CORIOLANUS.
Sulo valtiaani, terve!
Ehk' oisit nauranut, jos ruumiin' oisin
Ma palannut, kosk' itket nyt, kun voitin?
Oi, kultani, Coriolissa leskill'
On silmät tuommoiset, ja poikiansa
Surevill' äideillä.
MENENIUS.
Oi, jumalat
Sun kruunatkohot!
CORIOLANUS.
Vieläkö sä elät? --
(Valerialle.)
Anteeksi, rouvaseni!
VOLUMNIA.
Enhän tiedä
Mihinkä käännyn. -- Tervetullut kotiin!
Ja tekin, päämies! -- Tervetulleet kaikki!
MENENIUS.
Niin, satatuhat kertaa tervetulleet!
Ma voisin itkeä ja voisin nauraa.
Kevyt on mieleni ja raskas. Terve!
Kirotut sisimmät sen sydänjuuret,
Jok' iloll' ei sua katso! -- Teihin kolmeen
Rakastuu Rooma aivan. Mutta tietkääs,
Omenapuit' on kirpeitäkin täällä,
Joit' ei voi maukkaiksi jalostuttaa.
Soturit, tervetulleet toki olkaa!
On nokkonen vaan nokkonen, ja hupsut
On hupsun vehkeet.
COMINIUS.
Aina yhdenlainen!
CORIOLANUS.
Sama Menenius!
AIRUT.
Tie auki, syrjään!
CORIOLANUS (vaimolleen ja äidilleen).
Kätesi, -- teidän myös! Mut ennenkuin
Saa varjostaa mun päätän' oma suoja,
Patriisein luona täytyy minun käydä,
Joilt' olen, paitsi terveisiä, saanut
Myös kunniaa.
VOLUMNIA.
Siis täytettynä näen nyt
Mit' olen toivonut ja mitä mielen'
On suurta kuvaillut; vain yksi puuttuu,
Ja sit' ei varmaan Rooma sulta kiellä.
CORIOLANUS.
Oi, äiti, heidän orjanaan käyn ennen
Omia teitäni, kuin heidän teitään.
Halliten heidän kanssaan.
COMINIUS.
Capitoliin!
(Torventoitauksia. Menevät juhlakulussa, niinkuin
tulivatkin. Tribuunit jäävät.)
BRUTUS.
Hänestä hokevat nyt kaikkein kielet!
Nenälleen lasit tihrusilmä panee,
Nähdäkseen häntä; imettäjä lörppä
Poruttaa vetotaudin kakaraansa,
Hänestä rupatellen; parhaan vartin
Likaiseen kaulaans' sitoo kyökkipiika
Ja töllistämään ylös seinään kämpii;
Rahit, kuistit, ikkunat on täpötäynnä;
Katoilla, harjoill' istuu kahdareisin
Väkeä kaikenlaista, jotka silmin
Hänt' ahmii kaikki; joukkoon tunkeilevat
Papitkin, harvoin nähdyt, koittain saada
Pukaten paikkaa; hunnutetut naiset
Siloiset poskipäänsä, joilla puna
ja valkea käy sotaa, alttiiks suovat
Himoisen Phoibon tulisuudelmille.
On melu moinen, niinkuin häness' asuis
Mikäkin jumala, jok' ompi salaa
Hänehen hiipinyt ja hurmaavaisen
Sulonsa hälle suonut.
SICINIUS.
Tuota pikaa
Hän konsul' ompi.
BRUTUS.
Meidän valtamme
Saa nukkua kai hänen hallitessaan.
SICINIUS.
Hän maltill' ei voi kantaa kunniaansa
Alusta loppuun; mitä voittanut on,
Menettää hän.
BRUTUS.
Se lohduks on.
SICINIUS.
Tuo rahvas,
Jot' edustamme -- usko pois! -- jo vanhan
Vihankin tähden, pienimmästä syystä,
Nuo hänen uudet arvons' unohtaapi;
Ja syytä varmaan antaa hän, niin totta
Kuin hän siit' ylpeileekin.
BRUTUS.
Kerran, kuules,
Hän vannoi että, konsuliks jos pyrkis,
Ei torill' ilmestyis hän, eikä kantais
Nöyryyden nukatonta vaippaa, eikä
Hän tavan mukaan haavojansa näyttäis
Ja kerjäis kansan löyhkäist' ääntä.
SICINIUS.
Oikein.
BRUTUS.
Niin sanoi hän. Niin, ennen hän sen jättäis
Kuin ottaisi, jos hänt' ei patriisit
Ja ylimykset pyytäis.
SICINIUS.
Muut' en toivo
Kuin että pysyis aikeissaan ja toimeen
Ne panisi.
BRUTUS.
Sen varmaankin hän tekee.
SICINIUS.
Se hälle, niinkuin toivommekin on,
Tuo perikadon varmaan.
BRUTUS.
Häntä kohtaa
Tai meitä se. Siis kuiskatkaamme kansaan.
Ett' aina heit' on vihannut hän; että
Jos vois, hän heidät tekis aaseiks, tukkis
Suun heidän puoltajiltansa, ja heiltä
Vapauden ryöstäis; että hänest' on he --
Mit' ihmistoimihin ja kykyyn tulee
Ja arvohon ja hyötyyn maailmassa --
Kuin sotakameelit, jotk' appeens' saavat,
Kun kuorman vetävät, ja ruoskaa selkään,
Jos uupuvat.
SICINIUS.
Niin, tuon jos kuiskaamme,
Kun joskus korskall' ylpeydellään kansaa
Hän loukkaa taas (ja sen hän tekee, jos vaan
Hänt' yllytät: jok' yht' on helppo kuin
Usuttaa koiraa uuheen), syntyy liekki,
Mi heidät sytyttää kuin kuivan oljen;
Ja tämä lieska hänet ijäks mustaa.
(Sanansaattaja tulee.)
BRUTUS.
Mik' ompi?
SANANSAATTAJA.
Capitoliin oiti! Luullaan
Tulevan Marcion konsuliksi. Häntä
Sokeat tunki kuulemaan ja kuurot
Näkemään häntä; eukot sormikkaitaan
Ja rouvat, tytöt vöitään, huivejansa
Viskoivat hänen tielleen; aatelisto
Kumarsi niinkuin Jupiterin kuvaa,
Ja kansa lakeillaan ja huudoillansa
Satehen aikaan sai ja ukkosjyryn.
En moista ole nähnyt.
BRUTUS.
Capitoliin!
Nykyisiin korva kiintyköön ja silmä,
Mut sydän tulevaisiin.
SICINIUS.
Minä seuraan.
(Menevät.)
Toinen kohtaus.
Capitoli.
(Kaksi oikeudenpalvelijaa asettelee pieluksia.)
1 PALVELIJA.
Joutuun, joutuun! He ovat kohta täällä. Kuinka monta mitä on konsuliksi
pyrkijää?
2 PALVELIJA.
Kolme, sanotaan, mutta kaikki luulevat, että Coriolanus vie viran.
1 PALVELIJA.
Uhkea mies, mutta saakelin ylpeä. Eikä rakasta rahvasta.
2 PALVELIJA.
Onpahan niitä suuriakin miehiä ollut, jotka ovat kansaa imarrelleet,
eivätkä kuitenkaan sitä rakastaneet. Ja niitäkin on, joita kansa
rakastaa, vaikkei tiedä miksi. Siis jos se ei tiedä miksi se rakastaa,
ei se myöskään tiedä miksi se vihaa. Kun siis Coriolanus ei piittaa
siitä, rakastaako häntä kansa vai ei, niin tämä osoittaa, että hän
perin tuntee sen mielenlaadun; ja jalomielisessä suruttomuudessaan hän
sitä peittelemättä näyttääkin.
1 PALVELIJA.
Jos hän ei siitä piittaisi, rakastaako se häntä vai eikö, niin hän
olisi väliäpitämätön, eikä tekisi sille hyvää eikä pahaa; mutta hän
etsii sen vihaa kiihkeämmin, kuin se sitä osoittaa saattaa, ja käyttää
joka tilaisuutta julkisesti esiintyäkseen sen vastustajana. Se seikka,
että hän julkisesti etsii kansan vihaa ja suuttumusta, on yhtä huonoa
kuin sekin, jota hän ei kärsiä saata, nimittäin kansan imarteleminen
suosion tähden.
2 PALVELIJA.
Hän on isänmaansa kiitollisuuden ansainnut, eikä ole niin mukavia teitä
kohonnut kuin muut, jotka notkeina ja nöyrinä ovat kansalle lakkiansa
nostaneet, eivätkä mitään muuta tehneet saavuttaakseen arvoa ja
mainetta; ei, hän on niin kiinnittänyt ansionsa heidän silmiinsä ja
tekonsa heidän sydämmiinsä, että olisi laillaan kiittämätöntä
solvausta, jos heidän kielensä olisivat vaiti eivätkä sitä tunnustaisi.
Ilkeys yksin saattaisi toista väittää, ja itse joutuen valheesta
kiinni, saisi se nuhteita ja soimauksia joka korvalta, joka sen
kuulisi.
1 PALVELIJA.
Jääköön hän rauhaan! Hän on kelpo mies. Tie auki, he tulevat.
(Torventoitauksia. Konsuli Cominius, liktorit hänen
edellänsä, Menenius, Coriolanus, senaattoreja, Sicinius
ja Brutus tulevat. Senaattorit asettuvat paikoilleen;
tribuunit samaten.)
MENENIUS.
Kun volskilaisist' on nyt päätös tehty
Ja sana pantu Titus Lartiolle,
Jää jälki-istuntomme määrättäväks
Sen miehen palkka, joka maansa hyväks
Niin jalosti on taistellut. Suvaitkaa
Siis, arvoisat ja jalot isät, että
Nykyinen konsuli ja äskeinen
Voittoisa päällikkömme meille vähän
Niist' urhotöistä kertoo, joita tehnyt
On Cajus Marcius Coriolanus, jolle
Nyt kunnioitus ansaittu ja kiitos
Osaksi tulkoon.
1 SENAATTORI.
Kertokaa, Menenius;
Ei pituudesta haittaa. Ennen puuttuu
Varoja valtiolta palkita
Kuin meiltä halu antaa. Suvaitkaa siis,
Te kansan edustajat, meitä kuulla
Ja rahvahassa suosimalla puoltaa
Mit' aiomme nyt päättää.
SICINIUS.
Sopumielin
Olemme tulleetkin; ja sydämmemme
Se kunnioittaa mielellään ja puoltaa
Tän istuntomme esinettä.
BRUTUS.
Niin,
Ja vielä mieluisemmin, jos hän tahtois
Parempaa kansast' ajatella vasta
Kuin tähän saakka.
MENENIUS.
Se ei kuulu tähän.
Parempi olla vaiti. Tahdotteko
Cominiota kuulla?
BRUTUS.
Mielist' aivan.
Varoitukseni tok' on sattuvampi
Kuin teidän nuhteenne.
MENENIUS.
Hän lempii kansaa. --
Vai vierekkäinkö pitäis heidän maata? --
Cominius, puhukaa!
(Coriolanus nousee ja yrittää lähteä.)
Ei, jääkää!
1 SENAATTORI.
Jääkää!
Hävetä mainetöitään Coriolanon
Ei tarvinne.
CORIOLANUS.
Oi anteeksi Mutta ennen
Näen haavojeni uudest' aukenevan,
Kuin kuulen kerrottavan, miten sain ne.
BRUTUS.
Sanani teit' ei karkoittanut kai?
CORIOLANUS.
Ei!
Mut usein, vaikk' en iskuj' arastellut.
Sanoja väistin. Ette mairitellut,
Siis ette loukannut. Mut rahvastanne
Ma arvon mukaan lemmin.
MENENIUS.
Istukaahan!
CORIOLANUS.
Ei, sotatorven soidess' ennen annan
Ma pääni kynsittäväks auringossa,
Kuin istun jouten, kuullen halpaa työtän'
Ihailtavan kuin ihme-elukkaa.
(Menee.)
MENENIUS.
Tribuunit, hän kuink' imarrella saattais
Tuot' alveparveanne (joista tuskin
Yks' tuhannest' on hyvä), hän, jok' ennen
Kaikk' antaa raajans' alttiiks kunnialle
Kuin korviins' ottaa kehun? -- No, Cominius!
COMINIUS.
Mult' ääni puuttuu: Coriolanon töitä
Ei heikost' ilmi tuoda saa. Jos uljuus
Pää-avu on ja miehen suurin kaune,
Ei hänen vertaans' ole maailmassa.
Kuustoista-vuotiaana muiden eellä
Hän kulki, kun Tarquinius Roomaa uhkas.
Diktaattorimme (kunniata hälle!)
Näk' itse, kuinka poika siloleuka
Edellään ajoi urhot viiksihuulet.
Hädästä kansalaistaan auttain, tappoi
Hän, konsulimme nähden, kolme miestä.
Tarquinionkin kohtas ja hänt' iski,
Niin että tämä kaatui polvilleen.
Niin, tähän sankar'-aikaan, jolloin hyvin
Hän näyttämöllä naisest' olis käynyt,
Mies urhein kentäll' oli hän, ja päähäns
Sai palkaks tammiseppeleen. Näin tullen
Pojasta mieheks, nousi hän kuin meri.
Ja seitsemässätoista tappelussa
Vei joka miekan seppeleen hän. Vihdoin,
Mit' on Coriolissa ja sen luona
Hän tehnyt, sit' en ylistää voi kyllin.
Pidätti karkurit hän; pelkureille
Hän harvinaisell' esimerkillänsä
Nauruksi teki kauhun; niinkuin kaisla
Edestä purjelaivan, niinpä väistyi
Hänenkin keulans' eestä miehet; miekka
Kuin surman leima, sattui, mihin tähtäs.
Hän päästä jalkaan oh pelkkää verta;
Jok' askeletta seuras kuolinhuokaus.
Kaupungin kulmaportist' yksin tunki,
Punaten siihen kostonmerkin julman;
Avutta pelastui ja pienin joukoin
Corioliin kuin ilmanraana iski.
Nyt kaikk' on hänen. Taas kun sodan ryske
Viiletti hänen valpast' aistintansa,
Kaht' uljaammin hän heti rohkaisi
Ruhonsa väsyneen ja liekkiin ryntäs,
Miss' suitsuten yl' ihmishenkien,
Kuin ikiturma, syöksi hän; ja vasta
Kun huudettiin: »maat, kaupungit on meidän»,
Levähti hetkeks hengähtäin.
MENENIUS.
Mies uljas!
1 SENAATTORI.
Ja täysin ansainnut sen arvon, jonka
Aiomme hälle.
COMINIUS.
Pois hän saaliin kielsi
Ja kalleudet hylki, niinkuin oisi
Ne pelkkää lokaa. Vähemmän hän vaatii,
Kuin mitä kurjin antaa vois, ja katsoo
Työn palkinnoksi itse työn, ikäänkuin
Vaan aikaa tahtois ajan vietoks käyttää.
MENENIUS.
Todesti jalo! Kutsukaa hän tänne!
1 SENAATTORI.
Coriolanus tänne!
PALVELIJA.
Hän jo tulee.
(Coriolanus palajaa.)
MENENIUS.
Coriolanus, konsuliks sun tehdä
Senaatti näkee hyväks.
CORIOLANUS.
Sille aina
Ma työni, henken' uhraan.
MENENIUS.
Siis ei muuta
Kuin puhuminen kansalle.
CORIOLANUS.
Ma pyydän,
Mun suokaa jättää tapa tuo; en saata
Pukeuta vaippaan, näyttää haavojani
Ja kerjätä heilt' ääniä. Ma pyydän,
Mua siitä päästäkää.
SICINIUS.
Ei, herra, valtaans'
Ei jätä kansa; tavasta ei tingi
Se tippaakaan.
MENENIUS.
Heit' älkää härnätkö;
Tapahan sääntykää ja ottakaatte
Edeltäjäinne lailla arvo vastaan
Laillista tietä.
CORIOLANUS.
Punehtuen varmaan
Tät' osaa näyttelen; tuon oikeuden
Pois kansalt' ottaa saisi.
BRUTUS.
Kuulittenko?
CORIOLANUS.
Kehua: »sen ja sen tein», haavojani
Eheitä näyttää, joita peittää tulis,
Ikäänkuin heidän ääntens' ostohinnaks
Vaan olisin ne saanut!
MENENIUS.
Myöntykää. --
Tää ehdotus, tribuunit, suvaitkaa
Esittää rahvaallenne, -- Auvot, arvot
Osaksi tulkoot jalon konsulimme!
SENAATTORI.
Niin, Coriolanon olkoon auvot, arvot!
(Torventoitauksia. Kaikki menevät,
paitsi Sicinius ja Brutus.)
BRUTUS.
Nyt näet, kuink' aikoo kohdella hän kansaa.
SICINIUS.
Jos vaan se huomais sen! Hän tekee pyyntöns',
Ikäänkuin halveksis hän, että heidän
On valta myöntää se.
BRUTUS.
Nyt lähtekäämme,
Ja kertokaamme heille nämät toimet;
Torilla varmaan vartovat he meitä.
(Menevät.)
Kolmas kohtaus.
Forum.
(Muutamia kansalaisia tulee.)
1 KANSALAINEN.
Kerrassaan sanottuna, jos hän ääniämme pyytää, niin emme saata niitä
häneltä kieltää.
2 KANSALAINEN.
Saatamme kyllä, jos tahdomme.
3 KANSALAINEN.
Meillä kyllä on valta tehdä se, mutta sitä valtaa ei meillä ole valta
käyttää; sillä jos hän näyttää meille haavansa ja kertoo meille
urotyönsä, niin täytyy meidän panna kielemme noihin haavoihin ja puhua
niiden puolesta; ja jos hän ilmaisee meille jalot työnsä, niin tulee
meidänkin ilmaista hänelle kiitollisuutemme. Kiittämättömyys on
hirmuista, ja jos kansa olisi kiittämätön, niin olisi se kansa koko
hirmu, ja me, sen kansan jäsenet, olisimme siis hirmun jäseniä.
1 KANSALAINEN.
Eikä paljoa kai puutu, ettei hän sitä meistä ajattele, sillä kun kerran
teimme kapinan, viljaa saadaksemme, niin hän ei epäillyt sanoa meitä
monipäiseksi laumaksi.
3 KANSALAINEN.
Siksi on moni meitä sanonut; ei sen tähden, että päämme ovat, kenen
ruskea, kenen musta, kenen punainen, kenen kalju, vaan sen tähden, että
mietteemme ovat niin monenkarvaiset; ja luulen todellakin, että jos
kaikki meidän mietteemme lähtisivät yhdestä ainoasta kallosta, niin
lentäisivät ne pohjaan, etelään, itään ja länteen, ja vaikka
sopisivatkin yhdestä suunnasta, niin pyrkisivät ne kuitenkin yht'aikaa
kaikkiin ilmaneulan suuntiin.
2 KANSALAINEN.
Niinkö arvelet? Mitä suuntaa luulet minun mietteeni menevän?
3 KANSALAINEN.
Niin, sinun mietteesi eivät lähde niin pian kuin muiden; ne ovat liian
lujasti visakalloon suuditut; vaan jos ne olisivat vapaat, lentäisivät
ne varmaankin etelään.
2 KANSALAINEN.
Ja miksi etelään?
3 KANSALAINEN.
Höyryksi muuttuakseen; mutta jos niistä näin kolme-neljännestä pahaksi
huuruksi haihtuisikin, niin tunnon vaivoista viimeinen neljännes
kuitenkin palajaisi takaisin, auttamaan sinua vaimon saantiin.
2 KANSALAINEN.
Sinulla on aina ne kompasi! Jatka, jatka!
3 KANSALAINEN.
Oletteko kaikki päättäneet antaa äänenne hänelle? Vaan vähät siitä;
enemmistö määrää. Mutta sen ma sanon, että jos hän vaan kansaan
suotuisi, ei olisi toista sen ansiokkaampaa miestä. (Coriolanus ja
Menenius tulevat.) Tuossa hän tulee, nöyryyden vaippa yllänsä;
tarkastakaa hänen käytöstään. Meidän ei sovi kaikkien seisoa näin
yhdessä, vaan lähestykäämme häntä yksi, kaksi tai kolme kerrassaan.
Hänen tulee pyyntönsä esittää yksityisesti; näin tapahtuu jokaiselle
meistä se erityinen kunnia, että saamme kukin antaa oman äänemme omalla
suullamme. Seuratkaa nyt minua, niin näytän teille, kuinka teidän tulee
häntä lähestyä.
KAIKKI.
Hyvä, hyvä!
(Menevät.)
MENENIUS.
Olette väärässä; niin ovat tehneet
Mit' arvokkaimmat miehet.
CORIOLANUS.
Mitä sanon?
Ma pyydän --. Hitto vie! ei moiseen taivu
Mun kieleni. -- Mun nähkääs haavojani; --
Isänmaan palveluksessa ne sain,
Kun moni teistä oman rummun ääntä
Pakeni mylvien.
MENENIUS.
Ei, herran tähden!
Siit' ei saa virkkaa. Pyytäkää, ett' teitä
He muistavat.
CORIOLANUS.
Mua muistavat! Hiis olkoon!
Parempi, jos mun unhottaisivat.
Kuin pappiensa neuvotkin.
MENENIUS.
Näin kaikki
Te pilaatte. Ma menen nyt. Mut pyydän,
Puhukaa heille, mutta siivosti. (Menee.)
(Kaksi kansalaista tulee.)
CORIOLANUS.
He ruokotkohot suunsa siis ja peskööt
Silmänsä puhtaaks. -- Tuossa heit' on pari. --
Syyn tietänette, miksi seison tässä.
1 KANSALAINEN.
Kyllä sen tiedämme, mutta mikä teidät siihen sai?
CORIOLANUS.
Oma arvoni.
2 KANSALAINEN.
Omako arvonne?
CORIOLANUS.
Niin, eikä oma tahtoni.
1 KANSALAINEN.
Mitä? Eikö oma tahtonne?
CORIOLANUS.
Ei, herraseni; en ole koskaan tahtonut köyhältä mitään kerjätä.
1 KANSALAINEN.
Tietäkää, että jos annamme teille jotakin, niin toivomme teiltä jotakin
saavamme.
CORIOLANUS.
No sanokaa siis, mitä maksaa konsulinvirka?
1 KANSALAINEN.
Ystävällisen pyynnön.
CORIOLANUS.
Vai ystävällisen! Minä pyydän siis, antakaa se minulle. Minulla on
haavoja näyttää, mutta kahden kesken vaan. -- Saanko teidän kelpo
äänenne? Mitä?
2 KANSALAINEN.
Saatte, kunnon herra.
CORIOLANUS.
No, kättä siitä! -- Kaksi kelpo ääntä jo kerjäsin. -- Kiitoksia köyhän
avusta! Hyvästi!
1 KANSALAINEN.
Mutta tämäpä on kummallista.
2 KANSALAINEN.
Jos olisi mulla vielä ääneni tallella, -- mut, yhtä kaikki!
(Menevät.)
(Toista kaks' kansalaista tulee.)
CORIOLANUS.
Kuulkaapa! Jos niinkuin sopisi teidän ääntenne nuottiin, että minä
tulisin konsuliksi, niin on minulla nyt se tavallinen takki ylläni.
3 KANSALAINEN.
Te olette jalosti ansainnut isänmaanne kiitollisuuden, ettekä ole sitä
jalosti ansainnut.
CORIOLANUS.
Arvoitusko tuo?
3 KANSALAINEN.
Te olette ollut ruoskana sen vihollisille ja vitsana sen ystäville.
Ette todellakaan ole alhaisia rakastanut.
CORIOLANUS.
Sitä kunnollisempana minua pitänette, kun en ole alhaiseksi tehnyt
rakkauttani. No niin, ystäväni, tahdon siis imarrella tuota
velikultaani, kansaa, saadakseni sen silmissä suuremman arvon.
Semmoistahan käytöstapaa pidetään hienona. Ja koska se on niin taitava
valitsemaan, että se pitää lakkiani parempana kuin sydäntäni, niin
koetan ma harjoitella tuota mielistelevää pään nyökytystä ja osotella
viekkautta niin paljon kuin mahdollista, se on: tahdon osotella jonkun
kansanmiehen tenhotemppuja ja oikein tuhlaamalla niitä jaella kaikille
halullisille. Siis pyydän, ottakaa minut konsuliksi.
4 KANSALAINEN.
Toivomme, että saamme teistä ystävän, ja annamme teille äänemme
kaikesta sydämmestä.
3 KANSALAINEN.
Olette saanut monta haavaa isänmaan palveluksessa.
CORIOLANUS.
En tahdo tietoanne vahvistaa niitä näyttämällä. Suuriarvoisina pidän
äänenne, mutta en tahdo kauemmin teitä vaivata.
MOLEMMAT KANSALAISET.
Jumalat teille iloa suokoot, sitä toivomme sydämestämme!
(Menevät)
CORIOLANUS.
Suloiset, armaat äänet!
Parempi kuolla, nälkään nääntyä,
Kuin palkkaans' ansaittua kerjätä.
Täss' seison, yllä tämä suden mekko,
Ja, kun käy ohi Paavo taikka Pekko,
Heilt' ääntä halpaa kärtän. Tapaa tää!
Mut jos näin tapaa seurataan, niin jää
Pois pyyhkimättä tomut vanhuuden,
Ja harhaluulot, vuoriks kasvaen,
Totuuden kaihtavat. Ei, houkkiot
Ne täten arvovirkaan nouskohot!
Ei halua mulla. Puolitiessä oisin;
Jos vielä lopun matkaa kestää voisin!
(Kolme kansalaista tulee.)
Tuoss' ääniä on lisää! -- Äänenne!
Ääntenne tähden taistelin ja valvoin;
Kolmatta tusinaa sain haavoja ma
Ääntenne tähden; kolme kertaa kuusi
Kahakkaa näin ja kuulin; niitä, näitä
Ääntenne tähden tein. Siis äänenne!
Halaisin toden totta konsuliksi.
5 KANSALAINEN.
Hän on reima mies; ei yksikään kunnon kansalainen saata häneltä
ääntänsä kieltää.
6 KANSALAINEN.
Hän siis tulkoon konsuliksi! Jumalat hänelle onnea suokoot ja tehkööt
hänestä hyvän kansan ystävän!
KAIKKI.
Amen, amen! -- Jumal' auttakoon
Sua, jalo konsulimme!
(Kansalaiset menevät.)
CORIOLANUS.
Kelpo äänet!
(Menenius, Sicinius ja Brutus tulevat.)
MENENIUS.
Te määrätyönne teitte. Kansan äänen
Tribuunit teille suovat. Nyt ei muuta,
Kuin virkapuku yllenne, ja sitte
Senaattiin oiti.
CORIOLANUS.
Onko se nyt tehty?
SICINIUS.
Te tavan vaateet täytitte, ja kansa
Hyväksyi teidät; vahvistusta varten
Se heti kohta kokountuu.
CORIOLANUS.
Mihin!
Senaattiinko?
SICINIUS.
Niin, sinne, Coriolanus.
CORIOLANUS.
Pukua saanko muuttaa?
SICINIUS.
Saatte, herra.
CORIOLANUS.
Sen heti teenkin; ja kun itseni
Näin jälleen tunnen, menen senaattiin.
MENENIUS.
Ma seuraan teitä. --
(Tribuuneille.)
Jäättekö te tänne?
BRUTUS.
Me odotamme kansaa.
SICINIUS.
Hyvästi!
(Coriolanus ja Menenius menevät.)
Se on nyt hänen; mutta katse näyttää
Kuin veri kiehuis!
BRUTUS.
Ylpein mielin kantoi
Hän halpaa vaippaa. Päästättekö kansan?
(Kansalaiset palajavat.)
SICINIUS.
No, ystävät, tuon miehen valitsitte?
1 KANSALAINEN.
Niin, äänemme hän sai.
BRUTUS.
Jumala suokoon,
Ett' ansaitsis hän lempenne!
2 KANSALAINEN.
Niin, amen!
Mun halvan huomioni mukaan pilkkas
Hän meitä, kerjätessään ääniämme.
3 KANSALAINEN.
Niin kyllä, nauroi meitä vasten naamaa.
1 KANSALAINEN.
Se hänen tapaans' on; ei pilkannut hän.
2 KANSALAINEN.
Sä yksin sanot, ettei pilkannut hän.
Ois näyttää hänen tullut ansionsa,
Isänmaan palvelussa saadut haavat.
SICINIUS.
Sen teki hän.
KAIKKI.
Ei, niit' ei kukaan nähnyt.
3 KANSALAINEN.
Ne sanoi näyttävänsä kahden kesken;
Ivalla heilutellen hattuaan,
»Pyrin konsuliks», hän sanoi, »vanha tapa
Kai vaatii siihen teidän ääniänne;
Siis tänne äänenne!» Kun annettiin ne,
Hän lausui: »Kiitos, äänistänne, -- kiitos, --
Suloiset äänet! Nyt te saatte mennä,
Kun äänenne ma sain.» -- Tuo eikö pilkkaa?
SICINIUS.
Olitte tyhmät, kun sit' ette nähneet,
Tai, jos sen näitte, lapsellisen heikot,
Kun hälle soitte äänenne.
BRUTUS.
Miks ette
Niin vastanneet, kuin teit' ol' opetettu?
Kun halpa mies hän oli valtiossa
Ja valtaa vailla, vihasi hän teitä
Ja vastusteli oikeuksianne
Ja vapauttanne kansalaisina;
Nyt valtaan tulleena ja arvovirkaan,
Jos kansan vihamiehenä hän pysyy
Yht' ilkeenä, niin teille kiroukseksi
On äänenne. Miks' ette sanoneet:
Sen palkan urostöistään, minkä vaatii,
Hän ansaitsee, mut jalomielisesti
Teit' äänistänne myöskin muistakoon, ja
Vihansa lemmeks muuttain, teille olkoon
Hän hellä herra.
SICINIUS.
Näin jos olisitte
Sanoneet, niinkuin neuvottiin, niin ois se
Sydäntä koitellut ja miehen mieltä;
Lupaukset oivat olisitte saaneet,
Joit' olis, sattuessa, voinut käyttää;
Tai ainakin ois miehen tuima luonto
Siit' ärtynyt, -- se jok' ei kärsi vastust'
Ei pienimpää; -- näin hänen raivostansa
Te olisitte saaneet syytä kieltää
Äänenne hältä.
BRUTUS.
Näittekö te, kuinka
Hän julki-ylenkatseell' ääniänne
Pyys tarvitessaan, ja nyt luulettenko,
Ettei tuo ylenkatse teitä ruhjo,
Kun valtaan pääsee hän? Kuin? Eikö teissä
Sydäntä ollut? Järkeäkö vastaan
Porata piti kielenne!
SICINIUS.
Te kiellon
Olette muille antaneet, ja nyt,
Hänelle, jok' ei pyytänyt, vaan pilkkas,
Äänenne lahjoititte.
3 KANSALAINEN.
Vahvistettu
Ei ole vaali; vielä voimme kieltää.
2 KANSALAINEN.
Ja tahdommekin kieltää.
Viissataa äänt' on mulla varmaa.
1 KANSALAINEN.
Mulla
Tuhannen on, ja niiden ystävät.
BRUTUS.
Pois joutuun, sano noille ystäville:
Valinneet ovat konsulin, jok' ottaa
Vapaudet heiltä, eikä heille ääntä
Suo enempää kuin koiralle, jot' aina
Vaan lyödään, joko haukkuu tai on vaiti.
SICINIUS.
Ne ko'otkaa ja täydemmällä järjell'
Epuuttakaa tuo tyhmä vaali oiti.
Penätkää yhä hänen ylpeyttään ja
Vihaansa vanhaa teihin; muistakaa,
Mill' ivalla hän halpaa vaippaa kantoi
Ja kuinka kärttäissään hän teitä ilkkui.
Vain rakkaus, muistain hänen töitään, teitä
Näkemäst' esti hänen käytöstänsä,
Jok' ivallisimman sai pilkan muodon
Vihasta perin juurtuneesta.
BRUTUS.
Meitä,
Tribuuneja, vaan syyttäkää: me teitä --
Väitteistä huolimatta -- pakotimme
Valitsemahan hänet.
SICINIUS.
Sanokaa,
Ett' enemmän sen käskystämme teitte
Kuin omast' ehdostanne; että teissä
Velvollisuuden voitti täytymys,
Pakottain teitä vastoin tahtoanne
Valitsemahan hänet konsuliksi.
Niin, meitä syyttäkää.
BRUTUS.
Ja säälimättä.
Sanokaa, että teille saarnasimme
Kuink' alkoi nuorna palvella hän maataan,
Kuink' yhä sitä jatkoi; ett' on juurta
Hän suurten Marcioiden, samaa, jota
Ol' Ancus Marcius, Numan lapsenlapsi
Ja suuren Hostilion jälkeläinen;
Ja samaa, jota Publius ja Quintus,
Jotk' oivaa vettä tänne johtivat.
Myös Censorinus, -- siksi nimitetty,
Kun kahdest' oli censorina, hänen
Es'-isiään on.
SICILIUS.
Moisen suurisynnyn,
Jok' omillakin töillään ansainnut on
Ylevän arvon, teidän suosioonne
Me suljimme. Mut miehen nykykäytöst'
Entuuteen verraten, te näitte, ett' on
Vihollisenne hän, ja pyörrytitte
Pikaisen myöntymyksenne.
BRUTUS.
Ja että
Sen teitte meidän vaatimuksestamme.
(Tuot' yhä jauhakaa!) Ja heti kun te
Olette koonneet joukkonne, niin tulkaa
Pois Capitoliin.
KAIKKI.
Kyllä. Melkein kaikki
Katuvat suostumustaan.
(Kansalaiset menevät.)
BRUTUS.
Menkööt vaan he!
Parempi kapinaa nyt uskaltaa
Kuin suurempata varmast' odottaa.
Luonteensa tapaan heidän kiellostansa
Jos raivostuu hän, tuota käyttäkäämme
Visusti hyödyksemme.
SICINIUS.
Capitoliin!
Olkaamme siellä ennen kansan tulvaa;
Näin näyttää tää, niinkuin se osaks onkin,
Vaan heidän työltään vaikka syy on meidän.
(Menevät.)
KOLMAS NÄYTÖS.
Ensimmäinen kohtaus.
Rooma. Katu.
(Torventoitauksia. Coriolanus, Menenius, Cominius,
Titus Lartius, senaattoreja ja patriiseja tulee.)
CORIOLANUS.
Aufidius uudestaan siis sotaan hankkii?
LARTIUS.
Niin hankkii; ja se syynä, miks niin joutuun
Me rauhan teimme.
CORIOLANUS.
Volskilaiset ovat
Siis, niinkuin ennen, valmiit, kun vaan sopii,
Päällemme karkaamaan.
COMINIUS.
Niin väsyneet he
Nyt ovat, että tuskin enää näemme
Me heidän lippujensa liehuvan.
CORIOLANUS.
Aufidion näittekö?
LARTIUS.
Hän turvakirjall'
Oli luonani; maanmiehiään hän kiros,
Kun meille kaupungin niin raukkamaisest'
Olivat myyneet; Antiumiin hän palas.
CORIOLANUS.
Puhuiko minusta hän?
LARTIUS.
Puhui.
CORIOLANUS.
Mitä?
LARTIUS.
Ett' usein, miekka vasten miekkaa, teidät
Hän kohtas; ettei mitään hän niin vihaa
Kun teitä; että omansa hän kaikki
Pois panttais, korvausta toivomatta,
Kun vaan sais teidän voittajanne olla.
CORIOLANUS.
Hän Antiumiss' asuu?
LARTIUS.
Antiumissa.
CORIOLANUS.
Oi, kunpa sinne rientää sais, ja vihan
Vihalla kostaa! -- Tervetulleet kotiin!
(Sicinius ja Brutus tulevat.)
Kas, tuossahan tribuunitkin, nuo kielet
Tuon suuren yhteissuun! Heit' ylenkatson;
Enemmän vallastaan he pöyhkeilevät.
Kuin aatelisto sietää voi.
SICINIUS.
Seis!
CORIOLANUS.
Mitä?
BRUTUS.
Edemmäks ei! Se voisi vaaraks olla.
CORIOLANUS.
Mut mistä tämä muutos?
MENENIUS.
Mikä on?
COMINIUS.
Hänt' aatel' eikö valinnut ja kansa?
BRUTUS.
Ei, Cominius.
CORIOLANUS.
Siis sain lasten äänet?
1 SENAATTORI.
Tribuunit, syrjään! Forumiin on matka.
BRUTUS.
Hänehen raivoissaan on kansa.
SICINIUS.
Seis,
Tai syntyy melske.
CORIOLANUS.
Karjanneko tuo on? --
Ja ääniäkö tuolla? Tänään myöntää.
Huomenna kieltää. Kuinka teette työnne?
Olette suu, miks ette hampait' ohjaa?
Te kai sit' ärsytitte?
MENENIUS.
Hiljaa, hiljaa!
CORIOLANUS.
Tää kauan haudottu on salahanke
Tuhoksi aatelin. Nyt moisen kanssa
Elä ja kärsi, jok' ei hallit' osaa,
Eik' itseänsä hallittavan tahdo.
BRUTUS.
Ei salahanke; kansa huutaa teidän
Ivanneen sitä, ja kun äsken viljaa
Jaettiin ilmaiseksi, suutuitten te
Ja kansan puoltajia soimasitte,
Sanoen lieruiksi ja ryömijöiksi
Ja aateliston vihamiehiks heitä.
CORIOLANUS.
No tuttuahan tuo.
BRUTUS.
Ei kaikille.
CORIOLANUS.
Olette kai siis opettanut heitä?
BRUTUS.
Minäkö opettanut?
COMINIUS.
Moinen toimi
Sopisi teille.
BRUTUS.
Niin maar; aina saamme
Parantaa jälkiänne.
CORIOLANUS.
Miks siis teitte
Mun konsuliksi? Kautta pilven tuolla,
Paremmaks teit' en pyri; tribuuniks siis
Minutkin tehkää.
SICINIUS.
Liiaks teiss' on sitä,
Jost' yltyy kansa. Määrän päähän jos te
Halaatte päästä, nöyremmällä miellä
Kyselkää tietä, jolta eksyitte,
Ei muuten konsuliksi pyrkimistä,
Ei, eikä tribuuniksi.
MENENIUS.
Tyyni olkaa.
COMINIUS.
Petetty kansaa on. -- Pois! Moinen vilppi
Ei sovi Roomallen; ei Coriolanus
Ansainnut maineens' ole valtatielle
Noin kurjan halpaa loukkauskiveä.
CORIOLANUS.
Minulle puhuu viljasta! Sen sanoin.
Ja vielä kerran sanon sen.
MENENIUS.
Nyt älkää!
I SENAATTORI.
Niin, älkää nyt, noin suuttuneena!
CORIOLANUS.
Nyt,
Niin totta kuin ma elän! -- Suokaa anteeks,
Mun aateliset ystäväni! --
Tuo horjuva, likainen lauma tietköön,
Mik' olen, kun en liehakoi, ja siinä
Kuvansa nähköön. Heitä hemmotellen,
Sen sanon, senaatille kasvatamme
Kapinan, uhkan lauhaa, jonka itse
Me kylvimme ja istutimme, heitä
Kun meihin sekoitimme, ylimyksiin,
Joilt' ei muu kunto eikä voima puutu,
Kuin minkä lahjoitimme kerjureille.
MENENIUS.
Jo riittää!
1 SENAATTORI.
Kuulkaa, riittää jo!
CORIOLANUS.
Vai riittää?
Niinkuin ma maani hyväks' veren' annoin,
Pelkäämätt ulkovaltaa, samoin kielen'
Uuvuksiin asti sanojansa purkaa
Rupihin noihin, joita kammoksumme,
Vaikk' yhä niiden saastaa etsimme.
BRUTUS.
Puhutte kansasta, kuin olisitte
Te rankaiseva jumal', ettekä
Vain ihminen ja heikko niinkuin muutkin.
SICINIUS.
Tuo meidän pitäis saattaa kansan tietoon.
MENENIUS.
Mitä, mitä? Hänen vihansako?
CORIOLANUS.
Viha?
Vaikk' oisin vieno niinkuin kesk'yön uni,
Se mielen' olis, kautta Zeun!
SICINIUS.
Tuon mielen
Alallaan täytyy, niinkuin myrkyn, olla
Eik' enään muita myrkyttää.
CORIOLANUS.
Vai täytyy!
Kas, alvehaltijaa! Tuo röyhkä, kuulkaas,
Hän sanoi: »Täytyy»!
COMINIUS.
Laitont' on se.
CORIOLANUS.
»Täytyy!»
Te hyvät, mutta typerät patriisit,
Te arvoisat, mut veltot senaattorit,
Valita saako hydra käskyläisen,
Jok' uhkaa, »täytyy»-sanallaan, ja vaikk' on
Tuon epäluoman räikkä vaan ja torvi,
Sanoa kehtaa, että ojaks muuttaa
Hän virtanne ja itse valtaa uoman?
Jos häll' on valta, nöyrtykää, te pöllöt,
Jos ei, niin pois tuo vaarallinen suopeus!
Jos mieltä teissä on, niin rahvaan narrej'
Älkäätte olko; vaan jos ei, niin heille
Viereenne tila tehkää. Plebeijejä
Te olette, jos he senaattoreit' on;
Eik' olekaan he vähempää, jos seos,
Kun äänet yhteen pannaan, maistuu heiltä.
He virkakuntans' itse valitsevat.
Ja siihen miehen, joka tiuskaa: »täytyy»,
Tuo tomppeli, niin: »täytyy» neuvostolle,
Jot' arvokkaampaa Kreikanmaa ei nähnyt.
Se konsuleita loukkaa, kautta Zeun,
Ja sielun' oihkaa, nähdessänsä, kuinka
Kaks voimaa kiistää, toistaan voittamatta,
Mut äkin silloin turma väliin tunkee
Ja toisen kautta toisen kukistaa.
COMINIUS.
No niin, -- nyt Forumiin!
CORIOLANUS.
Jos kuka neuvoi
Jakamaan lahjaks viljaa varastosta,
Niinkuin ol' ennen tapa Kreikassa, --
MENENIUS.
No niin, jo riittää!
CORIOLANUS.
-- vaikka kansan valta
Siell' oli laajempi, -- hän, sanon minä,
Kapinan kasvatti ja valtiolle
Häviön siitti.
BRUTUS.
Voiko kansan äänet
Se saada, ken noin puhuu?
CORIOLANUS.
Sanon syyni,
Jok' arvokkaamp' on teidän ääniänne.
He tiesit, ettei palkkaa vilja ollut,
Sit' ei he ansainneetkaan. Sotaan heitä
Kun vaadittiin, maa henkeään kun poti,
Ei portist' ulos menneet: viljalahjaa
Ei moinen sotatoimi ansainnut.
Sodassa sitten kapinat ja vehkeet
(Niiss' uljuutt' oikein näyttivät) ei hyvää
Todista heistä. Syytökset, joit' ovat
He suotta tehneet senaattia vastaan,
Näin auliiseen ei lahjaan aihett' anna.
Ja kuinka sulattaa tuo sekamaha
Senaatin hyvyyden? Sen työt jo näyttää
Mit' on sen kielellä: -- »Me vaadimme sen;
Olemme enemmistö; pelvost' aivan
He myöntävät.» -- Näin virastomme arvon
Alennamme, ja roskakansa sanoo
Peloksi huoltamme. Tuo pian murtaa
Senaatin aituuksen ja päästää kaarneet
Kynimään kotkia. --
MENENIUS.
Jo tuoss' on kyllä.
BRUTUS.
Niin, yltä kyllä.
CORIOLANUS.
Ei, mua kuulkaa vielä:
Maan, taivaan, kaiken vannottavan kautta
Puheeni vahvistan! -- Tän kaksoisvallan, --
Min toinen osa syyst' on ylväs, toinen
Kopeilee syyttä vaan; miss' arvo, jalous, viisaus
Ei mitään päättää voi, jos tyhmä rahvas
Ei siihen sano niin tai ei, -- sen täytyy
Tositarpeet syrjätä ja turhuuksille
Avata tie. Jos kumotaan näin järki,
Jää järjettömäks kaikki. Siis, ma pyydän, --
Ken teist' on viisas enemmän kuin arka;
Ken suosii vankkaa valtiot' enemmän,
Kuin muunnoksia kammoo; kelle rakkaamp'
On jalo elämä kuin pitkä ikä;
Ken ruumiins' antaa tuiman lääkkeen valtaan,
Kun henki vaarass' on, -- pois temmatkoon se
Tuon monipäisen kielen: makeit' ei se
Saa maistella, ne myrkkyä on sille.
Häväistyksenne rampaa terveen järjen
Ja valtiolt' elin-eheyden riistää;
Hyvääkään, mitä sois, ei voi se tehdä,
Sit' estää pahuus.
BRUTUS.
Kylliks olen kuullut.
SICINIUS.
Hän puhunut on niinkuin petturi,
Ja petturina vastatkoon hän.
CORIOLANUS.
Raukka!
Rusentakoon sun herja! -- Kansaa mitä
Nuo kaljupäät tribuunit hyödyttävät?
Se heitä tottelee ja epää kuulla
Ylempää esivaltaa. Kapinassa
He valittiin, kun oli väkivalta
Eik' oikeus lakina; -- nyt paremp' aik' on,
Nyt oikeudeksi tehkää mik' on oikeus,
Ja noiden valta kukistakaa maahan!
BRUTUS.
Maanpetturi!
SICINIUS.
Tuo konsuliksi? Ei!
BRUTUS.
Aediilit, hoi! -- Tuo mies on vangittava.
(Aediili tuke.)
SICINIUS.
Mene, kansa tuo! --
(Aediili menee.)
Sen nimessä nyt itse
Maanpetturina sun ja yhteiskunnan
Vihollisena vangit.
SENAATTORI.
Mua seuraa,
Ja työstäs tili tee!
CORIOLANUS.
Pois, vanha pukki!
SENAATTORI.
Me hänet takaamme.
COMINIUS.
Pois kätes, vanhus!
CORIOLANUS.
Pois, mätäkontti! Muuten luusi maalle
Pudistan vaatteistas!
SICINIUS.
Avuksi, miehet!
(Aediili palajaa kumppaneineen, ja joukko kansalaisia mukana.)
MENENIUS.
Molemmin puolin siivoutt' enemmän!
SICINIUS.
Tuo teiltä tahtoo kaiken vallan riistää.
BRUTUS.
Aediilit, kiinni häneen!
KANSALAINEN.
Kuolkoon, kuolkoon!
2 SENAATTORI.
Aseita tänne, aseit', aseita!
(Kaikki hyörivät Coriolanon ympärillä.)
Tribuunit, porvarit, patriisit! -- hiljaa!
Sicinius, Brutus, Coriolanus, seis!
KANSALAINEN.
Vait, vaiti! Hiljaa! Odottakaa! Seis!
MENENIUS.
Mitäpä tästä tulee? -- Hengästyn jo;
Nyt perii tuho. -- Puhua en voi ma. --
Tribuunit, kansalle, -- vait, Coriolanus! --
Sicinius hyvä, puhu!
SICINIUS.
Kuulkaa, kansa!
KANSALAINEN.
Tribuuni puhuu! -- Hiljaa! -- Puhu, puhu!
SICINIUS.
Vapautenne on menemäisillään:
Teilt' ottaa Marcius kaikki tahtoo, Marcius,
Jonk' äsken teitte konsuliks.
MENENIUS.
Hyi, hyi!
Tuo kiihotust' on, eikä sammutusta.
1 SENAATTORI.
Näin maata myöten Rooman hävitätte.
SICINIUS.
Mit' ompi Rooma muuta kuin sen kansa?
KANSALAINEN.
Niin, kansa se on Rooma.
BRUTUS.
Yksin mielin
Me kansan esivallaks valittiin.
KANSALAINEN.
Ja siksi jäättekin.
MENENIUS.
Niin, siltä näyttää.
COMINIUS.
Näin Rooman hävitätte maata myöten;
Perustuksiinsa romahtaa sen katto,
Ja kunto, arvo, kaikki soraan peittyy
Ja raunioihin.
SICINIUS.
Surman ansaitsee hän.
BRUTUS.
Nyt joko säilytämme valtamme.
Tai menetämme sen. -- Siis julki tuomme,
Nimessä kansan, jonka valtamiehiks
Olemme valitut, ett' äkkisurman
Ansaitsee Marcius.
SICINIUS.
Kiinni mieheen! Viekää
Tarpeijin töyrälle hän; sieltä syöskää
Syvyyteen hän.
BRUTUS.
Aediilit, käykää kiinni!
KANSALAINEN.
Nyt antau, Marcius, antau!
MENENIUS.
Sana kuulkaa;
Tribuunit, rukoilen, vaan yksi sana!
AEDIILI.
Vait! Hiljaa!
MENENIUS.
Miltä näytätte, se olkaa:
Isänmaan tosi-ystävät, ja maltill'
Edistäkäätte mitä väkivallall'
Aloitte parantaa.
BRUTUS.
Tuo kylmä haude,
Vaikk' auttavan se näyttää, myrkyllist' on
Tuliseen tautiin. -- Kiinni vaan, ja viekää
Töyrälle hän!
CORIOLANUS.
Ei, tässä tahdon kuolla.
(Paljastaa miekkansa.)
Mun moni teist' on taistelevan nähnyt;
Nyt saatte itse koittaa mitä näitte.
MENENIUS.
Pois miekka tuo! -- Tribuunit, syrjään käykää!
BRUTUS.
Kiinn' ottakaa hän!
MENENIUS.
Marciot' auttakaatte,
Patriisit, vanhat, nuoret, auttakaa!
KANSALAINEN.
Ei, surma hälle, surma hälle!
(Käsikähmässä, joka tästä syntyy, ajetaan tribuunit,
aediilit ja kansalaiset tiehensä.)
MENENIUS.
Kotiinne nyt, ja joutuun! Kaikki muuten
Hukassa on.
2 SENAATTORI.
Pois, pois!
COMINIUS.
Seis! Yhtä monta
On meillä ystävää kuin vihamiestä.
MENENIUS.
Tuleeko niiks?
1 SENAATTORI.
Ei, herra varjelkoon!
Pois kotiis, ystävä, ja meidän anna
Parantaa vamma tää.
MENENIUS.
Se meiss' on haava:
Parantaa ette itseänne voi;
Siis menkää!
COMINIUS.
Tulkaa, meitä seuratkaa!
CORIOLANUS.
Barbaareiks soisin heidät, joita ovat
He myöskin, vaikka Rooman penikoita,
En roomalaisiksi, joit' eivät ole,
Vaikk' ovat Capitolin luona saadut.
MENENIUS.
Pois vaan, ja jalo harminne te nielkää;
Aik' aikaa kutakin.
CORIOLANUS.
Ma nutistaisin
Kedolla heitä neljinkymmenin.
MENENIUS.
Ja minä pari heidän parhaimmistaan,
Niin, vaikkapa nuo heidän tribuuninsa.
COMINIUS.
Mut arvaamaton täss' on ylivoima,
Ja miehuus hulluutt' on, jos vastustaa se
Kukistuvata huonetta. -- Pois tulkaa,
Ennenkuin palajaa tuo roskalauma;
Tukitun virran lailla nyt se raivoo
Ja kaataa mitä nöyräst' ennen kantoi.
MENENIUS.
Ma pyydän, menkää. Koitan niitä auttaa
Mun vanha älyni heissä, joissa sit' on
Niin niukalta. Tää paikattava tilkoill'
On kaiken värisillä.
COMINIUS.
Pois nyt tulkaa!
(Coriolanus. Cominius ja muita lähtee.)
1 PATRIISI.
Pilannut tuo on onnensa.
MENENIUS.
Ei luonteet
Noin jalot maailmassa menesty.
Neptunon kolmihaaraa mairitella
Ei vois hän, eikä Zeunkaan ukkosvoimaa.
Sydän häll' on suussa: mitä povi tuntee,
Tuo ilmi kieli; vihass' unhottaa hän,
Ett' on hän koskaan kuolon nimen kuullut.
(Melua ulkoa.)
Haa, hauska melu!
2 PATRIISI.
Oi, jos vuoteessansa
He olisivat!
MENENIUS.
Vaikka Tiberissä! --
Miks kauniist' ei hän heitä puhutellut,
Sen vietävä?
(Brutus ja Sicinius palajavat roistoväen kanssa.)
SICINIUS.
Miss' on se kyy, jok' aikoo
Hävittää Rooman asukkaat ja itse
Kaikk' kaikess' olla?
MENENIUS.
Arvoisat tribuunit, --
SICINIUS.
Tarpeijin töyrält' alas säälimättä
Hän syöstäköön! Ei huolinut hän laista,
Siis tutkimatta laki hänet jättää
Nyt rahvaan koviin kouriin, joita katsoi
Niin halvaks hän.
1 KANSALAINEN.
Hän nähdä saa, ett' ovat
Tribuunit kansan suu, ja me sen kädet.
KANSALAINEN.
Niin kyllä.
MENENIUS.
Hyvät herrat, --
SICINIUS.
Vaiti!
MENENIUS.
»Murhaa»
Älkäätte huutako, kun paikallansa
On kohtu ajo.
SICINIUS.
Mistä syystä pakoon
Hänt' autoitte?
MENENIUS.
Mua kuulkaa! -- Niinkuin avut,
Niin konsulin ma viat myöskin tunnen. --
SICINIUS.
Kuin? Konsulin? -- Kenenkä konsulin?
MENENIUS.
Coriolanon.
BRUTUS.
Hänkö konsuli!
KANSALAINEN.
Ei, ei, ei, ei, ei!
MENENIUS.
Tribuunit, ja te, rakas kansa, jos te
Mun sallitte, niin puhun sanaa pari;
Ne teille muut' ei haittaa tuo kuin vähän
Vaan ajan hukkaa.
SICINIUS.
Puhukaa, mut joutuun.
Olemme, nähkääs, päättänehet poistaa
Tuon kyisen petturin. Maanpakoon ajo
On vaaraks vaan; ja varman surman saamme,
Jos tänne jää hän. Siis, hän heti kuolkoon,
Se päätös on.
MENENIUS.
Jumala varjele,
Ett' ylväs Rooma, jonka kiitollisuus
Jaloja lapsiansa kohtaan kirjoiss'
On itse Zeun, nyt niinkuin julma äiti
Söis oman sikiönsä!
SICINIUS.
Vamma on hän,
Ja pois siis leikattava.
MENENIUS.
Jäsen on hän.
Jok' on vaan vamman saanut; kuolon tuo se,
Jos leikkaat sen, mut auttaa sit' on helppo.
Mit' on hän Rooman tehnyt, josta kuolon
Hän ansaitsis? Sen viholliset lyönyt!
Verensä, jonka vuodatti (sit' useemp'
On unssi, vannon sen, kuin mitä hälle
Jälelle jäi), hän maalleen soi; jos maa nyt
Tän jäännöksenkin vie, niin meihin, jotka
Sen teemme ja sen sallimme, se painaa
Ikuisen tahranmerkin.
SICINIUS.
Mieletöntä!
BRUTUS.
Niin, hulluutt aivan! Kun hän maataan lempi.
Se häntä kunnioi.
MENENIUS.
Kun syöpä tullut
On jalkaan, jost' on hyöty meille ollut,
Koht' unhotammeko --
BRUTUS.
Vait siinä! -- Hänen
Kotiinsa murtakaa, pois raastakaa hän,
Ett'ei tuo rutto tartunnaistaan pääse
Levittämään.
MENENIUS.
Yks sana vaan, yks sana!
Nopea tiiker'-raivo tuo kun katuu
Hätäistä kiirettään, sen liian myöhä
Sitoa nilkkoihin on lyijypainot.
Lain mukaan menetelkää; muuten syntyy --
Kosk' on hän rakastettu -- puolueita,
Ja suuren Rooman tuhoo Rooman miehet.
BRUTUS.
Jos niin ois, --
SICINIUS.
Mitä siinä rupatatte?
Lakia kuinka kuulee hän, sen näimme:
Aediiliä löi hän, meitä uhkas. -- Tulkaa!
MENENIUS.
Sodassa -- muistakaa -- hän kasvanut on
Siit' asti kuin hän miekkaa jaksoi kantaa.
Ei sanojaan hän seulo: jauhot, liidet
Sekaisin hämmentää hän. Minun suokaa
Hänt' etsiä; ma takaan, että saapuu
Sovussa laillisesti vastaamaan hän
Uhalla hengen.
1 SENAATTORI.
Arvoisat tribuunit,
Se keino ihmismäinen on; tuo toinen
Verinen olis liiaks; eikä tiedä,
Mik' olis loppu.
SICINIUS.
Arvoisa Menenius,
Te olette siis kansan valtuutettu. --
Pois aseet, miehet!
BRUTUS.
Kotiin älkää menkö.
SICINIUS.
Torilla tavataan. -- Siell' odotamme;
Jos Marciot' ette sinne tuo, niin toimeen
Panemme alku tuuman.
MENENIUS.
Hänet tuon ma. --
(Senaattoreille.)
Mukahan käykää! Tulla hänen täytyy,
Pahinta muuten tulee.
1 SENAATTORI.
Lähtekäämme.
(Menevät.)
Töine kohtaus.
Huone Coriolanon talossa.
(Coriolanus ja muutamia patriiseja tulee.)
CORIOLANUS.
Kaikk' ahtakoot he korvihini; teilill'
Uhatkoot surmata, tai villihevon
Jalkoihin syöstä, tai Tarpeijin töyrään
Pinotkoot kymmenittäin kukkuloita,
Niin että jyrkkyys silmänkantamaakin
Syvempi ois, -- en heitä kohtaan muuta
Ma mieltäni.
1 PATRIISI.
Sit' ylevämpi teko!
CORIOLANUS.
On ihme, ettei minuun tyydy äiti,
Jok' aina heitä ryysymekoiks sätti,
Retuiksi, joill' on nurkkakauppa työnä,
Ja seisominen torill' avopäin,
Töllistäin, haukottain ja kummastellen,
Jos mies mun kaltaiseni puheeks ottaa
Sodan tai rauhan.
(Volumnia tulee.)
Teistä juuri puhuin.
Kesyksi toivotte mun! Luontoniko
Mun pitäis kieltää? Paremp' olla julki
Se mies, mik' olen.
VOLUMNIA.
Poikani! Mun poikani!
Olisit toki valtaas pukeunut,
Ennenkuin noin sen heitit pois.
CORIOLANUS.
Se menköön!
VOLUMNIA.
Vähemmälläkin kiihkoll' oisit ollut
Se mies, mik' olet; vastustettu olis
Vähemmän mieltäs, jos et olis heille
Noin julki näyttänyt, mit' olit mieltä,
Ennenkuin heiltä vastusvoima uupui.
CORIOLANUS.
He kaikki menkööt hirteen!
VOLUMNIA.
Vaikka tuleen!
(Menenius ja senaattoreja tulee.)
MENENIUS.
Kas niin, olitte tyly, liian tyly;
Pois korjaamaan se käykää.
1 SENAATTORI.
Muu ei auta:
Hajoopi muuten kahtia ja hukkuu
Tää hyvä kaupunkimme.
VOLUMNIA.
Neuvoon se
Mull' yhtä jäykkä sydän on kuin sulla.
Mut myöskin aju, joka hyödyks kääntää
Vihani puuskat.
MENENIUS.
Oikein, jalo rouva!
Ennenkuin hän tuon karjan eteen nöyrtyis, --
Jos moist' ei maan ja kansan lääkkeeks vaatis
Tää sairas aika, -- yllen' ottaisin ma
Sopani, jota kantaa tuskin jaksan.
CORIOLANUS.
Mun mitä tulee tehdä?
MENENIUS.
Palata
Tribuunein luo.
CORIOLANUS.
Ja sitten? Mitä sitten?
MENENIUS.
Katua mitä puhuit.
CORIOLANUS.
Heidän kuullen?
Jumalten kuullen sit' en tekis; kuinka
Siis heidän kuullen?
VOLUMNIA.
Liiaks olet ylväs;
Siin' et voi koskaan liian jalo olla.
Mut täytymys kun käskee --. Sanoit kerran
Ett' ovat helma-ystäviä sodass'
Äly ja kunnia; no niin, mut sano,
Mik' estää heitä rauhass' yhtymästä?
CORIOLANUS.
Pah, joutavia!
MENENIUS.
Oiva kysymys!
VOLUMNIA.
Jos kunniaks on sodass' olla muuna
Kuin mitä olet (hyviin tarkoituksiin
Kun tätä juonta käytät), pahempaako,
Jos äly rauhassakin, niinkuin sodass',
On kunnian ystävä, kosk' yht' on tarpeen
Se kummassakin?
CORIOLANUS.
Vaan miks tuota?
VOLUMNIA.
Siksi
Ett' on sun kansalle nyt puhuminen,
Ei omaa mieltäs myöten, eikä mitä
Sydämmes suo, mut sanoja vaan, joita
Tuo sylki suuhun, sekasikiötä,
Loruja, jotk' on vieraat sydämmelles.
Ja kunniaas se enemmän ei pilaa,
Kuin kaupungin jos hyvin puhein voitat.
Sen sijaan että onnes altistaisit
Ja paljon verta kaupan panisit. --
Jos etuni ja ystäväini vaara
Sen vaatis, saattaisin ma teeskennellä,
Ja kunniallakin. Nyt vaimos, lapses.
Senaatin, aatelin on vaarass' onni;
Ja mieluump' on sun noille tomppeleille
Rypistää otsaasi, kuin suosiota
Suun hymyll' ostaa heiltä ja näin estää
Häviö varma.
MENENIUS.
Jalo rouva! -- Tule,
Puhu kauniisti, ei sillä torjuakses
Nykyistä vaaraa, ei, vaan pelastaakses
Jo menetetyt.
VOLUMNIA.
Poikani, ma pyydän,
Lähesty lakki kädessä, ja kaukaa
Kuroita sitä näin, ja lähetessäs
Katuhun paina polves (näissä toimiss'
Elehet puhuvat, ja tyhmän silm' on
Viisaampi korvaa), huojuttele päätäs,
Ja usein, näin, kurittain korskaa mieltäs,
Kumarru niinkuin kypsä silkkiäismarja,
Mi koskemist' ei siedä; sano heille,
Ett' olet heidän sotilaansa, että
Sodassa kasvaneen' et osaa olla,
Se myönnä pois, niin nöyrä kuin sun tulis
Ja jota armons'-anojilta syystä
He vaativat; vaan että heidän mieltään
Vast'edes tahdot noudattaa, niin totta
Kuin voimas riittää.
MENENIUS.
Ihan noin jos puhut,
Niin voitat kaikkein sydämmet; kun pyydät,
He anteeks antamaan on yhtä valmiit
Kuin tyhjää juorumahan.
VOLUMNIA.
Neuvoon suostu;
Vaikk' arvaan kyll', ett' ennen vihamiestäs
Tulehen seuraisit, kuin lehdon varjoss
Imartelisit häntä. -- Kah, Cominius!
(Cominius tulee.)
COMINIUS.
Turulta tulen; luja puollus teille
Nyt tarpeen on, jos tyyneys ei tai pako
Pelasta teitä: raivoissaan on kaikki.
MENENIUS.
Nyt hyvä sana vaan.
COMINIUS.
Niin, jospa siihen
Hän taipuis!
VOLUMNIA.
Hänen täytyy ja hän tahtoo. --
Niin, etkös? Tahdothan sa? Mene joutuun!
CORIOLANUS.
Esiintyäkö paljain päin mun täytyy
Ja jalon sydämmeni taakaks panna
Näin kurjin kielin valhe? No, ma teen sen!
Maatilkku tää jos vaarass' olis vainen,
Tää Marcion ruumis vaan, sen tomuks hiertää
Ja tuuleen kylvää sais he. -- Forumiin nyt!
Panette mulle näyteltävän, jot en
Ma koskaan opi.
COMINIUS.
Tulkaa, meist' on apu.
VOLUMNIA.
Oi, kuule, rakas poikani! Sa sanoit
Mun kiitokseni sotilaaks sun tehneen;
Nyt kiitokseni tähden osaa näytä,
Jok' ompi outo sulle.
CORIOLANUS.
Mun siis täytyy.
Pois, vanha luontoni! Nyt porton henki
Mun vallatkoon! Sotahuutoni, jok' yhteen
Soi rummun kanssa, pirinäks niin hienoks,
Kuin ääni kuohilaan tai tytön tulkoon.
Jok uneen lasta tuutii! Konnan hymy
Asukoon poskillani! Silmänpeili
Himetköön koulupojan kyynelistä!
Kerjääjän kieli suustan' ulos käyköön;
Ja panssaroittu polveni, mi taipui
Jalustimessa vaan, nyt koukkuun käyköön
Kuin almun mankujan! -- En, sit' en tee.
Näin totuudelt' en kunniaansa ryöstä;
Ja halpuutt' ilkeintä en ruumiin eleill'
Opeta sielulleni.
