ANTONIUS.
Octavius, vie vastaan joukkos vitkaan.
Vasenta sotakentän puolta kulje.
OCTAVIUS.
Ei, oikeata; vasent' astu itse.
ANTONIUS.
Miks riitaa haastat nyt, kun hätä pääll' on?
OCTAVIUS.
En riitaa haasta, mutta niin sen tahdon.
(Marssi.)
(Rummun pärrytystä. Brutus ja Cassius sotajoukkoineen tulevat;
Lucius, Titinius, Messala ja muita.)
BRUTUS.
He seisattuvat: heill' on puhumista.
CASSIUS.
Titinius, seis! Nyt esiin haasteluun.
OCTAVIUS.
Antonius, merkin rynnäkköönkö annan?
ANTONIUS.
Ei, Caesar, hyökätkööt he ensin päälle.
Esille; päälliköill' on puhumista.
OCTAVIUS.
Seis, kunnes saatte merkin.
BRUTUS.
Kansalaiset,
Sana ensin, isku sitten, eikö niin?
OCTAVIUS.
Ei sanat meille rakkaampaa kuin teille.
BRUTUS.
Octavius, parempi kuin häijy isku
On kaunis sana.
ANTONIUS.
Kauniin sanan alla
On iskus häijyt, Brutus: muista haavaa,
Min Caesarin sydämeen löitte, huutain:
"Eläköön Caesar, eläköön!"
CASSIUS.
Antonius,
Sun iskus suunta tuntematon viel' on;
Mut Hyblan mehiläisilt' ovat meden
Sun sanas ryöstäneet.[5]
ANTONIUS.
Mut pistint' ei.
BRUTUS.
O, vieläp' äänenkin ja horinankin
Varastit heilt', Antonius; viisast' ompi,
Ett' uhkaat ennen kuin sa pistät.
ANTONIUS.
Konnat,
Sit' ette tehneet te, kun tikarinne
Caesarin sydämessä toisiins' iski.
Te irjuitte kuin apinat, kuin tiistit
Te ryömitte, kuin orjat matelitte,
Suudellen hänen jalkojaan, sill' aikaa
Kun Casca piru niinkuin koira takaa
Hänt' iski niskaan. Imartelijat te!
CASSIUS.
Imartelijat! -- Syytä itsees, Brutus.
Tuo kieli noin ei tänään meitä herjais,
Jos Cassiot' olis kuultu.
OCTAVIUS.
Asiaan!
Jos väite hien tuo, niin todistus se
Punaisempia pisaroita kysyy.
Näin, katsos, miekan vedän
Nyt pettureita vastaan! Milloin luulet
Mun pistävän sen tuppeen taas? En ennen,
Kuin täysin kostetut nuo kolmekolmatt'
On haavaa Caesarin, tai toinen Caesar
Saa petturien miekan kautta surman.
BRUTUS.
Sa, Caesar, et saa surmaas pettureilta,
Jos niit' ei ole seurassas.
OCTAVIUS.
Sen toivon.
En Bruton miekan uhriks syntynytkään.
BRUTUS.
Vaikk' oisit sukus suurin mies, et voisi
Jalompaa surmaa saada, nuorukainen.
CASSIUS.
Kurikas vesa, tuot' ei ansaitse hän,
Se juomarin ja rentun seuralainen.
ANTONIUS.
Se vanha Cassius!
OCTAVIUS.
Tule pois, Antonius!
Teit' ilkumme, te konnat, vasten naamaa!
Kentälle otteluun, jos uskallatte!
Jos ette nyt, niin toiste, milloin maittaa.
(Antonius ja Octavius sotajoukkoineen lähtevät.)
CASSIUS.
Soi, tuuli! Paisu, aalto! Keinu, venhe!
Nyt myrsky vallall' on, ja kaikki kaupan!
BRUTUS.
Lucilius, hoi! Mua kuule!
LUCILIUS.
Mitä, herra?
(Brutus ja Lucilius haastelevat keskenänsä syrjässä.)
CASSIUS.
Messala!
MESSALA.
Mitä, herrani?
CASSIUS.
Messala,
Tää synnyinpäivän' on; juur tällä päiväll'
On Cassius syntynyt. Messala, kätes!
Todista sinä, että pakost' aivan,
Niin kuin Pompejus, kaiken vapautemme
Nyt yhden tappeluksen nojaan heitän
Sa tiedät että kiivaast' Epicuron
Opissa riipuin; nyt on mieli toinen,
Ja puoliks merkkejä ja enteit' uskon.
Matkalla Sardeest' etulippuhumme
Kaks suurta kotkaa laski, siihen jääden,
Soturin kädest' ahmien ja syöden.
Philippiin tänne seuras kotkat meitä;
Tän' aamuna ne katosi. Sen sijaan
Varikset, korpit, sääsket päämme päällä
Nyt leijuu, alas meihin katsoin niinkuin
Saaliisen sairaalloiseen. Niiden varjot
Kuin pahan enteen taivas on, jonk' alla
Väkemme makaa hengen hieverissä.
MESSALA.
Tuot' älkää uskoko.
CASSIUS.
Vaan puoliks uskon.
Nyt mieli mulla raitis on ja valmis
Lujana kestämähän kaikki vaarat.
BRUTUS.
Juur niin, Lucilius.
LUCILIUS.
Meitä, jalo Brutus,
Jumalat tänään suosikoot, ett' elää
Ikämme saamme rauhass' ystävyksin.
Mut kosk' on epävarma ihmis-onni,
Niin varokaamme mitä pahinta.
Jos menetämme tämän tappelun,
Niin tämä viimeinen on haastelumme.
Mit' olet päättänyt sa silloin tehdä?
BRUTUS.
Sen viisausopin mukaan, joka käski
Mun moittimahan Caton itsemurhaa, --
En tiedä miks, mut minust' akkamaist' on
Ja halpaa, lyhentää noin elämäänsä,
Pelosta mitä tapahtua voisi, --
Ma kärsimähän valmistaun ja varron,
Mit' ylivoimat suovat, joiden vallass'
On kohtalomme.
CASSIUS.
Siis, jos menetämme,
Niin voittosaatoss' annat itses Rooman
Katuja pitkin viedä?
BRUTUS.
En, en, Cassius!
Äl' usko, jalo Rooman mies, ett' astuu
Kahleissa koskaan Brutus Roomaan. Siks on
Hän liian ylpeä. Tää päivä päättäv'
On työn, jonk' alkoi Mars-kuun viidestoista.
Ja vieläkö me tavataan, en tiedä!
Siis iki-jäähyväiset ottakaamme:
Hyvästi, Cassius, ijäks, ijäksi!
Jos vielä tavataan, niin hymyillään;
Jos ei, -- no, onhan jäähyväiset tehty.
CASSIUS.
Hyvästi, Brutus, ijäks, ijäksi!
Jos tavataan, niin totta hymyillään;
Jos ei -- no niin, on jäähyväiset tehty.
BRUTUS.
Eteenpäin mars! -- Oi, ennalta jos tietäis,
Mitenkä tänkin päivän toimi päättyy!
Mut onhan siinä, että päättyy päivä,
On silloin päätös tietty. -- Mars ja matkaan!
(Lähtevät.)
Toinen kohtaus.
Tappelutanner.
(Sotahuutoja. Brutus ja Messala tulevat.)
BRUTUS.
Messala, ratsahille joutuun! Laita
Tuon puolen legioille nämä käskyt.
(Ankarata melua.)
Yht'aikaa rynnätkööt he: huomaan että
Octavion sivustall' on toimet veltot;
Pikainen ryntäys heidät kukistaa.
Messala, joudu! Vuorilt' alas kaikki.
(Lähtevät.)
Kolmas kohtaus.
Toinen kohta tappelutannerta.
(Miekankalsketta. Cassius ja Titinius tulevat.)
CASSIUS.
Titinius, katsos, kuin ne konnat karkaa!
Ma omiani vastaan sodin itse:
Tuo lippumiesi tuossa pakoon kääntyi,
Ma tapoin pelkurin ja otin lipun.
TITINIUS.
Oi! Brutus liian varhain merkin antoi;
Hän liian kiivaast' Octaviota vastaan
Etuaan käytti; väki ryöstöön läksi;
Sill' aikaa piiritti Antonius meidät.
(Pindarus tulee.)
PINDARUS.
Kauemmaks paetkaatte, kauemmaksi!
Antonius on jo teltoissanne, herra.
Siis pakoon, jalo Cassius, kauas pakoon!
CASSIUS.
Tää kunnas kyllin kaukan' on. Kas, kas!
Titinius, telttaniko tuolla palaa?
TITINIUS.
Niin, herrani.
CASSIUS.
Titinius, jos mua lemmit,
Heponi selkään käy ja kannust' anna,
Siks että sun se vie tuon joukon luokse
Ja tänne jälleen: tiedon tahdon, onko
Vihollisia nuo vai ystäviä.
TITINIUS.
Kuin aatos olen joutuun täällä jälleen.
(Lähtee.)
CASSIUS.
Käy, Pindarus, ja kunnaan huippuun nouse.
Näköni ain' on heikko ollut; tarkkaa
Ja kerro, mitä näät sä tanterella.
(Pindarus lähtee.)
Enskerran tänä päivänä ma hengin;
Nyt aika umpeen mennyt on: nyt päätän
Miss' aloin; kiertons' elämä on tehnyt. --
No, mitä näet?
PINDARUS (ylhäällä.)
Oi, herra!
CASSIUS.
Mitä näet sä?
PINDARUS.
Titinion piirittävät ratsasmiehet;
He täyttä laukkaa päälle käyvät; -- hänkin
Hevostaan kannustaa: -- nyt kannoill' ovat; --
Titinius, nyt! -- he käyvät maahan; -- hän myös: --
Vangittu on hän;
(Riemuhuutoja.)
Kuulkaa riemastusta!
CASSIUS.
Pois! Älä katso enää! -- Voi, mua kurjaa,
Kun elän siks ett' ystäväni parhaan
Näen silmieni eessä vangituksi! --
(Pindarus palajaa.)
Käy tänne, poika!
Kun Parthiassa vangiks sinut tein,
Niin, henkes säästäin, valan otin sulta,
Ett' tekisit sa kaikki mitä käsken.
Valasi muista! Vapaa mies nyt ollos,
Ja miekka tuo, mi Caesarin on ruumiin
Lävistänyt, nyt tähän rintaan työnnä.
Ei, älä vastaa! -- Tuossa, kahvaan tartu;
Kun kasvon' olen peittänyt -- kas näin --
Nyt iske miekkas! -- Koston sait nyt, Caesar,
Samalla miekalla, jok' itses surmas.
(Kuolee.)
PINDARUS.
Siis olen vapaa; sit' en toki tahtois
Ma tällä hinnall' olla. Cassius, oi!
Pois Pindarus nyt täältä rientää maille,
Miss' ei hänt' ykskään roomalainen näe.
(Lähtee.)
(Titinius ja Messala tulevat.)
MESSALA.
Titinius, niin, se vaihtokauppaa vaan on:
Octavion voitti uljaan Bruton joukot,
Ja Cassion väen taas Antonius.
TITINIUS.
Se tieto Cassiot' ilahuttaa varmaan.
MESSALA.
Mihinkä jäi hän?
TITINIUS.
Toivotonna aivan
Orjansa kanssa kunnahalle tälle.
MESSALA.
Tuoll' eikö maassa makaa hän?
TITINIUS.
Hän makaa
Kuin olis hengetön. Voi!
MESSALA.
Hänkö on se?
TITINIUS.
Ei, Messala, se oli hän, mut enää
Ei Cassiot' ole. -- Ilta-aurinkoinen,
Kuin sinä säderuskoss' yöhön vaivut,
Niin laski veriruskoon Cassion päivä!
Nyt Rooman aurinko on laskenut.
Nyt päivämme on päässä; pilvet, usmat
Ja vaarat uhkaa; työmme nyt on tehty!
Epäilys voitostani tuon sai aikaan.
MESSALA.
Epäilys kaikesta sen aikaan sai.
Kirottu hairaus, raskaan mielen lapsi!
Miks olemattomia kuvaat herkkäin
Ihmisten mieliin? Hairaus, valeen siitty!
Ei onnellinen ole koskaan syntys:
Sa surmaat äidin, joka sua kantoi.
TITINIUS.
Hoi, Pindarus! Miss' olet, Pindarus?
MESSALA.
Titinius, etsi häntä; ma sill' aikaa
Käyn jalon Bruton luona, jonka korvaan
Sanoman tuon ma työnnän; sanon: työnnän;
Myrkkyiset nuolet, näet, ja tuima teräs
On Bruton korvaan yhtä tervetulleet
Kuin kuolonsana tää.
TITINIUS.
Messala, joudu!
Sill' aikaa minä Pindarota etsin.
(Messala lähtee.)
Miks, uljas Cassius, lähetit mun pois?
Satuinhan ystäviisi; nehän painoi
Tän voitonmerkin otsaani ja käski
Sen sulle tuomaan; soihan riemuhuudot!
Ah, väärin olet käsittänyt kaikki!
Vaan varro, ota otsaas tämä seppel,
Sen Brutosi mun käski sulle antaa:
Ma käskyn täytän. -- Tule, Brutus, joutuun,
Niin näet kuin Cassiota kunnioitan! --
Jumalat, anteeksi -- Rooman tapaa tää:
Titinion Cassion miekka lävistää!
(Kuolee.)
(Miekankalsketta. Messala palajaa ja hänen seurassaan
Brutus, nuori Cato, Strato, Volumnius ja Lucilius.)
BRUTUS.
Messala, missä, miss' on ruumis?
MESSALA.
Tuossa:
Titinius sen vieress' itkee.
BRUTUS.
Ilmaan
Titinion kasvot katsoo.
CATO.
Kuollut on hän!
BRUTUS.
Oi, Julius Caesar, voimaa sull' on vielä.
Sun henkes mailla käy ja miekkamme
Omihin meidän rintoihimme kääntää.
(Helisevää miekankalsketta.)
CATO.
Titinius urhokas! Oi, katsokaa,
Kuink' on hän seppelöinyt Cassion ruumiin!
BRUTUS.
Kaht' onko mointa roomalaista nähty?
Hyvästi, viimeinen sa roomalainen!
Ei koskaan Rooma synnytä sun laistas. --
On tuolle kuollehelle kyynelvelka
Isompi mulla, kuin nyt maksaa saatan.
Mut tulee sekin aika, tulee, Cassius!
Pois siis, ja Thassoon ruumis laittakaa
Leirissä ei saa peijaisia viettää,
Se meitä lannistais. -- Lucilius, tule,
Ja sinä, nuori Cato! Taisteluun nyt'
Flavius ja Labeo, liikkehelle joukot!
On kolme kello; päivää vielä on;
Nyt onnen uhall' uuteen taistohon!
(Lähtevät.)
Neljäs kohtaus.
Toinen kohta tappelutannerta.
(Miekankalsketta. Kummankin puolueen sotureita tulee
taistellen sisään; sitten Brutus, Lucilius, Cato ja muita.)
BRUTUS.
Pää pystyyn yhä vaan, te kansalaiset!
CATO.
Äpärä, ken ei niin tee! Ken mua seuraa?
Nimeni julki huudan kautta kentän.
Min' olen, kuulkaa, Marcus Caton poika!
Maan ystävä ja tyrannien hirmu!
Min' olen Marcus Caton poika, kuulkaa!
(Ryntää vihollisia vastaan.)
BRUTUS.
Ja minä Brutus, Marcus Brutus mini!
Brutus, maan ystävä! min' olen Brutus!
(Lähtee, hyökäten vihollisiin. Cato voitetaan ja kaatuu.)
LUCILIUS.
Oi, nuori, jalo Cato! joko kaaduit?
Niin kuin Titinius urhokkaasti kuolit,
Ja Caton poikana sua kunnioitaan.
1 SOTAMIES.
Nyt antau, taikka kuole!
LUCILIUS.
Kuollakseni
Vaan antaun. Tuon saat, jos mun tapat oiti.
(Tarjoo rahaa.)
Nyt tapa Brutus, niin saat kunnian
Sa hänen surmastaan.
1 SOTAMIES.
Sit' ei saa tehdä.
Mik' oiva vanki!
2 SOTAMIES.
Syrjään! Tiedon saakoon
Antonius, että vangittu on Brutus.
1 SOTAMIES.
Sen hälle sanon. -- Tuoss' on päällikkömme.
(Antonius tulee.)
Vangittu, herra, vangittu on Brutus.
ANTONIUS.
Miss' on hän?
LUCILIUS.
Turvassa, Antonius.
Brutolla turvaa kyll' on. Usko pois:
Ei elävältä jalo Brutus koskaan
Viholliselleen antau. Taivaan vallat
Häpeän moisen hältä torjukoot!
Miss' onkaan, elossa tai kuollehena,
Hän ain' on kaltaisensa, aina Brutus.
ANTONIUS.
Ei Brutus tuo; mut kallis saanti hänkin.
Mies säilyyn pankaa; olkaa hälle hellät.
Paremmat moiset miehet ystävinä
Kuin vihollisina. -- Nyt tiedustelkaa,
Elossako vai kuolleena on Brutus.
Octavion telttaan sana mulle tuokaa,
Mitenkä kaikk' on käynyt.
(Menevät.)
Viides kohtaus.
Toinen kohta tappelutannerta.
(Brutus, Dardanius. Clitus, Strato ja Volumnius tulevat.)
BRUTUS.
Poloiset ystaväini jätteet! Tuossa
Levätkää kalliolla.
CLITUS.
Tulimerkin
Statilius[6] antoi, mut ei palannut;
Hän vankin' on tai surman saanut.
BRUTUS.
Clitus,
Istuudu! Surma nyt on tunnussana,
Se nyt on muodiks tullut. -- Kuules Clitus!
(Kuiskuttaa hänen korvaama.)
CLITUS.
Minäkö? En, en koko mailmasta.
BRUTUS.
Hss! ole vaiti!
CLITUS.
Itsen' ennen surmaan.
BRUTUS.
Dardanius, kuules!
(Kuiskuttaa hänen korvaansa.)
DARDANIUS.
Moisen työnkö minä?
CLITUS.
O, Dardanius!
DARDANIUS.
O, Clitus!
CLITUS.
Mit' inhaa käski Brutus sinun tehdä?
DARDANIUS.
Oi, Clitus, tappaa hänet! Kas, hän miettii.
CLITUS.
Se jalo astia nyt täynn' on tuskaa,
Niin että silmistä se yli vuotaa.
BRUTUS.
Volumnius hyvä, tule! Sana kuule!
VOLUMNIUS.
Mik' on se, herra hyvä?
BRUTUS.
Tää, Volumnius!
Caesarin henk' on öisin ilmestynnä
Kaks eri kertaa mulle: Sardeess' ensin,
Ja nyt Philippin luona viime-yönä,
Nyt aika täys' on, tunnen sen.
VOLUMNIUS.
Ei, herra!
BRUTUS.
On, varmaan, usko pois, Volumnius!
Sä näet, Volumnius, mik' on mailman meno:
Meit' ajaa vihollinen haudan suulle:
(Äänekästä melua.)
On arvokkaampaa siihen itse juosta
Kuin survaust' odottaa. Volumnius hyvä,
Olimme koulukumppanit, sen tiedät:
Sa pidä, vanhan ystävyyden vuoksi,
Nyt miekkaa, että syöstä siiheen saan.
VOLUMNIUS.
Se ystävän ei ole työtä, Brutus.
(Melua yhä.)
CLITUS.
Pakohon, joutuun! Tääll' ei viipymistä.
BRUTUS.
Hyvästi sinä, -- sinä, -- sinä, Volumnius! --
Sin' olet kaiken aikaa maannut, Strato;
Hyvästi sinäkin! -- Nyt, kansalaiset,
Iloinen mielen' on, ett' elämässän'
En yhtä löynnyt uskotonta mulle.
Saan kunniaa ma tästä tappiosta
Enemmän, kuin Antonius ja Octavius
Halvalla voitollansa saavuttavat.
Hyvästi vielä kerran! Bruton kieli
Elonsa tarinan jo päättää kohta.
Yö näön kaihtaa, rauhaa kaipaa luuni:
Tää hetki niill' on ollut määränpäänä.
(Miekankalsketta. Ulkona huudetaan: "pakoon, pakoon, pakoon!")
CLITUS.
Pakohon, herra, pakoon!
BRUTUS.
Pois! Ma tulen.
(Clitus, Dardanius ja Volumnius lähtevät.)
Sua pyydän, Strato, herras luokse jää;
Mies olet hyvämaineinen, ja rahtu
Rehellisyytt' on elämässäs ollut.
Siis pidä miekkaani ja pois luo silmäs,
Kun syöksen siihen. Teetkö, Strato, sen?
STRATO.
Kätenne ensin! Hyvää yötä, herra!
BRUTUS.
Hyvästi, Strato! -- Lepy, Caesar, nyt:
Sun surmaas puoleks näin en etsinyt.
(Syöksyy miekkaansa ja kuolee.)
(Miekankalsketta. Pako. Octavius, Antonius sotajoukkoineen,
Messala ja Lucilius tulevat.)
OCTAVIUS.
Ken tuo mies on?
MESSALA.
Se herrani on orja.
Miss' on sun herras, Strato?
STRATO.
Messala,
Vapaana kahleista, joiss' itse huokaat.
Nyt voitonsaaja hänet voi vaan polttaa;
Näet, Bruton voitti Brutus vaan, ei kenkään
Saa kunniata hänen surmastansa.
LUCILIUS.
Niin Bruton tuli tehdä! -- Kiitos, Brutus!
Todeksi teit Lucilion ennustuksen.
OCTAVIUS.
Kaikk' otan seurahani Bruton miehet;
Mua tahdotko sa, poika, palvella?
STRATO.
Sen teen, jos Messala mun jättää teille.
OCTAVIUS.
Messala hyvä, jätä hänet.
MESSALA.
Kuin kuoli, Strato, herrani?
STRATO.
Ma pidin miekkaa, ja hän siihen syöksi.
MESSALA.
Octavius, seurahas siis ota mies,
Jok' avun viimeisen soi herralleni.
ANTONIUS.
Hän kaikist' oli jaloin roomalainen.
Muut salaliittolaiset teki työnsä
Kateudesta suureen Caesariin.
Hän yksin vilpittömäll' aikehella
Ja yhteishyvän tähden heihin liittyi.
Sävykäs oli hänen elämänsä,
Ja alku-aineet hänessä niin sa'atut,
Ett' esiin luonto nousta voi ja tehdä
Mailman tiedoks: "hän se oli mies!"
OCTAVIUS.
Avuinsa mukaisen hän kohtelun
Ja juhlalliset hautajaiset saakoon.
Mun teltassani tän yön maatkoon ruumis,
Niin kunnioittuna kuin tulee urhon.
Levolle joukot viekää. Joutuun vaan
Tän uljaan päivän voitot jakamaan!
(Lähtevät.)
SELITYKSIÄ:
[1] _Veljenne Cassius_. Cassius oli nainut Bruton sisaren.
[2] _Ett' yksisarvisen voi puilla pyytää_. Kertomusten mukaan saattoi
yksisarvista pyytää siten, että houkutteli sitä hyökkäämään puuta
vastaan ja työntämään siihen sarvensa. -- Karhuupyynnissä oli tapa
semmoinen, että toinen metsästäjä näytti karhulle peiliä, ja toinen
sill'aikaa tähtäsi ja ampui.
[3] _Asunko
Sun lempes esikaupungissa vainen_.
Lontoon esikaupungit olivat tavallisesti porttojen asutuspaikkoina.
[4] _Sivullaan Ate_. Ate. yksi raivottaria, oli koston jumala.
[5] _Mut Hyblan mehiläisilt' ovat meden
Sun sanas ryöstäneet_.
Katkera viittaus Antonion puhujataitoon, jolla hän äskettäin oli kansan
voittanut puolelleen.
[6] Tulimerkin
Statilius antoi.
Statilion oli määrä hiipiä vihollisen puolelle vakoomaan. Retkensä
onnistumisesta tuli hänen antaa merkki tulisoihdulla. Sen hän antoikin,
mutta sai paluumatkalla surmansa.
