MAALARI.
Hän ja minä,
Me antienne sateest' osan saimme,
Se tuntui armaalta.
TIMON.
Te, kunnon miehet!
MAALARI.
Tulimme tänne palvelemaan teitä.
TIMON.
Te kunnon miehet! Millä teille maksan?
Te juuriako syödä voitte? Mitä?
Tai juoda kylmää vettä?
MOLEMMAT.
Hyväksenne
Me teemme, mitä voimme.
TIMON.
Kunnon miehet!
Olette kuulleet, ett' on mulla kultaa;
Olette, eikö totta, kunnon miehet?
MAALARI.
Niin, herra, sitä huhutaan, mut siksi
En tullut minä, eikä ystäväni.
TIMON.
Te, kunnon miehet! -- Ateenassa olet
Sa paras maalaaja, niin, totta, paras:
Elämää sinä maalaat.
MAALARI.
Mitä vielä!
TIMON.
Niin on, kuin sanon. -- Ja sun runoutesi!
Niin norja on ja liukas värsyn juoksu.
Ett' ihan luontoa on tekokeinos.
Mut teillä, kunnon ystävät, on sentään, --
Mun sanoa se täytyy, -- pieni virhe,
Ei suuri, ei, ja älkää parannukseen
Vain panko liikaa vaivaa.
MOLEMMAT.
Olkaa hyvä
Ja sanokaa se.
TIMON.
Siitä pahastutte.
MOLEMMAT.
Olemme kiitolliset.
TIMON.
Todellako?
MOLEMMAT.
Sit' älkää epäilkökään, hyvä herra.
TIMON.
Te, kumpainenkin, uskallatte konnaan
Jok' ankarasti teitä pettää.
MOLEMMAT.
Mekö?
TIMON.
Niin, kuulette sen mairetta, ja näette
Sen juonet, tunnette sen pattotyöt,
Te sitä rakastatte, ruokitte,
Povessa sitä kannatte, mut, tietkää,
Se täys' on konna.
MAALARI.
Minä, hyvä herra,
En moista tunne.
RUNOILIJA.
Enkä minä.
TIMON.
Nähkääs,
Rakastan teitä: multa saatte kultaa;
Pois vain nuo konnat pankaa seurastanne.
Survaiskaa, hirttäkää, loakkoon syöskää,
Ne surmatkaa jos miten; tulkaa sitten
Mun tyköni, niin saatte kultaa kyllin.
MOLEMMAT.
Nimittäkää ne, että tuntisimme.
TIMON.
Sinä tuonne, sinä tänne, -- kaks vain yhteen!
Vaikk' erillään on kumpikin ja yksin,
Niin kummankin on seurass' aika konna.
(Maalarille.) Jos siinä, missä seisot, katu' ei konnaa,
Tuot' älä lähesty. -- (Runoilijalle.) Jos tahdot olla
Miss' on vain yksi konna, vältä tuota. --
Pois! Tääll' on kultaa; haitte kultaa, orjat.
Kas, tässä palkka työstäsi: pois täältä!
Sa, kullankeittäjä, tee kultaa tuosta!
Kirotut koirat, hiiteen!
(Menee, ajaen heitä edellään, lyöden ja piesten.)
Toinen kohtaus.
Sama paikka.
(Flavius ja kaksi senaattoria tulee.)
FLAVIUS.
Koette turhaan häntä puhutella:
Niin itseens' on hän sulkeunut, ett' ei
Hänt' ykskään ihmishaamu, pait hän itse,
Voi lähestyä.
1 SENAATTORI.
Luolalleen vie meidät.
Ateenalaiset toimeks antoi meille
Puhua hänen kanssaan.
2 SENAATTORI.
Sama aina
Ei ole ihminen. Noin hänet muutti
Surut ja aika; ajan hellä käsi
Voi onnen kääntää taas ja hänet muuttaa
Viel' entiselleen. Luokseen meidät saata,
Käy sitten, miten käykään.
FLAVIUS.
Täss' on luola. --
Tydytys olkoon, rauha! Timon, Timon!
Tääll' ystäviä on. Ateena teitä
Tervehtii kahden senaattorin kautta;
Oi, puhutelkaa heitä, jalo Timon!
(Timon tulee.)
TIMON.
Aurinko, joka virvoitat, nyt polta!
No, puhukaa, te, hirtehiset! Purkoon
Jokainen kunnon sana rakon kieleen,
Ja joka viekas syököön kielen juurta
Ja puhuessanne sen mädättäköön!
1 SENAATTORI.
Arvoisa Timon, --
TIMON.
Teidänlaisten kyllä
Lien arvoinen, ja tekin Timonin.
2 SENAATTORI.
Ateenan senaatti sua tervehtii.
TIMON.
Suur' kiitos! Vastuuks antaisin ma ruton,
Jos käsillä se ois.
1 SENAATTORI.
Oi, unhota.
Mit' itsekin sun tähtes paheksumme.
Senaatti yksin mielin kutsuu sinut
Takaisin Ateenaan ja arvopaikat
Sinulle tarjoo, vartavasten vapaat
Sun käyttääksesi.
2 SENAATTORI.
Tunnustavat kaikki,
Ett' on sua törkeästi laiminlyöty.
Nyt koko valtakunta, -- joka harvoin
Sanansa pyörtää -- tuntee kaipaavansa
Timonin apua, ja tuhon päivää
Se varoo, jos ei Timonia auta.
Se tuo nyt meidän kautta tuskans' ilmi
Ja tarjoo hyvitystä, joka painaa
Vaa'assa alas kaikki loukkaukset:
Niin, moisen määrän rakkautta ja kultaa,
Ett' täysin sill' on vääryys sovitettu
Ja rakkautensa kuva sydämmeesi
Ijäksi piirretty.
TIMON.
Mun hurmaatte
Ja hellytätte melkein kyyneliin.
Nyt narrin sydän vain ja naisen silmä,
Ett' itkeä ma voisin lohdullenne.
1 SENAATTORI.
Siis palata jos mielit kanssamme
Ja johtoos ottaa meidän Ateenamme,
Sinun ja meidän, niin saat kiitokset
Ja vallan valtuuden ja nimellesi
Ikuisen maineen, takaisin kun lyömme
Tuon hurjan Alcibiadeen, jok' ihan
Kuin villikarju isänmaansa rauhaa
Nyt myllertää.
2 SENAATTORI.
Ja ravistellen miekkaans
Ateenan uhkaa valleja.
1 SENAATTORI.
Siis, Timon --
TIMON.
No niin, ma tahdon; siis ma tahdon, näin:
Väkemme Alcibiades jos tappaa,
Tervehdys viekää Alcibiadeelle,
Ett' Timon siit' ei piittaa. Mut Ateenan
Jos ryöstää, vanhustemme nykii partaa,
Ja petomaisen, irstaan, hullun sodan
Häväistäväksi antaa pyhät neitseet,
Niin tietköön, tietköön -- Timon se nyt puhuu --:
Surkeillen vanhusta ja nuorukaista,
Sen vain ma sanon, ett' en siitä piittaa;
Hän suuttukoon; en veitsistään ma piittaa,
Kun vain on teillä kurkut; sanon, että
Vihollisleirissä on veitsinysä
Minulle rakkaampi kuin arvokkaimmat
Ateenan kurkut. Näin nyt jätän teidät
Jumalten lempeään ja hellään huomaan,
Kuin vartijalle varkaan.
FLAVIUS.
Viipy turhaa.
TIMON.
Juur' hautakirjoitustani ma piirsin;
Sen näette huomenna. Nyt alkaa parata
Tää pitkä elämä- ja terveys-tauti;
Kaikk' antaa tyhjyys. Eläkää te yhä:
Teit' Alcibiades ja häntä te
Ijäti vaivatkaa!
1 SENAATTORI.
On puhe turhaa.
TIMON.
Rakastan sentään maatani, eik' ole
Yleinen haaksirikko riemuks mulle,
Niin kuin käy huhu.
1 SENAATTORI.
Puhett' ihanaa!
TIMON.
Terveiset rakkaille maanmiehilleni, --
1 SENAATTORI.
Nuo sanat huultesi on kaunistus.
2 SENAATTORI.
Ja niinkuin sankar' riemuporttihinsa,
Ne korvaan kulkee.
TIMON.
Terveisiä vieden,
Sanokaa heille, että -- hoivaks huolten,
Huokausten, tappioiden, sotapelvon
Ja lemmen tuskien ja muiden vaivain,
Joit' elon tiellä luonnon heikko pursi
Saa kestää, -- teen sen hyvän, että neuvon,
Kuink' Alcibiadeen voi raivon välttää.
2 SENAATTORI.
Tuo tietää hyvää; takaisin hän tulee.
TIMON.
Täss' aituuksessa mulla kasvaa puu,
Jok' on mun hetikohta tarvis kaataa.
Sanokaa ystävilleni ja muille,
Koko Ateenalle, kaiken säätyisille
Ylimmäst' alimpaan, jos kuka tahtoo
Tuskastaan lopun, tulkoon heti tänne,
Ennenkuin kirves kaatanut on puun,
Ja hirteen käyköön. -- Terveiseni viekää!
FLAVIUS.
Hänt' älkää häiritkö; noin on hän aina.
TIMON.
Takaisin älkää tulko; sana viekää,
Ett' ikimajansa on Timon tehnyt
Suolaisen meren laakaan hiekkarantaan,
Jot' ärjy laine kerran joka päivä
Valelee vahdollansa. Sinne tulkaa
Ja hautakivestäni ennustelkaa. --
Nyt, suuni, katkeruutes vaietkoon!
Vajehet rutto, myrkky korvatkoon!
Hautoja luokaa; kuolo työnne palkkaa!
Aurinko, sammu! Timon yönsä alkaa.
(Menee.)
1 SENAATTORI.
Tuo mielen synkkyys hänen olentoonsa
On luopumattomasti kiinnitetty.
2 SENAATTORI.
Se toivo siis on mennyt! Palatkaamme
Ja miettikäämme, voiko muulla keinoin
Hätäämme suurta häätää.
1 SENAATTORI.
Nyt on kiire.
(Menevät.)
Kolmas kohtaus.
Ateenan muureilla.
(Kaksi senaattoria ja sanansaattaja tulee.)
1 SENAATTORI.
Uuraasti urkit; Onko joukot hällä
Niin lukuisat, kuin sanoit?
SANANSAATTAJA.
Vähintäänkin;
Ja varustukset sitä paitse tietää
Pikaista hänen lähestymistään.
2 SENAATTORI.
Hukassa ollaan, jos ei tule Timon.
SANANSAATTAJA.
Tapasin viestin, vanhan ystäväni;
Olemme eri puoluetta olleet,
Mut vanha rakkaus voitti nyt, niin että
Puheltiin ystävinä; -- hänet laittoi
Timonin luolaan Alcibiades
Kirjettä viemään, jossa vaati häntä
Sotahan seuraamaan Ateenaa vastaan.
Johonka osaks itse oli syypää.
(Senaattorit palajavat Timonin luota.)
1 SENAATTORI.
Tuoss' ovat veljemme.
3 SENAATTORI.
Ei Timonista
Puhetta enää; mennyt on se toivo. --
Vihollisrumpu soi, ja hurja marssi
Tukeuttaa tomuun ilman. Taistoon vaan!
Vihollis-ansaan pian joudutaan.
(Menevät.)
Neljäs kohtaus.
Metsä. Timonin luolan edusta; hautakivi näkyvissä.
(Sotamies tulee, etsien Timonia.)
SOTAMIES.
Tää lienee, selitysten mukaan, paikka.
Ken siellä? Vastaust' eikö? Mit' on tämä?
Timon on kuollut; tuoni kotiin vei;
Tuon peto loi; ei täällä ihmist', ei.
Niin, kuollut; täss' on hauta. -- Tuota tuoss' en
Lukea osaa, vaan sen vahaan painan;
Päämiehemme se tuntee kirjoitukset,
Nuor' ijältään, mut tiedoiss' on hän vanha.
Ateenan luo nyt johtaa joukkojansa,
Sen tuho hänen hartain toivomansa.
(Menee.)
Viides kohtaus.
Ateenan muurien edustalla.
(Torvet soivat. Alcibiades tulee sotajoukkoineen.)
ALCIBIADES.
Riettaalle, pelkurille kaupungille
Tuloni hirmu julki torveta.
(Torventoitaus kutsuu keskusteluun.
Senaattoreja ilmestyy muureille.)
Te tähän asti ajan täyttää saitte
Yltäisell' irstaudella, laiksi tehden
himonne yksin; tähän asti minä
Ja muutkin vallan varjoss' uinuvaiset.
Ristissä käsin kulkein, huokasimme
Hätäämme turhaan. Nyt on aika tullut;
Lamatun juhdan yty taas nyt väkii
Ja huutaa! "seis!" Nyt hätyytetty kurjuus
Levähtää hyllyvillä patjoillanne,
Ja riettaalt' ylpeydeltä hengen salpaa
Pako ja pelko.
1 SENAATTORI.
Jalo nuorukainen,
Kun kärsintäs ol' aatos vain, -- kun vielä
Ei valtaa sulla, syyt' ei pelkoon meillä, --
Vihaasi viihdyttämään viesti pantiin,
Näin rakkaudella ylenpalttisella
Pois pestäksemme kaikki loukkaukset.
2 SENAATTORI.
Kutsuimme kaupunkiimme Timoninkin
Nöyrimmin pyynnöin, avun tarjouksin.
Ei kaikki rikkoneet, siis sodan vitsaa
Ei kaikki ansaitsekaan.
1 SENAATTORI.
Nämä muurit
Ei niiden ole luomat, jotka ovat
Sua loukanneet; ei loukkauskaan niin suuri,
Ett' yksityisen rikoksest' on tornit,
Pylvästöt, templit sorrettavat.
3 SENAATTORI.
Kuolleet
Ne ovat, jotka lähtöös oli syypäät;
Niin tyhmyyttään he häpesivät, että
Pakahtui sydän. Astu, jalo herra,
Lipuilla liehuvilla kaupunkiimme,
Ja -- kostosi jos isoo ravintoa,
Jot' inhoo luonto -- ota arvan kautta
Mies joka kymmenes ja kuoloon anna;
Niin, lyötä arpaa, kenen arpomiehen
Pään poikki lyötät.
1 SENAATTORI.
Kaikk' ei rikkoneet;
Ei kohtuullista kostaa eläville
Kuolleitten töitä; rikosta kuin maita
Ei peritä. Siis, kunnon kansalainen,
Kun sisään astut, jätä ulos vihas;
Ateena säästä, kehtosi, ja nuo,
Jotk' ynnä syyllisien kanssa kaatais
Vihasi raivomyrsky. Niinkuin paimen
Lähestyy tarhaa, erittele sairaat.
Vaan älä tapa kaikkia.
2 SENAATTORI.
Min vaadit,
Sen hymylläsi voitat pikemmin
Kuin miekan iskulla.
1 SENAATTORI.
Vain jalkas astu
Pönkättyyn porttiin, niin se lentää auki,
Jos hellän sydämmesi rauhan viestiks
Edellä laitat.
2 SENAATTORI.
Hansikkaasi heitä
Tai kunnianvakuus anna muu siit', että
Hyvitys vain on, eikä meidän tuho,
Sotaasi syynä, niin saat kaupunkiimme
Majoittaa joukkos, kunnes täysin vaatees
On tyydytetty.
ALCIBIADES.
Tuossa hansikkaani!
Pois tulkaa! Auki koskematon portti!
Timonin vihamiehet vain ja minun, --
Jotk' itse merkitkää -- ne kaatukoot,
Ei kukaan muu. Ja, -- jotta jalouteni
Sovittais pelkonne -- ei miehist' ykskään
Saa jättää paikkaansa tai kaupunkinne
Tasaista oikeuden virtaa häätää,
Ken tekee niin, sen laki tuomitkoon
Kovimpaan rangaistukseen!
MOL. SENAATTORIT.
Jalot sanat!
ALCIBIADES.
Sananne pitäkää, ja tulkaa alas.
(Senaattorit astuvat alat muurilta ja avaavat portin.)
(Sotamies tulee.)
SOTAMIES.
Ylevä päämies, kuollut Timon on
Ja haudattuna meren rantaan aivan.
Tää hautakiven' oli kirjoitus,
Sen painoin vahaan, jonka pehmyt leima
Mun, oppimattoman, nyt tulkki olkoon.
ALCIBIADES (lukee).
"Täss' asuu kurja ruumis, jost' eris sielu kurja;
Äl' urki nimeäin: kirottu joka ihmisorja!
Täss' asuu Timon; eläissään vihasi elämää;
Sadata kyllältä, mut pitkält' älä tänne jää."
Tää hyvin viimeiset tuo tuntees ilmi;
Vaikk' ihmissäälin hylkäsit, vaikk' ilkuit
Aivomme tulvaa,[14] noita kitsaan luonnon
Norevesiä, niin sai tok ylvä henkes
Kopean Neptuninkin ijäisesti
Vikoja unhoon jääneit' itkemään
Sun alavalla haudallas. Siis kuollut
On jalo Timon. Toiste lisää siitä.
Nyt kaupunkiinne! Miekassani kannan
Oliivin oksaa. Sota tuokoon rauhaa!
Hillitköön rauha sotaa! Itsekuki
Nyt olkoon toisen lääkäri ja tuki!
Nyt rummut soimaan!
(Kaikki menevät.)
SELITYKSIÄ:
[1] _Avaraa vahamerta_. Vanhan ajan kansoilla oli tapana kirjoittaa
vahatauluille.
[2] _Ne oisi kutsuttavat ilman veistä_. Vieraiden oli tapana itse tuoda
veitset mukanaan pitoihin. Ruokasalin ovella oli tahkokivi, jossa niitä
voi teroittaa. Kahvelit tulivat käytäntöön vasta Sh:n loppuijällä.
[3] _Vai naisia_. Tavatonta ei ollut, että kutsumattomia vieraita tuli
naamioittuina vieraspitoihin. Muuten näkyy Timonin sanoista, että hän
itse oli toimeen pannut tämän ilon vierailleen.
[4] _Haluaisin nähdä teitä Korintissa_. Korintin kaupunki oli tunnettu
siveettömyydestään. Korintti oli hienompi nimitys porttolalle.
Semmoisessa paikassa narri palveli, jonka vuoksi hän sanookin, että
hänen emäntänsä kalttasi vieraitaan.
[5] _Niiden tapaan, jotka kiihkeästä, palavasta uskoninnosta_. Nämä
sanat tarkoittanevat puritaaneja.
[6] _Se kaitkoon huonettaan_. Viittaa vanhaan englantilaiseen
oikeustapaan, jonka mukaan velallista ei saatu vangita hänen omassa
talossaan.
[7] _Koska vakuus teille -- -- -- niin rakas on_. Viittaa senaattorien
koronkiskomiseen.
[8] _Paikalla hän kuolkoon_, s.o. Alcibiadeen ystävä, jota tämä
senaatin edessä oli puolustanut.
[9] _Ruoka on sama koko pöytäkunnalle_. Pöydän alapäässä istuville,
halvemmille pitovieraille annettiin tavallisesti huonompaa ruokaa ja
juomaa, kuin ylipäässä istuville, ylhäisemmille. Sitä tapaa ei Timon
nyt tahtonut käyttää.
[10] _Pesänkin kiittämättömän_, s.o. Ateenan kaupungin.
[11] _Tuo tuota, niin on_ j.n.e. Nämä sanat lausuessaan, Timon ottaa
kultaa käteensä.
[12] _Peittäkää nuo harvat katot ryösteillä ruumiin_. Jo Sh:n aikana
oli naisilla tapana käyttää valetukkaa. Lapsiakin houkuteltiin
piilopaikkoihin, joissa hiukset niiden päästä leikattiin. Tässä
kehoitetaan ryöstämään kuolleilta hiuksia pään peitteeksi.
[13] _Jos olisit yksisarviainen_ j.n.e. Kerrotaan yksisarviaisesta,
että se raivossaan niin kiivaasti syöksee metsästäjään, joka puun
taakse piiloutuneena sitä härnää, että se iskee sarvensa kiinni puuhun.
[14] _Aivomme tulvaa_. Kyyneleitä verrataan tässä aivoista lähteviksi.
