JULIUS CAESAR

Kirj.

William Shakespeare


Paavo Cajanderin suomennos ilmestyi v. 1884.



Näytelmän henkilöt:

JULIUS CAESAR.
OCTAVIUS CAESAR,   |
MARCUS ANTONIUS,   |  triumvireja Caesarin kuoltua.
M. AEMIL. LEPIDUS, |
CICERO,        |
PUBLIUS,       |  senaattoreja.
POPILIUS LENA, |
MARCUS BRUTUS,   |
CASSIUS.         |
CASCA,           |
TREBONIUS,       |  salaliittolaisia Julius Caesaria vastaan.
LIGARIUS,        |
DECIUS BRUTUS,   |
METELLUS CIMBER, |
CINNA,           |
MARULLUS,  |  tribuuneja.
FLAVIUS,   |
ARTEMIDORUS, sophisti Cnidoosta.
Tietäjä.
CINNA, runoilija.
Toinen runoilija.
LUCILIUS,   |
TITINIUS,   |
MESSALA,    |  Bruton ja Cassion ystäviä.
CATO nuori, |
VOLUMNIUS,  |
VARRO.     |
CLITUS,    |
CLAUDIUS,  |  Bruton palvelijoita.
STRATO,    |
LUCIUS,    |
DARDANIUS, |
PINDARUS, Cassion palvelija.
CALPURNIA, Caesarin puoliso.
PORTIA, Bruton puoliso.
Senaattoreja, kansalaisia, vartijoita, seuralaisia, y.m.

Tapahtumapaikka: alussa Rooma, sitten Sardes ja Philippi.




ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.


Ensimmäinen kohtaus

    Rooma. Katu.

    (Flavius, Marullus ja joukko porvareita tulee.)

FLAVIUS.
Pois, kotihinne, laiskat juhdat! Pois!
Pyhäkö nyt on? Ettekö te tiedä.
Ett' ilman ammattinsa merkkiä
Käs'työläiset ei ulkon' arkipäivin
Saa liikkua? Mik' elinkeino sulla?

1 PORVARI.
Ma, hyvä herra, olen salvumies.

MARULLUS.
Miss' etunahkasi ja kulmapuusi?
Miks sulla pyhävaattehet on ylläs? --
Te, ystävä, mit' ammattia te?

2 PORVARI.
Totta puhuen, herra hyvä, hienoon taitotekoon verrattuna on minun
työni, niin sanoakseni, vaan paikkurin työtä.

MARULLUS.
Mit' olet ammattia? Suoraan vastaa.

2 PORVARI.
Semmoista ammattia, jota, toivoakseni, saatan hyvällä omallatunnolla
tehdä; sillä minä, totta puhuen, korjaan huonoa saattoa.

MARULLUS.
Ammattis, konna? Vastaa, kurja konna!

2 PORVARI.
Älkää, hyvä herra, älkää, herran tähden, minun tähteni revetkö!
Kuitenkin, jos repeäisitte, niin kyllä minä teitä korjata saatan.

MARULLUS.
Mitä sillä tarkoitat? Korjatako minua, sinä röyhkeä lurjus?

2 PORVARI.
Niin, herra, paikata teitä.

FLAVIUS.
Olet siis kengänpaikkuri, niinkö?

2 PORVARI.
Niin, herra, naskali yksin se minua elättää. Minä en kamasaksain
asioihin ryhdy, enkä saksattarien liioin, muulla kuin naskalillani.
Niin, toden totta, minä olen vanhain kenkien haavalääkäri; kun ne
hengenvaarassa ovat, autan minä niitä. Ei ole sitä sievää lehmännahkan
polkijata, joka ei olisi liikkunut kätteni töillä.

FLAVIUS.
Mut miks et ole verstaassas, vaan täällä
Katuja laahaat tämän joukon kanssa?

2 PORVARI.
Niin, herra hyvä, nähkääs, kuluttaakseni heidän kenkiänsä ja saadakseni
näin enemmän työtä itselleni. Mutta, totta puhuen, pidämme nyt
joutopäivää, nähdäksemme Caesaria ja iloitaksemme hänen
voittoretkestänsä.

MARULLUS.
Iloita? Miks? Hän mitä meille voitti?
Mit' alamaisia hän Roomaan tuopi,
Koristeiks vaunun pyöriin kahlittuina?
Te kivet, pölkyt, tunnottomat kurjat!
Pii-sydämet te, julmat Rooman miehet!
Pompejon tunsitten. Kuink' useasti
Muureille kapusitte, ikkunoihin,
Torneihin, jopa savutorvihinkin,
Kakarat helmoissa, ja päivän pitkän
Niin kiltist' odotitte nähdäksenne
Pompejon suuren käyvän Rooman halki.
Kun hänen vaunuistaan vaan haameen näitte,
Yleinen eikö soinut riemuhuuto,
Niin että Tiber laidoiltansa säikkyi,
Kun kirkunanne kajahtavan kuuli
Kaaloisiin rantoihinsa?
Ja nytkö teillä juhlapuku yllä?
Ja nytkö vietätten te joutopäivää?
Nyt senkö tietä kukitatte, joka
Pompejon verta voittoriemuin sotkee?
Pois!
Kotiinne pois, rukoilkaa polvillanne,
Ett' torjuis meiltä jumalat sen turman,
Jok' ompi moisen kiittämättömyyden
Ehdoton palkka!

FLAVIUS.
                Menkää, kansalaiset,
Kokoilkaa rikoksenne sovinnoksi
Kaikk' ammattinne köyhät, käykää sitten
Luo Tiberin, sen juottiin kyyneleenne
Vuodattakaatte, siks ett' alin virta
Ylintä äyrään reunaa suutelee.
    (Porvarit lähtevät.)
Kas, kuinka taipuu melto mieli! Pois he
Nyt hiipivät, syyn salpa kielillänsä.
Käy sinä Capitoliin tuota tietä,
Min' astun tätä. Paljaiks riisu patsaat,
Jos peitetyt ne juhlakoristeill' on.

MARULLUS.
Tuo käykö päinsä?
Nyt, tiedäthän, on Lupercali-juhla.

FLAVIUS.
Viis siitä! Patsait' älä peittää salli
Caesarin voittomerkeillä. Nyt lähden
Ja kaduilt' ajan roistokansan pois;
Tee samoin sinä, missä parven huomaat.
Siivistä Caesarin nuo höyhenekset
Kun pois vaan noukitaan, hält' estyy lento.
Hän muuten yli silmänkannon kiitää
Ja saattaa orjanpelkoon meidät kaikki.

    (Lähtevät.)


Toinen kohtaus.

    Rooma. Julkinen paikka.

    (Juhlasaatossa ja soitannolla tulevat Caesar, Antonius,
    kilpajuoksuun varustettuna, Calpurnia, Portia, Decius,
    Cicero, Brutus, Cassius ja Casca; heidän jäljissänsä suuri
    ihmisjoukko, muun muassa eräs tietäjä.)

CAESAR.
Calpurnia!

CASCA.
           Caesar puhuu! vait!

    (Soitanto lakkaa.)

CAESAR.
                               Calpurnia!

CALPURNIA.
Täss' olen, puolisoni.

CAESAR.
Asetu suoraan Antonion tielle,
Kun kilpaan ryntää hän. -- Antonius!

ANTONIUS.
Ylevä Caesar, mitä?

CAESAR.
Äl' unhota, Antonius, vauhdissas
Calpurniaa koskettaa; näet, luullaan että,
Pyhässä kilvassa kun mahoon koskee,
Hän kirouksestaan pääsee.

ANTONIUS.
                          Kyllä muistan.
Kun Caesar sanoo: "tee se", on se tehty.

CAESAR.
Siis toimeen! Menot kaikki muistakaatte.

    (Soitantoa.)

TIETÄJÄ.
Caesar!

CAESAR.
Ken siellä huutaa?

CASCA.
Vait, kaikki vaiti! Hiljaa vielä kerran!

    (Soitanto lakkaa.)

CAESAR.
Ken siellä tungoksessa mua huutaa?
Lävitse soiton räikkä ääni kaikuu
Ja huutaa: "Caesar!" Puhu! Caesar kuulee.

TIETÄJÄ.
Viidettätoista Mars-kuun päivää varo!

CAESAR.
Ken on hän?

BRUTUS.
            Tietäjä; hän pyytää ettäs
Viidettätoista Mars-kuun päivää varot.

CAESAR.
Hän tuokaa tänne: tahdon nähdä kasvot.

CASCA.
Mies, esiin sieltä! Caesarihin katso!

CAESAR.
No, mitä sanot nyt? Se kerro vielä.

TIETÄJÄ.
Viidettätoista Mars-kuun päivää varo!

CAESAR.
Uneksija! Pois tiekseen! -- Tulkaa nyt.

    (Torvimarssi. Kaikki lähtevät, paitsi Brutus ja Cassius.)

CASSIUS.
No, etkö tule kilpaa katsomaan?

BRUTUS.
Minäkö? En.

CASSIUS.
            Ma pyydän, tule pois.

BRUTUS.
Ei mulle sovi leikit: mull' ei ole
Tuot' Antonion hilpeätä mieltä.
Mut huvias en estää tahdo, Cassius;
Sun jätän nyt.

CASSIUS.
Jo aikoj' olen tarkannut sua, Brutus:
Ma silmissäs en näe sit' ystävyyttä
Ja suoruutta, jot' ennen niissä näin.
Sa liian kylmäks olet, vieraaks tullut
Rakastavalle ystävälles.

BRUTUS.
                         Cassius,
Sin' älä pety. Muotoni jos peitän,
Niin katseheni sekasorron käännän
Vaan omaan itseeni. Mua jonkun aikaa
Riitaiset intohimot vaivanneet on,
Aatokset, jotka mulle yksin sopii;
Ne ehkä käytökseeni varjon luovat.
Mut tuota älkööt surko ystäväni,
(Joit' olet sinä Cassius yks), ja älkööt
Sanoko kylmyyttäni muuks, kuin että,
Sielussaan sotaa käyden, Brutus parka
Unohtaa muille ystävyyttä näyttää.

CASSIUS.
Siis ymmärsin sun, Brutus, aivan väärin,
Poveeni tuohon sen vuoks peitin monta
Suur'arvoist' aatetta ja oivaa tuumaa.
Sano, Brutus hyvä, voitko nähdä kasvos?

BRUTUS.
En, Cassius; itseään ei näe silmä,
Jos muist' ei esineistä heijastu se.

CASSIUS.
Niin kyllä!
Ja paljon surkutellaan sitä, Brutus,
Ett'ei sull' ole kuvastinta, joka
Salatun arvos silmiis tois, niin että
Näkisit kuvajaises. Tiedän kuinka
Monikin kelpo Rooman mies, -- pait Caesar,
Tuo jumala, -- puhuissaan Brutosta
Ja huokaillessaan ajan ikeen alla,
Sois että Brutoll' olis heidän silmät.

BRUTUS.
Mua mihin vaaraan vietteletkään, Cassius,
Kun tahdot saada minun etsimään
Sit' itsestäni, mit' ei minuss' ole?

CASSIUS.
Siis, Brutus hyvä, kuule mitä lausun:
Ja koska tiedät, että parhain itses
Kuvastimessa näet, niin minä, peilis,
Sinulle kainost' ilmaisen sen puolen
Sinusta, jot'et itse vielä tunne.
Mua, Brutus, älä epäile. Jos oisin
Ma ilmi narri, taikka tapa mulla
Tarita julkivalall' ystävyyttä
Kaikille vastatulleille; jos tiedät
Ett' ihmist' imartelen, syleilen
Ja sitten häntä parjaan; tai jos tiedät
Ett' ilmi-tunnustuksen juomingeissa
Teen koko seuralle, mua silloin varo.

    (Torventoitauksia ja ilohuutoa kuuluu.)

BRUTUS.
Mik' ilo tuo? Mä pelkään että kansa
Kuninkaaks valikoipi Caesarin.

CASSIUS.
Vai pelkäät sitä? Siis mun täytyy luulla,
Ett'et sa sitä sois.

BRUTUS.
En soiskaan, Cassius;
Rakastan häntä paljon kuitenkin. --
Vaan miks mua täällä viivytät niin kauan?
Mit' aiot mulle ilmoittaa? Jos koskee
Se yhteishyvää, toisen silmän eteen
Aseta kunnia ja toisen surma,
Ma tyynnä katson kumpaakin. Niin totta
Kuin jumal' auttakoon, ma kunniaa
Rakastan enemmän kuin vaaraa pelkään.

CASSIUS.
Sen kunnon sinussa ma tunnen, Brutus,
Niin totta kuin ma ulkomuotos tunnen.
No niin, nyt onkin kunniasta puhe. --
En tietää voi mit' arvelette sinä
Ja muut täst' elämästä, mutta minust'
Olematonna paremp' ois kuin elää
Ja kaltaistani peljätä. Kuin Caesar
Vapaana minä synnyin, samoin sinä;
Sam' oli meillä ravinto kuin hällä,
Ja kestämme kuin hänkin talven kylmät.
Kerranpa -- oli kolkko, raju ilma,
Ärjyillen Tiber rantojansa pieksi --
Huus mulle Caesar: "tuohon raivoon virtaan
Hypätä kanssan' uskallatko, Cassius,
Ja niemeen tuonne uida?" Virtaan oiti
Ma, vaatteet yllä, syöksin, pyytäin häntä
Mua seuraamaan; ja sen hän, totta, teki.
Rajuna tyrsky kuohui, suonin vahvoin
Sysimme sitä, työntäen sen syrjään
Tai rinnoill' uljailla sen salvaten.
Mut ennen kuin me määrän saavutimme,
Huus Caesar: "Cassius, auta, minä hukun!"
Kuin suuri kanta-isämme Aeneas
Harteillaan kantoi Trojan liekeistä
Anchises-ukon, Caesarin ma samoin
Tiberin laineist' uupuneena kannoin.
Ja se mies on nyt jumala, ja Cassius
Saa, kurja raukka, selkä köyryss' olla,
Kun Caesar penseästi päätään nyökkää.
Espanjass' oli horkka hällä; silloin
Kun kohtas tauti, värisi hän, näin sen;
Värisi tottakin se jumala!
Huulilta pelkureilta katos puna,
Ja silmä tuo, jonk' uhkaa mailma säikkyy,
Kadotti loistonsa; ja voi! hän voihki;
Tuo ääni, joka käskee roomalaisten
Puheitaan kuulla ja ne kirjaan panna,
Kuin sairas impi huusi: "juomist' anna,
Titinius!" Taivaan vallat! Ihme että
Mies, luonnoltaan niin heikko, kaiken suuren
Edelle pääsee näin ja voitonpalmun
Saa yksinään.

    (Ilohuutoja ja torventoitauksia kuuluu.)

BRUTUS.
Taas yleist' ihastusta!
Nuo riemuhuudot tarkoittavat, luulen,
Uutt' arvon kertymistä Caesarille.

CASSIUS.
Tän ahtaan mailman ylitse hän astuu
Kuin jätti, ja me kääpiöt me käymme
Kolossin jalkain väliss' urkkien
Ja tirkistellen inhaa hautapaikkaa.
On ihmisellä onnens' ohjat joskus.
Syy, rakas Brutus, kurjaan pienuuteemme
On itsessämme eikä tähdissämme.
Brutus ja Caesar! Mit' on siis se Caesar?
Miks on se nimi kuulumpi kuin sun?
Ne piirrä rinnan: sun on yhtä kaunis;
Niit' äännä: yhtä soipa sun; ne vaakaa,
Ja sun on yhtä raskas; loihdi niillä,
Ja Brutus nostaa henkiä kuin Caesar.
No, kaikkien jumalien nimessä!
Hän mitä syö, tuo Caesar, kun hän kasvaa
Noin suureksi? Häväisty olet, aika!
Sun jalot sukuveres kuivui, Rooma!
Isonko tulvan jälkeen aikakautta,
Jonk' yksi mies vaan olis kuuluks tehnyt?
Ken väittänyt on Roomast' ennen koskaan,
Ett' yks mies vaan sen laajaan piiriin mahtuu?
Se totta Rooma on, ja kyllin ruumaa,
Jos siinä vaan on ainoakin mies.
Oi, kuulimmehan kuinka isät lausui:
Tääll' oli muinoin Brutus, joka ennen
Suvainnut Roomass' olis pirun hovin
Kuin kuninkaan.

BRUTUS.
En lainkaan epäile ma ystävyyttäs,
Ja arvaan mihin työntää mua tahdot;
Mietteeni siitä sekä ajastamme
Ma lausun vasta; tällä haavaa soisin --
Sydämest' anon sitä -- vapaaks päästä
Kehoituksistas. Lausunut mit' olet,
Ma sitä tuumin; lausua mit' aiot,
Ma tyynnä kuulen, kun vaan aikaan sopii
Niin suurist' asioista neuvotella.
Siks, jalo ystäväni, harki tuota:
Maamoukka tahtois Brutus ennen olla,
Kuin Rooman pojaks itseänsä kiittää
Oloissa näissä vaikeissa, joilla
Rasittaa meitä tämä aika uhkaa.

CASSIUS.
Iloitsen että heikot sanani
Saa Brutost' irti senkin verran tulta.

BRUTUS.
Jo loppui ilve; Caesar palajaa.

CASSIUS.
Kun ohi käyvät, tartu Cascan hihaan;
Tylyllä tavallaan hän sulle kertoo
Mit' ompi tähdellistä tapahtunna.

    (Caesar seuralaisineen palajaa.)

BRUTUS.
Sen kyllä teen. -- Mut, huomaitsetko, Cassius,
Caesarin otsaa punaa vihan hehka,
Ja seura on, kuin nuhteit' olis saanut.
Calpurnian poski kalvas on, ja silmät
Niin punaiset ja tuimat Cicerolla,
Kuin Capitolin neuvostossa joskus,
Kun senaattorit häntä vastaan väittää.

CASSIUS.
Asian laidan kyllä Casca kertoo.

CAESAR.
Antonius!

ANTONIUS.
Caesar!

CAESAR.
Ma seurahani lihavia tahdon,
Sileäpäitä, jotka yönsä nukkuu.
Nälkäinen, ontto Cassion on katse:
Hän liiaks miettii: moiset ovat vaaraks.

ANTONIUS.
Hänest' ei vaaraa, älkää peljätkö:
Sävyisä hän on, jalo roomalainen.

CAESAR.
Lihavamp' olla sais! Vaan hänt' en pelkää.
Mut jos mun nimelleni pelko sopis,
En tiedä ketä niin ma karttaisin
Kuin tuota laihaa Cassiota. Hän lukee
Ja huomaa paljon; ihmisien toimet
Hän halki katsoo; leikist' ei hän huoli,
Kuin sä, Antonius; soitannost' ei piittaa;
Hymyilee harvoin, silloinkin on niinkuin
Hän soimais itseään ja mieltään ilkkuis
Siit' että nauruun heltyä se saattaa.
Semmoiset henget ei saa koskaan rauhaa,
Niin kauan kuin heit' etevämp' on ykskin.
Ja sen vuoks ovat he niin vaaralliset.
Ma sanon, mik' on peljättävää, enkä
Mit' itse pelkään; Caesar olen aina!
Käy oikealle, korva tää on kuuro,
Ja suoraan hänest' ajatukses lausu.

    (Caesar seuralaisineen lähtee. Casca jääpi.)

CASCA.
Takista mua ny'it: mitä tahdot?

BRUTUS.
Niin, Casca, kerro mit' on tapahtunna,
Kosk' on niin synkkä muodoltansa Caesar.

CASCA.
Kuin? Etkö muass' ollut? Etkö? Mitä?

BRUTUS.
En kysyis silloin mit' on tapahtunna.

CASCA.
No niin, hänelle tarjottiin kruunu; ja kun se hänelle tarjottiin,
työnsi hän sen luotaan kätensä selkäpuolella, näin; ja silloin kansa
nosti riemuhuudon.

BRUTUS.
Mik' oli syynä toiseen riekkunaan?

CASCA.
He, sama asia.

CASSIUS.
Meluttiin kolmasti; mit' oli kolmas?

CASCA.
He, aina sama asia.

BRUTUS.
Kolmasti tarjottiinko kruunu hälle?

CASCA.
No, kuinkas muuten; ja kolmasti hän sen luotaan työnsi, mutta joka
kerta aina hiljemmin; ja joka työntämiseltä kunnon naapurini
kajahuttivat riemuhuudon.

CASSIUS.
Ken hälle tarjos kruunun?

CASCA.
He, Antonius.

BRUTUS.
Miten se kävi? Kerro, hyvä Casca.

CASCA.
Yhtä hyvin voisin mennä hirteen kuin kertoa miten se kävi; pelkkää
hullutusta kaikki, en pannut sitä merkille. Marcus Antonius, sen näin,
tarjosi hänelle kruunun; -- ei se oikeastaan kruunukaan ollut, se oli
tuollainen virve vaan; -- ja, niinkuin sanoin, työnsi hän sen luotaan
kerran; mutta, kaikesta huolimatta, olisi hän, luullakseni, mielellään
ottanut sen. Sitten hän sen tarjosi hänelle toistamiseen; sitten hän
sen toistamiseen luotaan työnsi; mutta, luullakseni, hän sangen
vastenmielisesti siitä sormensa hellitti. Ja sitten hän sen tarjosi
kolmannesti; hän sen kolmannesti työnsi luotaan; ja aina kun hän sen
hylkäsi, kiljui roistoväki ja paukutti yhteen karkeita käsiänsä ja
nakkasi hikisiä yömyssyjänsä ilmaan ja purki semmoisen määrän haisevata
henkeä, kun Caesar kruunun hylkäsi, että se oli Caesarin tukehuttaa;
hän, näet, pyörtyi ja kaatui maahan. Ja mitä minuun tulee, en
uskaltanut nauraa; pelkäsin, näet sen, suutani avata ja hengittää
itseeni tuota pahaa ilmaa.

CASSIUS.
Vait! minä pyydän. Mitä? Caesar pyörtyi?

CASCA.
Niin, kaatui torille, valutti vaahtoa suustaan ja oli äänetön.

BRUTUS.
Se luultavaa on: häll' on kaatuvainen.

CASSIUS.
Ei, Caesarilla ei; vaan sulla, mulla
Ja kelpo Cascalla on kaatuvainen.

CASCA.
En tiedä mitä sillä tarkoitat; mutta Caesar kaatui, se on varma. Jos ei
roskakansa hänelle käsiään taputtanut tai viheltänyt hänelle aina sitä
myöden miten hän heitä miellytti tai ei, niinkuin näyttelijöille
teatterissa tekevät, niin en ole minä kunniallinen mies.

BRUTUS.
Mitä hän sanoi, kun hän siitä tointui?

CASCA.
Niin, nähkääs, ennen kaatumistaan, kun hän huomasi roskaväen ihastuvan
siitä, että hän kruunun hylkäsi, niin riisti hän auki nuttunsa ja
tarjosi heille kurkkunsa poikki leikattavaksi. -- Jos minä en olisi
miestä sanasta ottanut, jos vaan olisin ammattimies ollut, niin menisin
vaikka elävään helvettiin noiden konnain kanssa. -- Ja sitten hän
kaatui. Kun hän siitä tointui, sanoi hän toivovansa, että
kunnioitettava seura lukisi sen hänen tautinsa syyksi, jos hän muka oli
tehnyt tai sanonut jotakin sopimatonta. Kolme tai neljä luuskaa, jotka
vieressäni seisoivat, huusivat: "voi, hyvä ihminen!" -- ja antoivat
hänelle anteeksi sydämensä pohjasta. Vaan se ei paljoa maksa; vaikka
Caesar olisi heidän äitinsä kuoliaaksi pistänyt, eivät he olisi toisin
tehneet.

BRUTUS.
Ja sittenkö noin synkkänä hän läksi?

CASCA.
Niin.

CASSIUS.
Sanoiko Cicero mitään?

CASCA.
Kyllä; hän puhui kreikankieltä.

CASSIUS.
Missä tarkoituksessa?

CASCA.
Niin, jospa minä sen voisin sanoa, niin en enää koskaan kehtaisi
silmiisi katsoa. Mutta ne, jotka häntä ymmärsivät, hymyilivät
toisillensa ja pudistivat päätään. Mitä minuun tulee, oli se mulle
kreikankieltä. Saattaisin teille kertoa vielä muita uutisia: Marullon
ja Flavion on suu tukittu, kun riistivät pois virveet Caesarin
kuvapatsailta. Hyvästi nyt! Oli siellä vielä muutakin hullutusta, jos
sitä vaan jaksaisin muistaa.

CASSIUS.
Tuletko luokseni illalliselle, Casca?

CASCA.
En, olen luvannut muualle mennä.

CASSIUS.
Tuletko huomenna päivälliselle luokseni?

CASCA.
Tulen, jos elän ja sanassasi pysyt ja ruokasi kelpaa syötäväksi.

CASSIUS.
Hyvä, odotan sua siis.

CASCA.
Tee se. Hyvästi jääkää kumpikin.

    (Lähtee.)

BRUTUS.
Voi, mikä jörö hänestä on tullut!
Hän koulupoikan' oli tulta täynnä.

CASSIUS.
Niin on hän vieläkin, kun joku jalo
Ja uljas yritys on hankkehessa,
Vaikk' innottomaks teeskelee hän. Höystett'
On vaan tuo raakuus hänen älyllensä,
Se mielihalua vaan kiihoittaapi
Sulattamahan hänen lauseitaan.

BRUTUS.
Niin onkin. Nyt sun jätän täksi kertaa.
Huomenna jos mua puhutella tahdot,
Käyn luonasi, tai, jos sua haluttaa
Mun kotihini tulla, niin sua varron.

CASSIUS.
Sen teen. -- Siks ajattele maailmaa. --
    (Brutus lähtee.)
Niin, jalo olet, Brutus; mutta huomaan
Ett' oiva luontos vieraantua saattaa
Pois tarkoituksestaan. On senvuoks tarpeen
Ett' etsii jalo henki vertaistansa.
Niin luja ken, jot' ei vois vietellä?
Mua Caesar kammoo, Brutoa hän lempii;
Jos hän ois Cassius nyt, ja minä Brutus,
Mun mielt' ei hän muuttaa vois. Tän' yönä
Sisähän Bruton ikkunasta viskaan
Ma kirjeit', eri käsi-alaa kaikki,
Kuin eri kansalaisilt' ois ne tulleet,
Jotk' osoittavat kuinka suuri Roomall'
On luulo hänen nimestään, ja joiss' on
Caesarin vallanhimoon hieno viittaus.
Ja sitten, Caesar, varo sitten vaan:
Sun survomme, tai meidät survotaan.

                          (Lähtee.)


Kolmas kohtaus.

    Katu.

    (Ukkosta ja leimausta. Casca, paljastettu miekka kädessä,
    ja Cicero tulevat eri haaroilta.)

CICERO.
Hyv' iltaa. Caesarinko kotiin saatoit?
Miks huohotat ja tuijottelet noin?

CASCA.
Sua eikö hirvitä, kun vankka maakin
Kuin heikko ruoko horjuu? Cicero!
Säit' olen nähnyt, joissa pahkatammen
Toraiset tuulet silponeet on; nähnyt
Kuink' ylväs meri paisuu, vaahtoo
Halusta nousta uhkaavihin pilviin.
Mut tätä ennen, ennen tätä yötä
En ole liekkisateen halki käynyt.
Sisäinen joko sota taivahass' on
Tai mailma, ynseänä jumalille,
Heit' yllyttännä turmaa tuomaan meille.

CICERO.
No, näitkö vielä muuta ihmeellistä?

CASCA.
Näin: orja (miehen tunnet) ilmaan nosti
Vasenta kättään: liekiten se leimus,
Kuin kymmenittäin soihtuja, ja sentään
Tulelle tunnotonna ehjäks jäi.
Lisäks, (siit' asti miekkani on maalla,)
Näin Capitolin luona jalopeuran,
Mua mulkoili se, ärjyin ohi kulki,
Vaan vahingoittamatta. Ryhmäss' aivan
Siin' oli satakunta jylhää naista,
Pelosta muuttunutta, jotka vannoi
Nähneensä tuli-ihmisiä aivan
Katuja pitkin liikkuvan. Yön lintu
Torilla eilen keskipäivän' istui
Huhuillen, huutaen. Kun nämä ihmeet
Näin yhteen sattuvat, on turhaa väittää:
"Se ja se syyn' on: kaikk' on luonnollista."
Min' uskon, että turmaa ennustaa ne
Juur niille maille, missä ilmestyvät.

CICERO.
Niin, kumma kyll' on aika; oinaan tapaans'
Selittää ihminen tok' esineitä
Päin vastoin esineiden omaa mieltä.
Huomenna Capitoliin käykö Caesar?

CASCA.
Käy: Antonion hän käski laittaa sanan
Sinulle, että huomenn' on hän siellä.

CICERO.
Hyv' yötä, Casca, siis! Täss' ilmain melskees'
Ei ole hauska olla.

CASCA.
                    Hyvästi!

    (Cicero lähtee)
    (Cassius tulee.)

CASSIUS.
Ken siellä?

CASCA.
            Rooman mies.

CASSIUS.
                         Haa! Cascan ääni.

CASCA.
On tarkka korvas. Cassius, mikä yö!

CASSIUS.
Yö sangen hauska kunnon ihmisille.

CASCA.
Ken taivast' on näin uhkaavana nähnyt?

CASSIUS.
Se, jok' on maan näin syyllisenä nähnyt.
Katuja pitkin minä olen käynyt,
Yön hirmuloille itsen' alttiiks pannen.
Näin vyöttämättä, kuin mun näet, Casca,
Poveni ukon vaajalle ma riisuin!
Kun käärmeilevä sinileimaus näytti
Avaavan taivaan rinnan, asetuin ma
Sen tielle ja sen nuolen pilkaks aivan.

CASCA.
Mut noin miks taivasta sa kiusasit?
Vavista tulee ihmisen ja peljätä,
Kun suuret jumalat noin jylhät airuut
Lähettää varoituksen merkiks meille.

CASSIUS.
Sin' olet tylsä, Casca; hengen hehku,
Tuo roomalainen ele, sulta puuttuu,
Tai sit' et käytä. Kalvas olet, pelkäät,
Ja tuijottelet, ihmetyksiin vaivut,
Kun näät näin oudon kiihkeänä taivaan.
Vaan tosisyytä mietipäs, mit' ovat
Nuo tulet, harhaavat nuo haamut kaikki,
Miks poikkee pedot, linnut luonnostaan,
Miks ennustaapi vanhus, laps ja narri;
Nuo kaikki miksi tavastaan ne muuttuu,
Päämäärästään ja alku-olennostaan
Noin luonnottomiks, -- mieti vaan, niin huomaa!
Ett' on tuon hengen heihin taivas pannut
Varoitukseks ja pelvoks heitä käyttäin,
Kun luonnoton on jokin olokanta.
Nimittää sulle miehen voisin, Casca,
Kuin tämä yö niin jylhän, miehen, joka
Tult' iskee, pauhaa, hautoj' aukoo, karjuu
Kuin Capitolin jalopeura; miehen,
Ei ruumiilt' etevämmän meitä kumpaa,
Mut kauhistavaan määrään paisuneen
Ja hirmuisen kuin nämä kummat ilmeet.

CASCA.
Tarkoitat Caesaria? Niinkö, Cassius?

CASSIUS.
Niin, ketä hyvänänsä: roomalaisill'
On suonet niinkuin isillään ja raajat;
Mut kuollut on, voi meitä! isäin henki,
Ja äitiemme mieli meitä johtaa;
Ikeemme sietämys on akkamaista.

CASCA.
Senaatti huomenn' aikoo, niin maar kuuluu.
Julistaa kuninkaaks Caesarin;
Merillä, mailla, kaikkialla saa hän,
Pait Italiassa, kruunuansa käyttää.

CASSIUS.
Ma tiedän miss' on silloin puukon paikka:
Cassion päästää orjuudesta Cassius.
Jumalat, näin te heikon vahvaks teette!
Jumalat, näin tyrannit kukistatte!
Ei kivilinnat, takovaski-tornit,
Ei tunkat tyrmät, vahvat rautakahleet
Voi hengen valtaa estää; elämällä,
Kun tähän mailman ikeesen se suuttuu,
On aina voima päästä valloillensa.
Kun tiedän sen, niin tietköön kaikki mailma,
Ett' itse, milloin tahdon, pois voin heittää
Sen sorron, jota kärsin.

    (Ukkosen jylinätä kestää.)

CASCA.
                         Samoin minä.
Omassa kädessänsä joka orjall'
On voima murtaa rikki kahlehensa.

CASSIUS.
Miks Caesar siis on tyranni? Mies-parka!
Ei hukka ois hän, jos ei Rooman miestä
Hän lampaaks huomais, eikä jalopeura,
Jos peuroj' eivät olis roomalaiset.
Ken äkist' aikoo suuren liekin saada,
Hän heikost' oljest' alkaa. Mitä roskaa
Ja romua on Rooma, että sitä
Voi halvaks viriks käyttää, joka loiston
Lois tuohon Caesar-riepuun. Mutta voi!
Mihinkä minut saatoit? Kenties puhun
Nyt nöyrän orjan kuullen; silloin varmaan
Tilille käydä saan. Vaan, mull' on miekka,
Ja vaarat ne on joutavia mulle.

CASCA.
Nyt puhut Cascalle: se miesi suotta
Ei suutaan soita. Tuossa käteni!
Käy toimeen vaan ja näistä tuskist' auta,
Niin tämä mies se rohkeimmankin rinnall'
Esillen astuu.

CASSIUS.
               Kauppa siis on tehty.
Nyt tiedäs, Casca: taivuttanut olen
Jo jotkut Rooman jalomielisimmät
Mun kanssan' uskallettuun yritykseen,
Joss' ompi maine tarjona ja vaara.
Pompejon pylvästössä nyt he varmaan
Mua vartovat; näät, tässä hirmu-yössä
Ei kadull' ykskään ihmissielu liiku;
Ja luonnonkin on katsanto ja muoto
Sen työn näköinen, jota toimitamme,
Verinen, tulinen ja julman julma.

CASCA.
Vait hetki! Tänne joku kiireell' astuu.

CASSIUS.
Niin, Cinna; hänen tunnen käynnistään.
Hän ystäv' on.
    (Cinna tulee.)
               No, Cinna, minne kiire?

CINNA.
Sua etsin. Kuka tuo? Metellus Cimber?

CASSIUS.
Ei, se on Casca, yrityksessämme
Yks osakas. Mua varrotaanko, Cinna?

CINNA.
No, sepä hauskaa! Mikä julma yö!
On pari kolme meistä nähnyt kummaa.

CASSIUS.
Mua varrotaanko? sano.

CINNA.
                       Varrotaan.
Oi, Cassius, jos jalon Bruton voisit
Vaan voittaa puolellemme!

CASSIUS.
                          Huolett' ollos!
Tuoss' ota, Cinna, kirje tuo, se kätke
Praetorin istuimeen, niin että Brutus
Sen yksin löytää; hänen ikkunastaan
Sisähän viskaa tuo; tuo vanhan Bruton
Kuvahan kiinnitä; ja riennä sitten
Pompejon pylvästöön, niin meidät kohtaat.
Siell' onko Decius Brutus ja Trebonius?

CINNA.
On kaikki, pait Metellus Cimber, joka
On mennyt sua etsimään. Nyt riennän
Ja käytän nämä kirjeet niin kuin käskit.

CASSIUS.
Pompejon pylvästöhön tule sitten.
    (Cinna lähtee.)
Nyt, Casca, ennen päivää tavattav' on
Kodissaan Brutus. Kolme osaa miehest'
On meidän jo; ja ensi hyökkäyksessä
Hän kokonansa meille antautuu.

CASCA.
Niin, kansan silmiss' arvo häll' on suuri,
Ja mikä meissä näyttäis rikokselta,
Kuin kullantekijä sen maineellaan hän
Hyveeksi kääntävi ja ansioksi.

CASSIUS.
Hänt' oikein kuvaat, hänen arvoansa
Ja hyötyänsä meille. Lähtekäämme,
Jo puoliyö on mennyt; ennen päivää
Hän herätettäv' on ja meidän oma.

                      (Lähtevät.)




TOINEN NÄYTÖS.


Ensimmäinen kohtaus.

    Rooma. Bruton puutarha.

    (Brutus tulee.)

BRUTUS.
Hoi, Lucius, hoi! --
Kulusta tähtien en päättää saata
Kuin pitkält' on. -- Hoi, Lucius, kuule! --
Jos mull' ois vika nukkua noin hyvin! --
Hoi, Lucius! Heräjä jo! Lucius, hoi!

    (Lucius tulee.)

LUCIUS.
Mua kutsuittenko, herra?

BRUTUS.
Vie tuohus lukuhuoneeseni, Lucius,
Ja kun se palaa, anna tieto mulle.

LUCIUS.
Kyll', oiti, hyvä herra.

    (Lähtee.)

BRUTUS.
Sen miehen kuolla täytyy. Syyt' ei mulla
Omasta puolest' ole häntä sortaa,
Vaan yhteishyvän vuoks. Hän tahtoo kruunun. --
Ei tiedä, miks tuo miehen luonteen muuttaa.
Heleä päivä kyyn tuo piilost' ilmi,
Ja silloin varull' ole. Kruunun! -- niin!
Ja silloin varmaan hälle suomme okaan,
Joll' ehdon tahdon voi hän turmaa tehdä.
Suuruuden väärinkäytöst' on, jos tunto
Eroittuu vallasta; ja Caesarista
En, totta puhuin, juuri tiedä että
Hänessä himo suuremp' ois kuin järki.
Mut kokemus se näyttää, että nöyryys
On nuoren vallanhimon tikapuina:
Päin niitä kapuajan kasvot kääntyy,
Mut korkeimman kun huipun saavuttaa hän,
Hän selän niille kääntää, pilviin tähtää,
Ja halvaks aliportaat katsoo, jotka
Hänt' ylös johti. Niin myös Caesar saattaa --
Ei, estää täytyy tuo! Ja kosk' ei riita
Saa siitä tarpeeks muotoa, mit' on hän,
Niin sano näin: mit' on hän, saavuttaa voi,
Eneten, vaikka minkä ylimäärän.
Siis kyyksi kuoress' ajattele häntä,
Jok' ilmi hautuneena sukuun tulee
Ja pureksii; ja kuoressaan se surmaa.

    (Lucius palajaa.)

LUCIUS.
Jo palaa tuohus huoneessanne, herra.
Kun ikkunalta piitä etsin, löysin
Näin sinetöityn kirjeen siinä. Varmaan
Se siin' ei ollut, kun ma maata läksin.

BRUTUS.
Käy maata jälleen, viel' ei ole päivä,
Huomennako se Mars-kuun viidestoist' on?

LUCIUS.
En tiedä, herra.

BRUTUS.
                 Kalenterist' etsi
Ja anna mulle tieto.

LUCIUS.
                     Kyllä, herra.

    (Lähtee.)

BRUTUS.
Nuo ilman virvat viuhuvat ne loistaa
Juur siksi että näen lukea.
    (Avaa kirjeen ja lukee.)
"Brutus, sa nukut: herää! Tunne itses!
Pitääkö Rooman --? -- Puhu, isku anna,
Pelasta! Brutus, sinä makaat; herää!" --
Kehoituksia moisia mun tiellen'
On usein viskelty. "Pitääkö Rooman --?"
Näin ehk on ajatus: Pitääkö Rooman
Pelätä yhtä miestä? Mitä? Rooman?
Es'isänipä Rooman kaduilt' ajoi
Tarqvinion, tuo kun kuninkaaksi pyrki.
"Puhu, isku anna, pelasta!" -- Minunko
Puhua pitäisi ja isku antaa?
Oi, Rooma! jos siit' apua on, vannon,
Ett' toivees täyttyy Bruton käden kautta.

    (Lucius palajaa.)

LUCIUS.
Mars-kuuta viidestoist' on kulumassa.

    (Ovea kolkutetaan.)

BRUTUS.
Vai niin. Ovea kolkutetaan; katso.
    (Lucius lähtee.)
Siit' asti kuin mua Caesaria vastaan
Cassius yllytti, en ole maannut.
Hirmuisen teon ensi aiheest' alkain
Sen täytäntöön on koko väliaika
Kuin hourimista taikka julmaa unta.
Jäsenten kuolevaisten kanssa neuvoiss'
On silloin hengetär, ja ihmissielu,
Kuin pieni valtakunta, tuntee silloin
Kapinan oireita.

    (Lucius palajaa.)

LUCIUS.
Veljenne Cassius[1] ovell' on, hän teitä
Haluais nähdä.

BRUTUS.
               Yksinkö hän on?

LUCIUS
Ei, paljon muita.

BRUTUS.
                  Tunnetko sa heitä?

LUCIUS.
En; hatut heill' on päähän painettuina,
Ja silmät puoliks vaippaan peittyneet,
Ett' tuiki mahdoton on tuta heitä.

BRUTUS.
Tuo heidät sisään.
    (Lucius lähtee.)
                   Ne ovat liittolaiset.
Oi, salaliitto! Häpeätkö näyttää
Sa turmiollist' otsaas yölle, jolloin
On pahuus rohkeimmallaan? Missä sitten
Sa päivin löydät tarpeeks synkän luolan
Koteloks hirmumuodolles? Äl' etsi!
Hymyhyn peitä se ja ystävyyteen;
Jos tuot, näet, luonnollisen muotos ilmi,
Ei ole itse horna kyllin musta
Sua peittämähän epäluulosta.

    (Cassius, Casca, Decius, Cinna, Metellus Cimber
    ja Trebonius tulevat.)

CASSIUS.
Huomenta, Brutus! Liian rohkeit' ollaan;
Yörauhaas kenties häiritsemme?

BRUTUS.
                               Tunnin
Jo ylhääll' olen ollut, valveill' yön.
Nuo miehet tunnenko, jotk' ovat kanssas?

CASSIUS.
Kyll', ihan kaikki; heiss' ei ole yhtä,
Jok' ei sua kunnioittais; kaikki toivoo
Ett' itsestäsi sull' ois sama luulo,
Mi joka kunnon roomalaisell' on.
Täss' on Trebonius.

BRUTUS.
                    Tervetullut tänne.

CASSIUS.
Ja Decius Brutus.

BRUTUS.
                  Hänkin tervetullut.

CASSIUS.
Ja Casca, Cinna ja Metellus Cimber.

BRUTUS.
Olette kaikki tervetullehet.
No, mitkä valvottavat huolet nyt on
Karanneet yön ja silmienne väliin?

CASSIUS.
Sananen, kuulehan.

    (Kuiskuttelevat.)

DECIUS.
                   Tuoss' itä on;
Tuoll' eikö päivä koita?

CASCA.
                         Ei.

CINNA.
                             Suo anteeks,
Koittaapa: harmaat juovat, jotka tuolla
Jakavat pilvet, päivän airuit' ovat.

CASCA.
Petytten kumpikin, se myöntäkää.
Tuolt' alkaa päivä, mihin miekkan' näyttää;
Se hyvän matkan etelämpän' on,
Jos aattelette nuorta vuoden aikaa.
Kuukauden parin päästä pohjemmassa
Sen liekki leimuaa; ja selvä itä
On tuolla, Capitolin yli suoraan.

BRUTUS.
Kätenne mulle, yksi kerrassaan.

CASSIUS.
Ja vala päätöksemme vahvikkeeksi.

BRUTUS.
Ei valaa laisin! Jos ei miehen muoto,
Sielumme tuska, ajan väärinkäytös --
Ne syyt jos heikot on, niin matkaan silloin
Ja inhaan vuoteeseensa joka mies.
Vallitkoon sitten pöyhkä hirmuvalta,
Siks että kaikki arvan jälkeen kaatuu.
Mut jos, mink' uskon, näiss' on kyllin tulta
Pelokkait' innostuttamaan ja uljaaks
Terästämähän naisen hellän mielen,
Miks silloin tarvis muut' on yllytintä
Kuin asiamme, pelastukseen meitä
Kehoittamaan? Miks muuta lupausta
Kuin: vaitelias Rooman mies ei petä,
Kun sanans' antaa? Miksi muuta valaa
Kuin suoran miehen liitto suoran kanssa:
Ett' olla täytyy niin, tai kaikkein kuolla?
Vannokoot papit, pelkurit ja konnat,
Märänneet vanhukset ja kehnot sielut,
Joit' onnistuttaa herjaus; vannokohot
Olennot epäiltävät kurjiin syihin.
Vaan älkää liatko suurta hankettamme
Ja hengen voittamatont' uljautta
Aatoksell' että työmme, asiamme
Kaipaisi valaa; joka veren tippa,
Mi Rooman miehen suoniss' on ja josta
Hän ylpeilee, on äpäryyteen syypää,
Jos osan pienimmänkin vaan hän rikkoo
Sanasta, jonka antanut hän on.

CASSIUS.
Mut Cicero? Hänt' eikö tiedustella?
Hän, minä luulen, innoll' yhtyis meihin.

CASCA.
Hänt' ei saa unhoittaa.

CINNA.
                        Ei millään lailla.

METELLUS.
Hänt' ei saa jättää: maineen meille hankkii
Hän hopeahapsillaan ja ääniä
Niill' ostaa kiittämähän tekojamme.
Niin sanotaan: meit' älyllään hän johtaa,
Ei nuoruutemme hurjuutt' enää nähdä,
Hän peittää kaikki arvoisuudellaan.

BRUTUS.
Hänestä vait! Ei hiiskausta hälle;
Hän, näet, ei koskaan suostu mihinkään,
Mit' aloittavat toiset.

CASSIUS.
                        Jääköön sitten.

CASCA.
Niin tottakin, ei sovi hän.

DECIUS.
                            Mut eikö
Kajota muihin, paitse Caesariin?

CASSIUS.
Sep' oiva aatos! Minust' ei Antonius,
Caesarin ystävä, sais Caesarista
Elohon jäädä. Häijyn juoniniekan
Hänestä saamme; tiedättehän, että,
Jos keinojaan hän käyttää, meidät kaikki
Tuhota saattaa hän. Sit' estääksemme
Yht'aikaa kuolkoot Caesar ja Antonius.

BRUTUS.
Näin liian veriseltä näyttäis työmme:
Pää poikki, sitten raajat murskaks! Vihaa
Se kuoloss' olis, vimmaa kuolon jälkeen.
Antonius hän vaan jäsen Caesarist' on.
Tehkäämme uhri, Cajus, eikä teurasta!
Vihollisemme Caesarin on henki,
Ja ihmishengessä ei ole verta.
Voi, jospa Caesaria silpomatta
Sais hengen Caesarilta! Mut, voi! siitä
Saa Caesar vertaan vuotaa! Ystäväiset,
Hän surman saakoon uljaan, vaan ei häijyn;
Jumalten uhriks hänet leikelkäämme,
Ei silpoen kuin koiran eteen haaskaa.
Sydämemme kuin viekkaat herrat olkoot,
Jotk' orjans' yllyttävät julmaan tekoon
Ja näöks sitten soimaavat; näin työmme
Saa pakon muodon eikä ilkeyden.
Ja kansa kun sen katsoo siks, ei meitä
Sanota murhaajiks, vaan perkaajiksi.
Antonius jääköön rauhaan; muut' ei voi hän
Kuin käsi Caesarin, kun Caesarilta
Pää poikki on.

CASSIUS.
               Mut minä pelkään häntä:
Hän helma-ystävä on Caesarille --

BRUTUS.
Pois moiset mietteet, Cassius! Caesaria
Jos lempii hän, sill' ei hän muita haittaa
Kuin itseään -- hän surra voi ja kuolla.
Mut sit' ei hevin tee hän, sillä mieless'
On huvit, irstaus vaan ja kemut hällä.

TREBONIUS.
Ei vaaraa hänestä; hän ei saa kuolla.
Kyll' elää hän ja tätä vielä nauraa.

    (Kello lyö.)

BRUTUS.
Vait! lyönnit lukekaa.

CASSIUS.
                       Löi kolme kello.

TREBONIUS.
Siis aika erota.

CASSIUS.
                 Mut epäilenpä,
Meneekö tänään Caesar ulos lainkaan.
Hän viime-aikaan taikaiseks on tullut,
Päinvastoin aivan mitä ennen uskoi
Näöistä, unista ja merkeistä.
Kenties nää ilmeiset ja kummat ihmeet,
Nuo tämän yönkin omituiset kauhut
Ja tietäjien houkutukset häntä
Pidättää tänään Capitolista.

DECIUS.
Ei vaaraa: niin jos on hän päättynytkin,
Ma hänet muutan. Mielellään hän kuulee
Ett' yksisarvisen voi puilla pyytää,[2]
Hapaalla jalopeuran, peilill' otson,
Kuopalla norsun, maireill' ihmisen.
Mut jos ma sanon: mairetta hän vihaa,
Niin mieltyy hän ja perin maireissaan on.
Mun suokaa toimia:
Min' osaan kyllä miehen mielen kääntää,
Ja Capitoliin minä hänet tuon.

CASSIUS.
Ei, mennään kaikin häntä noutamaan.

BRUTUS.
Siis kahdeksalta viimeistäänkin, niinkö?

CINNA.
Niin, viimeistäänkin; muistakaa se kaikki.

METELLUS.
Ligarius vihaa Caesaria, joka
Pompejon kiitoksista häntä sätti.
Sep' ihme, ettei häntä kenkään muista.

BRUTUS.
Metellus hyvä, lähde hänen luokseen;
Mua lempii hän ja syystäkin; sa hänet
Vaan tänne laita, kyllä häntä höylään.

CASSIUS.
Meit' aamu yllättää; hyvästi, Brutus!
Pois, veikot; muistakaatte sananne,
Ja kelpo roomalaisin' ilmaantukaa.

BRUTUS.
Iloiset, ripsaat olkaa, hyvät herrat,
Ja hankett' älköön katse ilmi tuoko;
Vaan olkoon, niinkuin meidän näyttäjöillä,
Vakainen muotonne ja mieli vilkas.
Niin, hyvää huomenta nyt, hyvät herrat!
    (Kaikki lähtevät, paitsi Brutus.)
Hoi, Lucius! -- Uness' aivan? -- Yhtä kaikki.
Sa nauti mesikastett' unen armaan;
Ei näköij' eikä houreit' ole sulla,
Joit' aivoon ahkerasti huoli kuvaa.
Siks unes on niin raskas.

    (Portia tulee.)

PORTIA.
                          Brutus kulta!

BRUTUS.
No, Portia, mitä nyt? Miks olet noussut?
Ei ole sinun terveellistä panna
Jääkylmän aamun alttiiks hento ruumiis.

PORTIA.
Ei liioin sinun. Vuoteestani hiivit
Tylysti pois; ja eilen, iltaselta
Äkisti nousit, pitkin huonett' astuit
Käs'varret ristissä ja huokailit.
Ja kun ma kysyin, kuinka oli laitas,
Vihaisin katsein tuijottelit minuun.
Sua ahdistin: sa silloin otsaas hieroit,
Ja sangen nurpeana poljit jalkaa;
En helpoittanut: vastaust' en vaan saanut;
Kädelläs vaan teit närkän viittauksen
Merkiksi että lähtisin. Sen teinkin,
Peläten lisääväni tuskaisuuttas,
Jok' ilmankin jo kiihkeältä näytti,
Ja luullen siihen syyks vaan huonon tuulen,
Jok' aika ajoin jokahista vaivaa.
Ei syödä, haastaa, maata se sun anna,
Ja jos se ulkomuotoos vaikuttaisi
Sen verran kuin se vallannut on mieles,
En sua tuntis, Brutus. Miehen' armas,
Oi, kerro mulle tuskiesi syy.

BRUTUS.
En ole oikein terve, siinä kaikki.

PORTIA.
On viisas Brutus: jos ei terve ois hän,
Hän keksis keinon siksi tullakseen.

BRUTUS.
Sen teenkin. -- Hyvä Portia, mene maata.

PORTIA.
Sairasko Brutus on? Ja lääkkeekseenkö
Alasti pitkin käy ja aamun kylmää
Sumua henkii? Onko Brutus sairas,
Ja hiipii raittihista vuoteestansa,
Yön inhaa saastaa vastaan urhostellen
Ja houkutellen märkää rutto-ilmaa
Lisäämään tautia? Ei, Brutoni,
Sun sielussas on tuskan kipu, jota
Tilani oikeudella tietää tahdon.
Rukoilen polvillani, kautta muinoin
Kehutun kauneuteni, kautta kaikkein
Sun lemmenvalais, ja tuon valan suuren,
Jok' yhdeks meidät liitti, ettäs kerrot
Minulle, itsellesi, puolisolles,
Miks olet murheinen, ja keiden kanssa
Tän' yönä pidit seuraa; sillä täällä
Kuus, seitsemän on miestä ollut, jotka
Pimeydeltäkin kasvons' salanneet on.

BRUTUS.
Hyvä Portia, älä polvistu.

PORTIA.
                           Ei tarpeen
Se oiskaan, jos sin' oisit hyvä Brutus.
Avioliitossamme, sano, Brutus,
Oliko ehto, ett'en minä osaa
Sais salaisuuksistasi? Tavallaanko
Ja poikkeuksilla vaan min' olen sinun,
Vaan ruokatoveris ja vierellises
Ja joskus puhekumppanis? Asunko
Sun lempes esikaupungissa[3] vainen?
Jos siinä kaikki, silloin Portia vaan
On Bruton portto, eikä Bruton vaimo.

BRUTUS.
Sin' olet puhdas vihkivaimoni,
Niin kallis kuin nuo puna-pisaraiset,
Jotk' ahtavat mun sydäntäni synkkää.

PORTIA.
Jos niin on, saisin salaisuutes tietää.
Min' olen vaimo, myönnän sen, mut vaimo,
Jonk' otti jalo Brutus puolisokseen;
Min' olen vaimo, myönnän sen, mut vaimo,
Joll' ompi hyvä maine -- Caton tytär!
Mun muiden naisten kaltaiseksko luulet,
Kun moinen mull' on mies ja isä moinen?
Minulle tuumas kerro; vaiti olen.
Lujuudestani oivan annoin näytteen,
Kun ehdoll' iskin reiteen tuohon haavan.
Sen tyynnä kestää voin, ja miehenikö
salaisuutta siis?

BRUTUS.
                  Oi, suokoon taivas
Mun ansainneeksi moisen jalon vaimon! --
    (Kolkutusta ulkoa.)
Vait! joku kolkuttaa! Pois, Portia, hetkeks;
Ja viipymättä poves osan saapi
Mun sydämeni salaisuuksista.
Selitän tehtäväni kaikki sulle
Ja synkän otsanikin piirteet kaikki.
Pois, joutuun! -- (Portialle.)
    (Lucius ja Ligarius tulevat.)
Lucius, ken se kolkuttaa?

LUCIUS.
Mies sairas, joll' on puhumista teille.

BRUTUS.
Ligarius, jota mainitsi Metellus! --
Käy syrjään, poika. -- No, Ligarius, mitä?

LIGARIUS.
Suo heikon äänen tehdä hyvä huomen;

BRUTUS.
Voi, mihin aikaan, uljas Cajus, liinaan
Sa kääriyt! Oi, ett'et olis sairas!

LIGARIUS.
En ole sairas, jos vaan Brutoll' ompi
Käsillä teko kunniallinen.

BRUTUS.
Käsillä teko moinen mull' on, Cajus,
Jos sull' on terve korva sitä kuulla.

LIGARIUS.
No, kautta kaikkein Rooman jumalitten!
Pois tautini nyt riisun. Rooman sielu!
Sa kunnon esi-isäin uljas poika!
Lumojan lailla henkeni sa kuolleist'
Esihin loihdit. Käske vaan mun juosta,
Niin mahdottomiakin vastaan ryntään,
Ja voitan ne. Mik' ompi tehtävä?

BRUTUS.
Tekonen, joka sairaan terveeks saapi.

LIGARIUS.
Mut tervett' eikö sairahaksi myös?

BRUTUS.
Sitäkin myös. Mit' on se, rakas Cajus,
Sen kerron tiellä hänen luokseen, jota
Asia koskee.

LIGARIUS.
             Siis vaan liikkehelle;
Sua seuraan, sydämessä uusi into,
Mihinkä, sit' en tiedä. Kyllin mulle
Ett' ohjaajan' on Brutus.

BRUTUS.
                          Seuraa sitten.

                             (Lähtevät.)


Toinen kohtaus.

    Huone Caesarin hovilinnassa.

   (Ukkosta ja leimausta. Caesar, yönuttu yllä.)

CAESAR.
Tän' yön' ei taivas eikä maa saa rauhaa;
Calpurnia kolmast' unissansa huusi:
"Avuksi! Caesar murhataan!" -- Ken siellä?

    (Palvelija tulee.)

PALVELIJA.
Mun herrani!

CAESAR.
Sa käske pappein oiti uhrata,
Ja tieto tuo, kuink' onnistuupi taika.

PALVELIJA.
Ma teen sen, herra.

    (Lähtee.)
    (Calpurnia tulee.)

CALPURNIA.
Mit'aiot, Caesar? Lähdetkö sä ulos?
Et huoneestas saa tänään liikahtaa.

CAESAR.
Caesarin täytyy mennä. Vaara ain' on
Mua seljän takan' uhannut; kun näkee
Se kasvot Caesarin, se raukee tyhjään.

CALPURNIA.
En enteit' ole uskonut ma koskaan,
Nyt niitä pelkään. Miesi tuolla kertoo,
Pait mit' on itse huomattu ja kuultu,
Kauheita vallan, joit' on nähnyt vahti.
Kadulla poikinut on jalopeura,
Kuolleensa haudat maalle haukotelleet;
Palavat miehet pilviss' otelleet on
Riveissä, joukoissa, kuin sodass' aivan,
Niin että Capitoliin pärskyi verta.
Ilmassa miekan kalsketta on kuultu,
Hevon hirnuntaa ja kuolon korahdusta;
Ja kaduill' aaveet parkuin vaikeroivat.
Oi, Caesar! tämä kaikk' on tavatonta,
Mua säikyttää se.

CAESAR.
                  Voiko sitä välttää,
Mit' isot jumalat on määräks panneet?
Ei, Caesar lähtee; merkit nuo ne koskee
Niin hyvin mailmaa kuin Caesaria.

CALPURNIA.
Komeettoja ei näy, kun loiset kuolee,
Mut ruhtinasten surmaks taivaat hehkuu.

CAESAR.
Monesti eläissänsä arka kuolee,
Mies uljas maistaa kalmaa kerran vaan.
Kaikista kummista, mit' olen kuullut,
On suurin kumma ihmisien pelko,
Vaikk' älyävät kuolon täytymykseks,
Mi tulee, kun se tullaksensa on.
    (Palvelija palajaa.)
No, mitä ennustajat tietävät?

PALVELIJA.
Sanovat: älkää tänään ulos menkö;
Kun uhrist' otettihin totkut maalle,
Sydäntä laisin elukast' ei löytty.

CAESAR.
Sen jumalat tek' ivaks pelkureille.
Elukka ilman sydänt' olis Caesar,
Pelosta jos hän tänään kotiin jäisi.
Ei, Caesar lähtee; turma kyllä tietää
Ett' turmaa turmiollisemp' on Caesar.
Kaks leijonaa yks'aikaist' olemme,
Ja minä vanhempi ja hirmuisempi.
Niin, Caesar lähtee.

CALPURNIA.
                     Puolisoni armas,
Tuo itse-uskallukses vie sult' älyn.
Oi, tänään älä lähde; sano syyksi,
Miks kotiin jäät, mun pelkon', eikä sun.
Senaattiin Antonion lähetämme
Sanalla, ett'et tänään jaksa hyvin;
Oi, myönny siihen, polvillani pyydän!

CAESAR.
No, sanan vieköön hän, ett'en voi hyvin.
Ja oikkus vuoksi kotihin ma jään.
    (Decius tulee.)
Kah, Decius Brutus! Hän sen saattaa tehdä.

DECIUS.
Oi, terve, Caesar! Huoment', oiva Caesar!
Senaattiin tulen sua noutamaan.

CAESAR.
Ja sangen sopivahan aikaan tulit
Senaattoreille viemään terveiseni
Ja sanan, ett'en tänään tulla tahdo;
En voi, on väärin, väärint', ett'en tohdi;
En tahdo tulla, -- sano niin.

CALPURNIA.
                              Niin, sano,
Ett' on hän sairas.

CAESAR.
                    Valheit' ei luo Caesar.
Maat, kansat valloitin, ja pelkäisinkö
Nyt harmaapäille totuutt' ilmoittaa?
Ei; sano, ett'ei Caesar tahdo tulla.

DECIUS.
Syyn suo mun tietää, suuri Caesar; muuten
Minua nauravat, kun tuota kerron.

CAESAR.
Syy on mun tahtoni: en tahdo tulla;
Senaatin muut' ei ole tarvis tietää.
Mut mitä sinuun tulee, niin ma sulle,
Syyst' että sua rakastan, sen sanon:
Calpurnia, tuo mun vaimon', ei mua päästä.
Kuvani yöllä unissaan hän näki,
Sadasta aukosta, kuin suihkurista,
Siit' ihka verta vuos, ja roomalaiset
Iloiten, naurain tuli pesemähän
Kätensä siinä. Tämän selittää hän
Pahaksi merkiksi ja turman enteeks,
Ja pyytää polvillaan mun kotiin jäämään.

DECIUS.
Tuo unen selitys on aivan väärä.
Se oli kaunis, onnellinen näky.
Kun kuvas monest' aukost' uhkui verta,
Joss' ilotellen roomalaiset kylpi,
Se tietää että suuri Rooma sinust'
Uutt' imee elinverta, josta kilvan
Jaloimmat miehet pyytää juomun saada
Tai pilkun pyhänjäännöksenä muistoks.
Se on Calpurnian unen merkitys.

CAESAR.
Ja tuolla lailla selitit sen oikein.

DECIUS.
Niin, jahka kuulet mitä vielä kerron:
Senaatti, tiedäs, päättänyt on tänään
Suurelle Caesarille kruunun antaa.
Jos nyt sa sanot, ett'et tahdo tulla,
He voivat mieltä muuttaa. Lisäks syntyis
Siit' ivajuttuja, jos joku sanois:
"Lykätään istunto siks kunnes muuttuu
Caesarin vaimon unet paremmiksi."
Jos Caesar piilee, kuiskaillaanpa varmaan:
"Kas, Caesar pelkää!"
Suo anteeks, Caesar: hellä, hellä rakkaus
Näin lausumaan mua vaatii käytöksestäs,
Ja rakkauteni voittaa kylmän järjen.

CAESAR.
Calpurnia, tuhmalta nyt näyttää pelko.
Häpeän oikein että myöden annoin. --
Toogani tänne! Lähteä ma tahdon.

    (Publius, Brutus, Ligarius, Metellus, Casca,
    Trebonius ja Cinna tulevat.)

Kas, tuossa Publius noutamaan mua tulee.

PUBLIUS.
Huomenta, Caesar!

CAESAR.
                  Tervetullut, Publius!
Kuin? Brutus, sinäkin näin varhain nousnut?
Huomenta, Casca! -- Cajus Ligarius,
Noin milloinkaan ei vihannut sua Caesar,
Kuin horkka tuo, jok' on sun laihaks tehnyt,
Mit' on nyt kello?

BRUTUS.
                   Lyönyt kahdeksan.

CAESAR.
Kiitokset kohteliaasta vaivastanne!
    (Antonius tulee.)
Antonius, kah, jok' yöhön myöhään mässää,
Jo valveill' on! -- Antonius, huomenta!

ANTONIUS.
Huomenta, jalo Caesar!

CAESAR.
                       Käsky viekää
Sisähän tuonne, että ovat valmiit.
On väärin itseään näin vartouttaa. --
Oh, Cinna! -- Oh, Metellus! -- Kah, Trebonius!
Ma tahdon hetken kanssas pakinoida;
Sa muista tänään käydä luonani;
Lähellän' ole, että sua muistan.

TREBONIUS.
Kyll' olen, Caesar, -- (syrjään) ja niin lähell', että
Etemmäks parhaat ystäväs mun soisi.

CAESAR.
Nyt lasi viiniä, ja sitten matkaan
Yhdessä niinkuin ystäväin on tapa.

BRUTUS.
Ei ole kaikki tavat yhtä, Caesar:
Sydäntä Bruton kirveltää se aatos!

                       (Lähtevät.)


Kolmas kohtaus.

    Katu Capitolin lähellä.

   (Artemidorus tulee, lukien erästä paperia.)

ARTEMIDORUS.
"Caesar, varo Brutoa; Cassiota karta; älä Cascaa lähesty; pidä Cinnaa
silmällä; tarkkaa tarkoin Metellus Cimberiä; Decius Brutus ei sua
rakasta; Cajus Ligariota olet loukannut. Kaikissa näissä miehissä on
vaan yksi mieli, ja se on Caesaria vastaan kääntynyt. Jos et ole
kuolematon, niin katso eteesi. Huolettomuus raivaa kapinalle tietä.
Suuret jumalat sua varjelkoot!

                               Ystäväsi
                             Artemidorus."

Täss' seison, kunnes Caesar ohi kulkee,
Ja anojana annan tämän hälle.
Sydäntä kirveltää ett'ei saa kunto
Vapaana kateuden hampaist' olla.
Jos luet, Caesar, tän, jäät elohon,
Tai petos onnen kanssa juoniss' on.

                          (Menevät.)


Neljäs kohtaus.

    Toinen paikka samaa katua, Bruton asunnon edustalla.

   (Portia ja Lucius tulevat.)

PORTIA.
Senaatin kartanohon juokse oiti!
Äl' aikaa tuhlaa vastimiin, vaan riennä!
Mitä odotat?

LUCIUS.
             Mik' asianne, rouva?

PORTIA.
Jos oisit siellä jo ja jälleen täällä,
Ennenkuin sanoa sen sulle taidan. --
Oi, lujuus, apu vahva mulle suo!
Luo sydämen ja kielen väliin vuori!
On mieli miehen, mutta voima vaimon;
Voi, kuink' on työläs naisen vaiti olla! --
No, miks et lähde?

LUCIUS.
                   Mitä tehdä, rouva?
Capitoliinko juosta, eikä muuta?
Ja sieltä jälleen tänne, eikä muuta?

PORTIA.
Niin, tieto hanki, miltä herras näyttää.
Hän sairahana läksi. Tarkkaa, mitä
Tekeepi Caesar, ketkä hakijat
Hänt' ympäröivät. Vaiti! mikä melu?

LUCIUS.
En mitään kuule.

PORTIA.
                 Kuultelehan tarkkaan.
Sekavan niinkuin taiston hälyn kuulin,
Ja tuuli Capitolista sen toi.

LUCIUS.
En, rouva, toden totta, mitään kuule.
    (Tietäjä tulee.)
Mies, tule tänne! Mistä matka?

TIETÄJÄ.
Kotoa, rouva hyvä.

PORTIA.
                   Mit' on kello?

TIETÄJÄ.
Yhdeksän seutuvilla.

PORTIA.
                     Onko Caesar
Capitoliin jo lähtenyt?

TIETÄJÄ.
                        Ei vielä;
Juur etsin paikkaa, josta näkisin mä,
Kun Capitoliin käy hän.

PORTIA.
                        Pyyntö sulla
Onko Caesarille, eikö niin?

TIETÄJÄ.
                            On, rouva.
Jos suvaitsisi Caesar Caesarille
Niin hyvä olla että mua kuulis,
Niin pyydän että itseään hän muistais.

PORTIA.
Pahaako tiedät hankittavan hälle?

TIETÄJÄ.
En varmaan tiedä, mutta paljon pelkään.
Hyvästi! Katu täss' on ahdas: joukko,
Mi Caesaria kantapäillä seuraa, --
Anojat, praetorit ja senaattorit --
Rutistaa kuoliaaks voi heikon miehen.
Vapaampaan paikkaan käyn, ja siellä puhun
Suurelle Caesarille, kun hän saapuu.

    (Lähtee.)

PORTIA.
Mun täytyy sisään mennä. -- Vaimon sydän,
Voi! kuink' on heikko kappale! -- Oi, Brutus!
Sua hankkeessasi taivaat auttakoot! --
Haa! poik' on kuullut! -- Brutolla on pyyntö,
Jonk' epää Caesar. -- Pahoin voin ma! -- Lucius,
Oi, riennä, herraas tervehdi, ja sano,
Ett' olen iloinen, ja palaa tänne
Ja kerro mitä sanoopi hän sulle.