ACHILLES.
                        Huoment', Ajax!

AJAX.
Häh?

ACHILLES.
     Huomenta!

AJAX.
               Ja päivää päälliseksi!

    (Menee.)

ACHILLES.
Tää mitä on? Achillest' eivät tunne?

PATROCLUS.
Niin vierait' ovat! Ennen pokkuroivat
Ja hymyt etukäteen laittoivat,
Achilleen eteen nöyristyen, niinkuin
Luo pyhän alttarin ois ryömineet.

ACHILLES.
Haa! Äkkiäkö olen köyhtynyt?
Kun suuruus joutuu riitaan onnen kanssa,
Niin mailman kanssa myös. Kun tuhoon tulet,
Sen näet muiden silmist' yhtä pian,
Kuin saat sen tuta. Ihmiset vain näyttää
Kesälle kirjosiipiään kuin perhot;
Ja arvoa ei ihmisellä siksi,
Ett' on hän ihminen, vaan arvon antaa
Se arvo, joka tulee ulkoa,
Asema, rikkaus, suosio, jotk' usein
Enemp' on sattumaa kuin ansiota.
Jos nämä sortuu -- liukkaita kun ovat --
Niin ystävyyskin -- jok' on sekin liukas
Ja noihin nojaa -- toisen niinkuin toisen
Vie mukanaan, ja kaikki yhteen suistuu.
Mun näin ei ole laita. Onni yhä
On ystäväni; kaikk' on täyteläänä
Ja ennallaan, pait noiden miesten katseet.
Kai minuss' ovat jotain havainneet,
Jok' ei niin suurta huomiota kestä,
Mit' ennen mulle soivat. Kah, Ulysses!
Hän lukee, -- keskeytän lukemisen. --
Ulysses!

ULYSSES.
Mitä, suuri Thetiin poika?

ACHILLES.
Mitä luette?

ULYSSES.
             Mies kumma tässä väittää:
Ei Ihminen, -- kuink' olkoon lahjakas
Ja kuinka rikas sisältä ja päältä, --
Voi omaans' ylistää tai omakseen
Sit' oivaltaa, pait heijastuksen kautta:
Avujen täytyy toisiin säteillä,
Ne lämmittää ja näiden lämpö heittää
Taas alkulähteeseen.

ACHILLES.
                     Ei niinkään kummaa.
Ei omain kasvojensa kauneutta
Omaaja tunne, muille vain se näkyy.
Ei silmäkään, tuo aisti henkisin,
Näe itseään, jos itsestään ei luovu;
Mut silmä pane silmää vastaan, heti
He tervehtien toistaan kuvaavat.
Sill' itseens' ennen näkemys ei käänny,
Kuin matkustanut on ja nainut sieltä,
Miss' itsensä voi nähdä. Ei, ei kummaa.

ULYSSES.
Tekijän väite ei niin hämmästytä --
Se uus ei liene -- kuin sen tarkoitus;
Hän näyttää suoraan todistelullaan,
Ett' eipä kukaan ole minkään herra --
Vaikk' olkoon kuinka itsevarainen --,
Jos muit' ei lahjoistaan tee osakkaaksi;
Ja ettei itsestään hän näitä tunne,
Jos vastaanottajien hyväksymys
Ei paina niihin leimaa, niinkuin holvi
Kajottaa äänen, tai kuin teräsportti,
Jok', antain päivään päin, sen kuumuutta
Ja kuvaa heijastaa. Näit' ajattelin,
Kun äkkiä mun johtui mieleeni
Maineeton Ajax. Taivaat, mikä mies!
Hevonen kerrassaan, jok' omaa hyvääns'
Ei tunne. Oi, sua, luonto! Moni seikka.
Näköjään halpa, käytössä on oivaa,
Ja moni taas, jot' oivaks kehutaan,
On halpaa ruottaa! Huomennapa nähdään,
Kuink' ihan sattumuksen pakosta
Saa Ajax mainetta. Oi, toinen työss' on,
Ja toinen työttömänä! Toinen tassii
Salissa onnettaren oikukkaan,
Kun toinen pokkuroi sen suosiota.
Taas toinen ahmii toisen mainetta,
Kun maine turhuudessaan näkee nälkää.
Haa, noita Kreikan prinssejä! Kuink' olkaan
Tuot' Ajax-tolvanaa jo taputtavat,
Ikäänkuin Hector-urhon rintaa jalan
Jo polkis hän, ja järkkyis ylvä Troia!

ACHILLES.
Sen uskon; sillä minut sivuuttivat
Kuin saita kerjääjän; ei katsetta,
Ei hyvää sanaa! Unheessako työni?

ULYSSES.
Niin, aika kulkee reppu seljässä
Ja kerjää unheen varaks armopalaa, --
Se kiittämättömyyden jättipeto!
Ne almumuruset on hyvät työmme,
Samassa ahmitut kuin annetut,
Ja unhotetut samassa kuin tehdyt.
Mut, prinssi hyvä, kestäväisyys pitää
Kirkkaana maineen; tehty työ se riippuu
Kuin pantsar ruosteinen ja muotiheitto
Romussa muistoksena. Eespäin suoraan!
Niin kaita kunnian on tie, ett' yksi
Vain sille mahtuu; pysy tiellä siis!
Näet, kateudella tuhannen on poikaa,
Jotk' ohi pyrkii toisistaan; jos väistyt
Tai syrjään käännyt suoralt' uralta,
Niin kaikki ohi syöksevät kuin virta,
Ja viimeiseksi jäät kuin uljas ratsu,
Jok' eturiviin kaatuu, sortuin maahan
Polettavaksi halvan kuormaston.
Se, mitä tehdään nyt, sun himmentää,
Vaikk' ennen paljon suurempaa teit sinä.
Näet, aika on kuin muotikrouvari:
Se kylmää kättä antaa menevälle,
Mut kädet levällään kuin lentävä
Tulijaan iskee. "Tervetullut" nauraa,
"Hyvästi" poistuu huoaten. Oi, hyve
Siit' älköön palkkaa toivoko, mit' oli;
Sill' äly, kauneus,
Suur' suku, ruumiin voimat, ansiot
Ja laupeus, lempi, ystävyys, ne kaikki
On moittivan ja kateen ajan orjat.
Näet, maailman on tapa aina sama:
Yksimielisen saa kehun uusi koru,
Vaikk' on se vanhast' yhteen kurottu,
Ja tomu, jok' on vähän kullattua,
On parempaa kuin tomuttunut kulta.
Sit' ylistetään, mik' on silmäin eessä.
Siis, sinä eheä ja suuri mies,
Äl' ihmettele, että kreikkalaiset
Nyt alkaa Ajaxia kunnioittaa.
Enemmän silmään pistää mikä liikkuu,
Kuin mik' ei liiku. Sulle huudettiin
Ja huudettaisiin uudelleen ja vasta,
Jos itseäs et hautais elävältä
Ja mainettasi sulkis telttaasi,
Sa, jonka suurtyöt tällä tanterella
Sai kateet jumalatkin voitteluun
Ja suuren Marsin taistoon osakkaaksi.

ACHILLES.
Mull' yksinoloon oli suuret syyt.

ULYSSES.
Mut yksinoloasi vastaan oli
Syyt suuremmat ja sankarillisemmat.
Achilles, tiedetäänhän, että yhtä
Rakastat Priamuksen tyttäristä.

ACHILLES.
Vai tiedetään?

ULYSSES.
               No, mikä ihme siinä?
Näet, valpas valtasilmä näkee melkein
Jokaisen Pluton kultajyväsenkin,
Syvyydet mittaa pohjattomimmat,
Aatoksiin tunkeutuu ja ilmi tuo ne
Mykästä kehdostaan kuin jumala.
Salaisuus -- jota tieto paljastamaan
Ei pysty -- valtion on sielussa,
Joss' asuu teho jumalallisempi,
Kuin sana voi tai kynä ilmaista.
Tuo sinun yhteytesi Troian kanssa
Se meille yhtä tuttu on kuin sulle;
Ja arvokkaampaa ois Achilleelle
Kukistaa Hector kuin Polyxena.[8]
Kotona nuorta Pyrrhust' eikö karmi,
Kun kautta saarten maine torvettaa
Ja kaikki Kreikan immet rallattavat:
"Hectorin sisaren Achilles voitti,
Mut Hectorin suur' Ajax mukiloitti."
Hyvästi! Ystävän suo neuvo antaa;
Sun altas murtuu jää, mut narrin kantaa.

    (Menee.)

PATROCLUS.
Tuot' usein mielees teroitin, Achilles.
Miesmäinen, rietas nainenkaan ei ole
Niin tympäävä, kuin akkamainen mies
On toimen aikana. Nyt syyn saan minä:
Mun vähä sota-intoni sen teki,
Niin luullaan, ja sun suuri lempes minuun.
Havahdu, armas! Hento, irstas Amor
Kaulastas lemmenpaulans' irroittakoon
Ja tyhjään kadotkoon, kuin jalopeura
Ravistaa kastehelmen harjastaan.

ACHILLES.
Siis Hectorin kanss' Ajax taistelee?

PATROCLUS.
Niin tekee, ja saa suurta mainett' ehkä.

ACHILLES.
Näen, että vaarassa on kunniani,
Nimeni syvän haavan saa.

PATROCLUS.
                         Siis varo!
Parantuu vaivoin oma lyömä haava.
Jos laiminlyömme välttämättömän,
Niin vaaran valtakirjan vahvistamme;
Ja salaa niinkuin kuume vaara iskee,
Kun päiväsessä jouten lojumme.

ACHILLES.
Thersites tänne tuo, Patroclus hyvä.
Sen narrin lähetän luo Ajaxin
Anomaan, että taiston jälkeen kutsuu
Hän Troian prinssit rauhan viettoon tänne.
On naisen himo mulla, sairaan halu
Suur' Hector nähdä rauhan puvussa,
Puhella kanssansa ja mielin määrin
Näköään katsella. -- Kah, vaivas säästyy!

    (Thersites tulee.)

THERSITES.
Ihme!

ACHILLES.
Mikä?

THERSITES.
Ajax kävelee edestakaisin tanterella ja etsii itseään.

ACHILLES.
Kuinka niin?

THERSITES.
Hänen on määrä huomenna yksin otella Hectorin kanssa; ja hän on niin
profeetallisen ylpeä sankarillisesta hutkimisestaan, että riehuu
puhumatta sanaakaan.

ACHILLES.
Kuinka se käy päinsä?

THERSITES.
Keikailee edestakaisin kuin riikinkukko; loikkaa askeleen ja pysähtyy
äkisti; murtaa suuta kuin kapakkarouva, jolla ei ole laskuntekoon muuta
apukeinoa kuin aivot; puree huulta, näyttäen valtioviisaalta, niinkuin
tahtoisi sanoa: kyllä sitä tässä päässä älyä olisi, jos se vain siitä
lähtisi. Ja kyllä kai sitä onkin siinä, mutta se piilee niinkuin tuli
piikivessä, ei lähde iskemättä. Mies on iäksi mennyttä: jos ei Hector
hänen niskaansa ottelussa taita, niin hän itse sen taittaa
ylpeydellään. Minua ei enää tunne; sanoin: "hyvää huomenta; Ajax", ja
hän vastaa: "kiitos, Agamemnon" Mitä sanotte ihmisestä, joka luulee
minua päälliköksi? Hänestä on tullut oikea maakala, kieletön, epäluoma.
Hiiteen koko maine! Sitä voi käyttää oikein- ja nurinpäin niinkuin
nahkatakkia.

ACHILLES.
Sinä, Thersites, saat minun lähettinäni käydä hänen puheillaan.

THERSITES.
Kuka? Minäkö? Hän ei vastaa kenellekään; pitää ammattinaan olla
vastaamatta; puhuminen on kerjäläisiä varten; hänen on kielensä
käsivarsissa. Tahdon osoitella häntä; Patroclus tehköön kysymyksiä
minulle; saatte nähdä ilveilyn, jonka nimi on Ajax.

ACHILLES.
Toimeen, Patroclus! Sano näinikään: pyydän nöyrimmästi, että
miehuullinen Ajax suvaitsisi kutsua kaikkein urhoollisimman Hectorin
saapumaan aseetonna telttaani, ja toimittaa hänelle turvasaaton
jalomieliseltä, korkea-arvoiselta, kuusin- tai seitseminkerroin
kunnioitetulta Kreikan armeijan ylisotamarskilta, herra Agamemnonilta,
ja niin edespäin. Tee se!

PATROCLUS.
Zeus siunatkoon suurta Ajaxia!

THERSITES.
Hm!

PATROCLUS.
Tulen arvoisan Achilleen luota, --

THERSITES.
Häh!

PATROCLUS.
Joka nöyrimmästi pyytää, että suvaitsisitte kutsua Hectorin hänen
telttaansa, --

THERSITES.
Hm!

PATROCLUS.
Ja toimittaa turvasaaton Agamemnonilta.

THERSITES.
Agamemnonilta?

PATROCLUS.
Niin, armollinen herra.

THERSITES.
Häh!

PATROCLUS.
Mitä sanotte siihen?

THERSITES.
Jumala kanssanne, täydestä sydämmestäni!

PATROCLUS.
Vastauksenne, armollinen herra!

THERSITES.
Jos huomenna ilma on kaunis, kello yksitoista käy niin tai näin; mutta
kuinka käyköönkin, maksaa hänen minusta täytyy, ennenkuin minut saa.

PATROCLUS.
Vastauksenne, armollinen herra!

THERSITES.
Jumalan haltuun, täydestä sydämmestäni!

ACHILLES.
Onko hän tuollaisessa vireessä? Eihän toki?

THERSITES.
Ei, hän on aivan epävireessä. Paljoko ääntä häneen jää sitten, kun
Hector on häneltä aivokopan särkenyt, sitä en tiedä; mutta paljoa sitä
ei jääne, jos ei se viuluniekka Apollo tee hänen jänteistään pelin
kieliä.

ACHILLES.
Tule pois, saat heti viedä hänelle kirjeen.

THERSITES.
Antakaa minun viedä toinen hänen hevoselleen, sillä se on niistä
kahdesta elukasta älykkäämpi..

ACHILLES.
Niin samea kuin hämmennetty lähde
On sieluni; en itse näe sen pohjaa.

    (Achilles ja Patroclus menevät)

THERSITES.
Soisin sielunne lähteen tulevan taas kirkkaaksi, että voisin siitä
juottaa aasia. Olisin mieluummin täi lammasturkissa, kuin tuommoinen
urhoollinen pölkkypää.

              (Menee.)




NELJÄS NÄYTÖS.



Ensimmäinen kohtaus.

    Troia. Katu.

    (Toisaalta tulee Aeneas ja palvelija, joka kantaa soihtua,
    toisaalta Paris, Deiphobus, Antenor, Diomedes ja soihdunkantajia.)

PARIS.
Ken tuossa, ken?

DEIPHOBUS.
                 Se on Aeneas-prinssi.

ANTENOR.
Vai prinssi itse? -- Paris, jos ois mulla
Niin hyvä syy, kuin teillä, myöhään maata,
Muut eivät vois kuin taivaalliset toimet
Mua vierellisen luota temmata.

DIOMEDES.
Niin oikein! Huomenta, Aeneas-prinssi!

PARIS.
Se urhomies on; kättele, Aeneas!
Sa itse kerroit, kuinka Diomedes
Sua sotakentäll' ajoi viikkokauden
Jok' ainut päivä.

AENEAS.
                  Terve, urho, nyt
Kun leuto rauha on! Mut aseellisna
Kun sinut kohtaan, saat niin mustaa uhmaa,
Kuin sydän siittää voi ja miehuus täyttää.

DIOMEDES.
Ei Diomedes kammo kumpaakaan.
Veremme nyt on tyyntä: terve siis!
Mut tilaisuus kun saadaan taistella,
Niin kaikin voimin, keinoin, juonin ajan
Ma henkeäsi takaa, kautta Zeun!

AENEAS.
Niin ajat leijonaa, mi paetessaan
Päin kääntää kasvonsa. -- Sua tervehdin
Sydämmest' aivan! Kautt' Anchiseen hengen,
Sua tervehdin; niin, Venuksenkin vannon
Ma käden kautta: hellemmin ei kukaan
Sit' ole lempinyt, jonk' aikoo tappaa!

DIOMEDES.
Yht' ollaan mieltä! -- Zeus, jos ei Aeneas
Kuolollaan loistett' anna miekalleni,
Suo hänen tuhat päivänkierrost' elää!
Mut maineekseni hänen huomenn' anna
Jo kuolla, joka jäsenessä haava!

AENEAS.
Hyvinpä tunnemmekin toisemme.

DIOMEDES.
Pahemmin toivoisimme tuntevamme.

PARIS.
Tää kohteliaint' on uhmatervehdystä,
Jalointa lemmen vihaa, mit' on kuultu. --
Mit' asiaa näin varhain?

AENEAS.
                         Kuningas
Mua pani noutamaan, en tiedä, miksi.

PARIS.
Minä tiedän: viekää tämä Kreikan mies
Nyt Calchaan taloon; sieltä saakoon lunnaiks
Antenorista sulo Cressidan.
Me teemme seuraa, tai, jos suvaitsette,
Niin menkää edeltä. Ma luulen varmaan --
Tai oikeammin, mull' on tarkka tieto --
Ett' yötä siell' on Troilus-veljeni.
Mies herättäkää, ilmoittakaa hälle
Tulomme ja sen syykin. Pelkään, että
Olemme vähän häiriöksi.

AENEAS.
                        Varmaan.
Tuo Troilus Troian muuttais ennen Kreikkaan,
Kuin Troiast' antais Cressidan.

PARIS.
                                Ei auta;
Kovien aikain pakko sitä vaatii.
Nyt matkaan, prinssi; teitä seuraamme.

AENEAS.
Hyvästi jääkää kaikki!

    (Menee.)

PARIS.
Sanokaa, Diomedes, tunnon mukaan
Ja kunnon kumppanina suora totuus:
Ken Helenan on parhain ansainnut,
Minä vai Menelaus?