VOLUMNIA.
Niinkuin tahdot.
Mun sulta kerjätä on herjaavampi
Kun sinun heiltä. Hukkukoon siis kaikki!
Mieluummin äitisi sun korskas sietää,
Kuin huolissaan on hurjan uhkas tähden.
Yht' urhosti kuin sinä surmaa ilkun;
Tee tahtos. Tuo sun uljuutes on minun.
Sen imit multa; korskas se on omaas.
CORIOLANUS.
Oi, äiti, tyyntykäätte! Näettehän,
Turulle lähden jo; ei nuhteit' enää!
Sydämmet käännän, lemmen heiltä peijaan.
Ja kaikkein ammattien suosikkina
Ma palajan. Jo lähden. Terveisiä
Mun vaimolleni! Konsulina tulen,
Jos en, niin varmaan kielen' ikänään ei
Suurt' imarteella aikaan saa.
VOLUMNIA.
Tee tahtos.
COMINIUS.
Pois! Joutukaa! Tribuunit odottavat:
Sävyisä vastaus aseenanne olkoon;
Heill' entist' ankarampi syytös valmiin'
On teitä kohtaan, kuulin.
CORIOLANUS.
»Sävyisesti» --
Se tunnussanan' on. -- Nyt lähtekäämme:
Valheesta mua syyttäkööt, ma vastaan
Kuin rehellinen mies.
MENENIUS.
Mut sävyisesti.
CORIOLANUS.
No niin, siis sävyisesti, sävyisesti.
(Kaikki menevät.)
Kolmas kohtaus.
Forum.
(Sicinius ja Brutus tulevat.)
BRUTUS.
Viaksi hälle pankaa, että tahtoo
Tyrannin valtaa hän; jos se ei tepsi,
Vihasta kansaan häntä syyttäkää,
Ja ettei saalist' ole jakanut hän,
Mink' antiaateilt' otti.
(Aediili tulee.)
Tuleeko hän?
AEDIILI.
Tulossa on hän.
BRUTUS.
Mukana ken hällä?
AEDIILI.
Menenius vanhus ja senaattoreista
Nuo hänen suosijansa.
SICINIUS.
Onko teillä
Luettelossa kaikki äänet, jotka
Olette hankkineet?
AEDIILI.
On, se on valmis.
SICINIUS.
Ja ruoduttainko järjestetty?
AEDIILI.
On.
SICINIUS.
Heti kansa tänne tuokaa; ja kun sanon:
»Näin kansan oikeuden ja vallan nojall'
On tuomittu», -- maanpakohon se olkoon,
Tai kuolemaan, tai sakkoon, -- pankaa heidät,
Kun »sakkoon» sanon, huutamahan »sakkoon»,
Ja »kuolemaan», kun sanon »kuolemaan».
Asian oikeuteen luottaen
Ja vanhaan etuuteen.
AEDIILI.
Heit' opastan ma.
BRUTUS.
Ja huutaa kun on alkaneet, koht' älkööt
Heretkö he, vaan meluten ja rääkyin,
Mik' olkohonkin tuomio, vaatikoot he
Sen täyttämistä heti.
AEDIILI.
Hyvä, hyvä.
SICINIUS.
Ja katsokaa, ett' oiti ovat valmiit.
Kun viittauksen saavat.
BRUTUS.
Heti toimeen! --
(Aediili menee.)
Vihoittakaa hänt' oiti. Tottunut hän
On aina voittamaan ja mielinmäärin
Tenäämään vastaan; raivoon kun hän saadaan,
Ei mikään häntä hiili; puhtaaks purkaa
Hän sydämmensä, ja se purkaus
Meit' auttaa niskan hältä taittamaan.
(Coriolanus, Menenius, Cominius,
senaattoreja ja patriiseja tulee)
SICINIUS.
Tuoss' on hän.
MENENIUS.
Pyydän, olkaa tyyni.
CORIOLANUS.
Kyllä,
Kuin tallirenki, joka roiston nimiä
Tukuttain vastaan halvast' äyrist' ottaa. --
Hyvät jumalat, te Roomaa suojelkaa,
Ja kunnon miehet lakipöytiin pankaa!
Oi, rakkaus meihin luokaa! Juhlasuojiks
Avarat templit tehkäätte, mut älkää
Katuja sotakentiks!
1 SENAATTORI.
Amen, amen!
MENENIUS.
Ylevä toivomus.
(Aediili palajaa kansalaisien kanssa.)
SICINIUS.
He, tänne miehet!
AEDIILI.
Tribuunejanne tarkatkaa! Vait, hiljaa!
CORIOLANUS.
Mua kuulkaa ensin.
MOLEMMAT TRIBUUNIT.
Puhukaa! -- Soh! Hiljaa!
CORIOLANUS.
Mua muuall' eikö syytetä kuin tässä?
Nyt ratkaistaanko kaikki?
SICINIUS.
Teiltä kysyn:
Tunnustatteko kansan äänivallan
Ja virkamiehet sen? Rikoksistanne
Nyt todistettavista tyydyttenkö
Lainmääräisehen rangaistukseen?
CORIOLANUS.
Tyydyn.
MENENIUS.
Oi, kuulkaahan! Hän sanoo tyytyvänsä.
Muistelkaa hänen sotatekojansa,
Ja haavojansa, joit' on ruumis täynnä,
Kuin pyhä kirkkotarha hautoja.
CORIOLANUS.
Okahan raamuj' on ne, naarmuja
Vaan naurettavia.
MENENIUS.
Ja lisäks, nähkääs,
Vaikk' ei hän haasta niinkuin kansalainen,
Kuin sotilas hän haastaa; vihan kaiuks
Te älkää hänen jyrkkää ääntään luulko.
Vaan niinkuin sanon, soturin se kielt' on,
Eik' ilkiön.
COMINIUS.
No niin, jo kylliks siitä.
CORIOLANUS.
Mi siihen syynä, että minua,
Jonk' yksin äänin konsuliksi teitte,
Niin häpäisette nyt, ett' oiti pois sen
Mult' otatte?
SICINIUS.
Te, vastatkaa te meille.
CORIOLANUS.
Niin oikein, mun se täytyy. Puhukaa siis!
SICINIUS.
Kanteemme on, ett' yrititte riistää
Roomalta kaikki ikivanhat virat
Ja itsellenne yksinvallan ryöstää;
Siis kansan petturi te olette.
CORIOLANUS.
Kuin? Petturi!
MENENIUS.
Tyyn' olkaa; muistakaa!
CORIOLANUS.
Syvimmän hornan liekit syökööt kansan!
Vai petturi! -- Sa, herjaava tribuuni!
Haa! Vaikka tuhat surmaa silmäs kätkis,
Ja tuhat kertaa tuhatta sun nyrkkis,
Ja miljoonittain valheellinen kieles,
Sanoisin: »valehtelet» yhtä julki,
Kuin jumalia rukoilen.
SICINIUS.
Haa! Kuulkaa!
KANSALAINEN.
Töyrälle, töyrälle hän viekää!
SICINIUS.
Vaiti!
Ei lisäsyitä kaivata; te näitte
Jo miehen työt, ja puheet kuulitte:
Virallisia löi hän, teitä kiros,
Lain sorti väkivallalla, ja pyhää
Hän tuomar'valtaa ilkkui; tää niin suuri
On hengen rikos, että ansaitsee se
Pahimman surman.
BRUTUS.
Vaan kosk' uljaast' on hän
Palvellut Roomaa, --
CORIOLANUS.
Mitä höpisette?
BRUTUS.
Ma sanon minkä tiedän.
CORIOLANUS.
Tekö?
MENENIUS.
Tuoko
Se lupaus, mink' äidillenne teitte?
COMINIUS.
Ma pyydän, kuulkaa, --
CORIOLANUS.
En, en tahdo kuulla.
Tarpeijin töyrält' uhatkoon vaan surma,
Maanpako, nylky, nääntyminen tyrmään --
Jyvänen päivän muonaks vaan -- heilt' en ma
Sanoilla kauneill' armoj' osta, enkä
Sisuani hilli, vaikka heiltä kaikki
»Hyvällä huomenella» lahjaks saisin.
SICINIUS.
Kosk' on hän tavan takaa, mink' on voinut,
Vihasta kansaan, siltä kaikin keinoin
Kokenut vallan riistää, ja nyt vihdoin
On väkinäistä tehnyt, eikä yksin
Oikeuden istunnossa, ei, vaan suoraan
Sen valvojille: siis nyt kansan nimessä
Ja valtamme nojalla me, tribuunit,
Kaupungist' oiti hänet karkoitamme,
Sill' uhall' että, jos hän koskaan astuu
Jalkansa Rooman portista, hän syöstään
Tarpeijin töyrält' alas. Se on päätös,
Sen kansan nimessä ma julistan.
KANSALAINEN.
Se päätös on, se päätös on; pois oiti!
Maanpakolainen on hän: se on päätös.
COMINIUS.
Mua kuulkaa, ystävät ja kansalaiset; --
SICINIUS.
Hän tuomittu on. Muut' ei mitään.
COMINIUS.
Kuulkaa:
Ma konsul' olen ollut: ruumiissani
On vihollisten merkit. Maani etu
Pyhempi, hellemp', armaampi on mulle
Kun henkeni, kuin kalliin vaimon arvo,
Kuin hänen kohtuns' sikiö ja omain
Mun lanteitteni aarre. -- Siis, jos sanon --
SICINIUS.
Kyll' aikehenne tunnemme. No, mitä?
BRUTUS.
Ei mitäkään; maanpakolainen on hän
Vihollisena kansansa ja maansa:
Se päätös on.
KANSALAINEN.
Se päätös on, se päätös on.
CORIOLANUS.
Katalat koirat, joiden henki haisee
Kuin soiden mätä löyhkä, joiden armot
Yht' inhat on kuin hautaamatta jääneet
Ja ilmaa saastuttavat miesten raadot,
Maanpakoon minä teidät ajan! Jääkää,
Te horjuvaiset, tänne! Pienin risaus
Vavahtamahan pankoon sydämmenne!
Vihollistenne sulkatöyhdöt teihin
Leyhkätkööt kuolon tuskaa! Valta teillä
Ain' olkoon ajaa maasta puoltajanne,
Siks että oma tyhmyytenne, jok' ei
Käsitä mitään, kunnes äilön tuntee, --
Kosk' yhä riidass' eläen itse ette
Te itseänne säästä, -- myypi teidät
Katalan kurjiks orjiks kansan käsiin,
Mi teidät voitti miekan iskutta!
Halveksuin selkäni ma käännän teille
Ja Roomalle: on muuallakin mailmaa.
(Coriolanus, Cominius, Menenius,
senaattorit ja patriisit menevät.)
AEDIILI.
Nyt kansan vihamies on poissa, poissa!
KANSALAINEN.
Maanpaossa on vihamies! Heleijaa!
(Kaikki heittelevät ilakoiden lakkejansa ilmaan.)
SICINIUS.
Hän portist' ulos viekää, ilkkukaa
Te häntä, niinkuin hänkin teitä ilkkui;
Häväiskää häntä aika lailla. -- Vahti
Kaupungin halki meitä seuratkoon.
KANSALAINEN.
Pois tulkaa! Portist' ulos hänet viemme. --
Jaloja tribuuneja kaitkoon taivas!
(Menevät.)
NELJÄS NÄYTÖS.
Ensimmäinen kohtaus
Roomassa. Kaupungin portin edustalla.
(Coriolanus, Volumnia, Virgilia, Menenius
ja muutamia nuoria patriiseja tulee.)
CORIOLANUS.
Äl' itke nyt! Hyvästi joutuun! -- Peto
Tuo monipäinen pois mun puskee -- Äiti,
Miss' entinen on uljuutes? Sa sanoit
Niin usein: hätä suurin miestä koittaa;
Tavallinenkin tavallista kestää;
Tyynellä kaikki laivat yhtä hyvät
On kulkemaan; mut kohtalon kun iskut
Kovimmat kohtaa, tyynnä kestäminen
On jalo taito. Neuvoja sa mulle
Ain' annoit, jotka voittamattomaksi
Sydämmen saavat, joka niitä seuraa.
VIRGILIA.
Oi, taivaan vallat!
CORIOLANUS.
Pyydän, vaimo, älä --
VOLUMNIA.
Periköön rutto Rooman ammatit,
Ja surma kaikki käsityöt!
CORIOLANUS.
No, no!
Mua lempivät, kun mua tarvitsevat.
Miss' intos äiti, jonka hummaamana
Sa lausuit että Herkulehen vaimon'
Olisit kuusi hänen töistään tehnyt,
Näin säästäin mieheltäsi monet hiet? --
Cominius, rohkeutta! Hyvästi! --
Hyvästi, vaimoni ja äitini!
Ei hätää mun. -- Menenius, kelpo vanhus,
Sun itkus suolaisempaa on kuin nuorten,
Se silmäs syö. -- Mun vanha päällikköni,
Rautaiseks tunnen sun, mont' olet nähnyt
Sydäntä paaduttavaa kohtausta;
Sano noille vaimoille, ett' yht' on tyhmää
Tuhoa välttämätönt' itkeä
Kuin nauraa sille. -- Äiti, vaaranihan
Sun lohtus ain' on ollut; luota minuun:
Vaikk' yksin käyn kuin suossa lohikäärme, --
Jok' ympärilleen kauhun luo, ja josta
Enemmän puhutaan kuin sitä nähdään, --
Yl' alhaison sun poikas kohoo, taikka
Kavalain salajuonten kautta kaatuu.
VOLUMNIA.
Mihin aiot, jalo poikani? Cominius
Aluksi mukaas ota; suuntas määrää,
Äl' antau alttiiks joka sattumalle,
Mik' yllättää sua tielläs.
CORIOLANUS.
Taivaan vallat!
COMINIUS.
Kuukauden sua seuraan; asuntosi
Niin valitsemme, että toisistamme
Me tiedon saamme; näin, jos aika sallis
Sua kotiin kutsua, ei tarvis meidän
Hakea yhtä miestä pitkin mailmaa,
Ja hyvä tila menettää, jok' ehtyy,
Kun poiss' on tarvitsija.
CORIOLANUS.
Hyvästi!
Sua ikä painaa; sodan herkuist' olet
Jo kylläs saanut, naarmuttoman kanssa
Kuljeksiakses. Portillen vaan käykää. --
No, tulkaa, armas vaimo, kallis äiti,
Ja taatut ystävät! Kun kaukan' olen,
Hymyillen tehkää hyvästit. Nyt tulkaa!
Niin kauan kuin maan päällä elän, kuulla
Minusta saatte; ette toki muuta
Kuin mitä ennenkin.
MENENIUS.
Tuot' ihanampaa
Ei korvin kuulla saa. -- Pois itku! Tulkaa!
Käsivarsista ja jaloistani noista
Ravistaa vuotta seitsemän jos voisin,
Niin, totta Jumal', askel askeleelta
Sua seuraisin!
CORIOLANUS.
Kätesi mulle! -- Tulkaa!
(Menevät.)
Toinen kohtaus.
Sama paikka. Katu lähellä kaupungin porttia.
(Sicinius, Brutus ja aediili tulevat.)
SICINIUS.
Hän poiss' on; hiltykäämme. Kansa kotiin!
Masattu aatel' on, jok' ilmeisesti
Oli hänen puoltaan.
BRUTUS.
Valtamme on nähty;
Nöyremmät olkaamme nyt työmme jälkeen
Kuin sitä ennen.
SICINIUS.
Kotiin kansa! Poiss' on
Sen suurin vihollinen, sanokaa,
Ja turvattu sen valta.
BRUTUS.
Kotiin kansa!
(Aediili menee.)
(Volumnia, Virgilia ja Menenius tulevat.)
Kah, hänen äitinsä!
SICINIUS.
Pois täältä!
BRUTUS.
Miksi?
SICINIUS.
Sanovat häntä hulluks.
BRUTUS.
Jatka vaan;
He meidät näkivät.
VOLUMNIA.
Oo! Parahiksi!
Jumalten kaikki ruttovarat teille
Lempenne palkitkoot!
MENENIUS.
St! Ei niin kovaa.
VOLUMNIA.
Jos voisin itkulta, niin kuulisitte, --
Mut, jotain saatte kuulla. --
(Brutolle.)
Poistuttenko?
VIRGILIA (Siciniolle.)
Te jääkää myös. Jos miehelleni voisin
Sanoa samaa!
SICINIUS.
Miehevää!
VOLUMNIA.
Niin, houkka!
Häpeätäkö tuo? -- Kas, tuota houkkaa!
Mies eikö isän' ollut? Sinä, kettu.
Maanpakoon ajoit sen, mi Rooman puolest
Useemman iskun löi, kuin sinä olet
Sanoja puhunut.
SICINIUS.
Oi, taivaan taatto!
VOLUMNIA.
Useemman kelpo iskun, niin, kuin sinä
Viisasta sanaa -- kaikki Rooman tähden. --
Haa, kuules! -- Mene vaan! -- Ei, älä mene! --
Oi, että heimos kanssa kahden olis
Mun poikan' erämaassa, kelpo miekka
Kädessä!
SICINIUS.
Mitä sitten?
VIRGILIA.
Mitä sitten!
Perisi hukka silloin sinun heimos.
VOLUMNIA.
Sekasikiöt ja kaikki. -- Kunnon mies.
Kuin monta haavaa saitkaan Rooman tähden!
MENENIUS.
No, no, no, hiljaa!
SICINIUS.
Josp' olisi hän vastakin kuin ennen
Palvellut Roomaa, eikä sitomaansa
Sidettä itse päästänyt!
BRUTUS.
Niin, jospa!
VOLUMNIA.
Niin jospa! Rahvast' yllytitte, kollit;
Tunnette hänen arvoaan sen verran
Kuin minä taivaan salauksia, joita
Maan tiedoksi ei suoda.
BRUTUS.
Menkäämme!
VOLUMNIA.
Niin, menkää, menkää! Oivan työn te teitte.
Mut ensin kuulkaa tämä: -- saman verran
Kuin Capitoli korkeudessa voittaa
Vähimmän Rooman mökin, yhtä paljon
Mun poikani, -- tuon vaimon mies, tuon tuossa, --
Min karkoititte, voittaa teidät kaikki.
BRUTUS.
Niin, niin, nyt lähdetään.
SICINIUS.
Miks olla tässä
Tuon mielipuolen härnättävänä?
VOLUMNIA.
Rukoukseni mukananne viekää'
(Tribuunit menevät.)
Oo, jumalten jos ainoana työnä
Ois kiroukseni vahvistus! Jos heidät
Tapaisin kerran päiväss', että saisin
Keventää sydämmeni raskaan taakan!
MENENIUS.
Kas, sepä löylytys! ja syystä maarin!
Tuletteko te meille iltaiselle?
VOLUMNIA.
Viha ruokani on: itseäni syön mä.
Ja nälkään kuolen ravinnosta. -- Tulkaa! --
Äl' inise! Valita, niinkuin minä,
Vihaisen Junon lailla! Tule pois!
MENENIUS.
Hyi, hyi, hyi!
(Menevät.)
Kolmas kohtaus.
Maantie Rooman ja Antiumin välillä.
(Roomalainen ja volskilainen kohtaavat toinen toisensa.)
ROOMALAINEN.
Minä tunnen hyvin teidät, tunnettehan tekin minut. Eikö nimenne ole
Adrian?
VOLSKILAINEN.
On. Mutta minä en todellakaan muista teitä.
ROOMALAINEN.
Olen roomalainen ja palvelen niinkuin tekin Rooman vihollisia.
Tunnetteko nyt minut?
VOLSKILAINEN.
Nicanor, eikö niin?
ROOMALAINEN.
Sama mies.
VOLSKILAINEN.
Olitte parrakkaampi, kun viimeksi teidät näin; mutta puheenlaatunne
teidät ilmaisi. No, mitä Roomasta kuuluu? Volskilainen valtio on
antanut minulle toimeksi etsiä teitä sieltä. Olette säästänyt minulta
päivän matkan.
ROOMALAINEN.
Roomassa on ollut kummallisia meteleitä: kansa senaattia, patriiseja ja
aatelia vastaan.
VOLSKILAINEN.
On ollut? Ovatko ne siis päättyneet? Meidän hallitus ei sitä usko; se
tekee suuria sotavarustuksia, ja toivoo heidät yllättävänsä, kun riita
on tulisimmillaan.
ROOMALAINEN.
Pahin tulen vaara on voitettu, mutta pienimmästäkin asiasta saattaa se
uudestaan leimahtaa ilmi. Sillä tuon kelpo Coriolanon maanpakoon
ajaminen karvastelee niin aatelisien sydäntä, että olisivat halukkaat
ottamaan kansalta pois kaiken vallan ja ikipäiviksi riistämään siltä
sen tribuunit. Se, se nähkääs kipinänä kytee, ja kohta se raivokkaana
ilmituleen puhkee.
VOLSKILAINEN.
Coriolanusko maanpaossa?
ROOMALAINEN.
Niin, maanpaossa.
VOLSKILAINEN.
Semmoisen uutisen tuojana olette varmaankin tervetullut.
ROOMALAINEN.
Nyt tulee volskilaisten ottaa tilaisuudesta vaari. Olen kuullut
sanottavan, että naitua vaimoa on sopivin vietellä silloin, kun hän on
riidassa miehensä kanssa. Teidän jalo päällikkönne on tässä sodassa
suurena ilmaantuva, nyt kun hänen etevä vastustajansa Coriolanus on
synnyinmaassaan maineensa kadottanut.
VOLSKILAINEN.
Epäilemättä. Mikä onni, että teidät näin sattumalta tapasin! Te olette
toimeni päähän saattanut, ja ilolla seuraan teitä kotiin.
ROOMALAINEN.
Tästä illalliseen kerron teille Roomasta mitä kummallisimpia asioita,
jotka kaikki ovat vastustajalle eduksi. Sotajoukkonne on kunnossa,
niinkö?
VOLSKILAINEN.
On, ja oikein kuninkaallinen sotajoukko. Centurionit miehistöineen ovat
pestatut ja majoitetut ja vaikkapa tunnin päästä valmiit lähtöön.
ROOMALAINEN.
Hauska kuulla, että ovat valmiit, ja minä kyllä heidät liikkeelle
panen, sen takaan. Siis, sydämmellisesti tervetullut! Olen suuresti
mielissäni teidän seurastanne.
VOLSKILAINEN.
Syöttehän sanan suustani; minullahan se tässä suurin syy on olla
mielissäni.
ROOMALAINEN.
No hyvä, menkäämme siis yhtenä.
(Menevät)
Neljäs kohtaus.
Antium. Aufidion talon edustalla.
(Coriolanus tulee, halpaan valepukuun puettuna.)
CORIOLANUS.
Tää kaunis kaupunki on. -- Antium, minä
Sun leskes loin, ja monen noiden sieväin
Talojes perijän näin miekkan' eessä
Korahtain kaatuvan. Mua älä tunne,
Sun vaimos muuten vartain, poikas kivin
Mun kuoliaaksi lyövät.
(Kansalainen tulee.)
Terve!
KANSALAINEN.
Terve!
CORIOLANUS.
Tuo kuuluisa Aufidius, missä täällä
Hän asuvi? Hän Antiumiss' onko?
KANSALAINEN.
On. Talossansa tänään aatelilleen
Hän pitää pidot.
CORIOLANUS.
Missä on se talo?
KANSALAINEN.
Tuoss' edessänne.
CORIOLANUS.
Kiitos. Hyvästi!
(Kansalainen menee.)
Oi, mailma, liukkaita sun sokkeloitas?
Vannoutunehet ystävät, jotk' äsken
Olivat niinkuin yksi sydän, yksi mieli,
Joill' aika, vuode, ruoka, työ ol' yksi,
Jotk' olivat kuin kaksoispari lemmess'
Eriämättömät, nyt äkkipäätä
Ja turhan vuoksi katkerimpaan vihaan
He syttyvät; -- ja verivainolaiset,
Joilt' unen viha häiritsi ja häijyt
Kavallushankkeet, sattumus nyt, jok' ei
Niin munaa maksa, ystäviksi tekee
Ja langoiksi. Niin munkin. Synnyinmaatan'
Ma vihaan ja viholliskaupungille
Suon lempeni. -- Nyt sisään! Jos mun tappaa.
Niin tekee oikein hän; jos vastaan ottaa,
Niin hänen maataan palvella ma tahdon.
(Menee.)
Viides kohtaus.
Sama paikka. Pylvässäli Aufidion talossa.
(Soittoa kuuluu sisältä. Palvelija tulee.)
PALVELIJA.
Viiniä, hoi, viiniä! Hyviä edeskäypiä! Luulenpa, että ne vintiöt
nukkuvat.
(Menee.)
(Toinen palvelija tulee.)
2 PALVELIJA.
Missä on Cotus? Isäntä kutsuu häntä. -- Cotus!
(Menee.)
(Coriolanus tulee.)
CORIOLANUS.
On talo soma, ruuan haju hyvä;
Vaan min' en näytä kutsuvierahalta.
(Ensimmäinen palvelija palajaa.)
1 PALVELIJA.
Mitä tahdotte? Mistä olette? Täällä ei ole teille sijaa. Menkää, tuossa
on ovi!
CORIOLANUS.
Coriolanona en ansaitse
Parempaa tervehdystä.
(Toinen palvelija palajaa.)
2 PALVELIJA.
Mistä olette? Missä portinvartijan on silmät, kun päästää sisään
tuollaisia veijareita? Menkää tiehenne, olkaa niin hyvä!
CORIOLANUS.
Pois!
1 PALVELIJA.
Poisko? Menkää itse pois!
CORIOLANUS.
Sin' olet mulle vaivaksi.
2 PALVELIJA.
Mikä julkeus! Kylläpä teistä selvä saadaan.
(Kolmas palvelija tulee ja kohtaa ensimmäisen.)
3 PALVELIJA.
Mikä mies se tuo on?
1 PALVELIJA.
Kummallisin mies, minkä ikänäni olen nähnyt. En saa häntä pois täältä.
Kuules, kutsuppa herramme tänne.
3 PALVELIJA.
Mitä sinä, mies, täällä teet? Tiehesi oiti!
CORIOLANUS.
Mun anna olla; liettänne en tahraa.
3 PALVELIJA.
Mikä olette?
CORIOLANUS.
Ylimys.
3 PALVELIJA.
Ihmeen kurja ylimys!
CORIOLANUS.
Niin kyllä, aivan totta.
3 PALVELIJA.
Tehkää hyvin, ylimys kurja, ja etsikää toinen olopaikka; täällä ei ole
teille sijaa. Menkää tiehenne, olkaa niin hyvä! Kas noin!
CORIOLANUS.
Tee työs ja mätä itsees kylmät tähteet.
(Työntää hänet luotansa.)
3 PALVELIJA.
Mitä? Etkö mene? -- Mene ja ilmoita herrallemme, mikä kummallinen
vieras se täällä on.
2 PALVELIJA.
Kyllä menen.
(Menee.)
3 PALVELIJA.
Missä asut?
CORIOLANUS.
Taivasalla.
3 PALVELIJA.
Taivasallako?
CORIOLANUS.
Niin.
3 PALVELIJA.
Missä siellä?
CORIOLANUS.
Varisten ja korppien kaupungissa.
3 PALVELIJA.
Varisten ja korppien kaupungissa? -- Mikä aasi! -- Siis asut yhdessä
naakkojenkin kanssa?
CORIOLANUS.
En; minä en palvele sinun herraasi.
3 PALVELIJA.
Mitä? Mitä sinulla on minun herrani kanssa tekemistä?
CORIOLANUS.
He, se olisi siivompaa kuin jos olisin tekemisissä vaimosi kanssa.
Pois, lörppä! Mene matkaas lautaisines!
(Ajaa hänet piesten ulos.)
(Aufidius ja toinen palvelija tulevat.)
AUFIDIUS.
Miss' on se mies?
2 PALVELIJA.
Tuossa, herra. Olisin piessyt häntä kuin koiraa, vaan en tahtonut
häiritä herroja siellä sisällä.
AUFIDIUS.
Mist' olet? Mitä tahdot? Nimesi?
Vait olet? Sano mies: mik' on sun nimes?
CORIOLANUS (Heittäen valepuvun yltänsä.)
Tullus,
Jos viel' et mua tunne, vaikka näet mun.
Ja siks et mua aavista, mik' olen,
Nimeni ilmoittaa mun täytynee kai.
AUFIDIUS.
Mik' on sun nimes?
CORIOLANUS.
Pahalta volskilaisten soi se korviin.
Ja sinun korvaas vihloo.
AUFIDIUS.
Mikä nimes?
Näkösi tuim' on, käskevä on katsees,
Jalolta näytät laivalta, vaikk onkin
Varustees pirstaleina. Mikä nimes?
CORIOLANUS.
Rypistä otsaas! Etkö nyt mua tunne?
AUFIDIUS.
En tunne sua. Mikä nimesi?
CORIOLANUS.
Nimeni Cajus Marcius on, se, joka
Kaikille volskilaisille on tehnyt
Ja erittäinkin sulle suurta turmaa;
Mun liikanimeni Coriolanus
Sen todistaa. Työt raskaat, hengen vaarat,
Vereni, maani hyväks vuodatetun,
Se kiittämätön palkinnut on tuolla
Nimellä vaan, jok' yllykkeenä sulle
Ja merkkin' on, ett' inhota sun tulee
Ja vihata mua. Nimi tää vaan jäi;
Muut riisti kansan kateus ja julmuus,
Jot' arka aateli ei ehkäissyt,
Vaan jätti mun, ja salli noiden orjain
Viheltää minut Roomast' ulos. Niin,
Tää surkein hätä lietes luo mun toi,
Ei toivo -- älä käsitä mua väärin --
Pelastaa henkeäni: surmaa jos, näet,
Peljännyt olisin, sua, ennen muita,
Olisin karttanut; ei, pelkkä halu
Karkoittajaini kanssa tehdä suora
Mun luokses tuonut on. Siis, sydän sulla
Jos uhkuu kostoa, jos maksaa tahdot
Sa omat herjasi, ja synnyinmaasi
Parantaa avohaavat, joutuun riennä
Ja ota kurjuuteni palvelukseesi
Niin sitä käytä, että hyödyks sulle
On koston-työni; sairaan maani kanssa
Otella tahdon, näet, niin vimmatusti
Kuin kaikki hornan henget. Mut jos niin on.
Ett' et sa uskalla, ja voitteluun jos
Väsynyt olet, -- no niin, kyllästynyt
Minäkin olen elämään, ja sulle
Nyt kaulan' tarjoon vanhan vihas uhriks;
Jos sit' et poikki leikkaa, olet hupsu;
Ain' olen vainonnut sua, maasi rinnast
Ammeittain olen verta juoksuttanut,
Ja elää voin vaan sulle häpeäksi,
Jos en sua palvele.
AUFIDIUS.
Oi, Marcius, Marcius!
Jokainen sanas vanhan vihan juuren
Sydämmestäni repii. Jupiterkin
Jos tuolta pilvist' ennustellen lausuis:
»Se totta on», hänt' enemmän en uskois
Kuin sua, jalo Marcius. -- Suo mun kiertää
Käsvarteni sen ruumiin ympär', johon
Sadasti vahvan peitseni ma särjin,
Peloittain kuun sen pirstaleilla! Miekkan'
Alaisinta nyt halaan; lempes kanssa
Yht' uljaast', innokkaasti nyt ma painin
Kuin maineenhimon voimall' olen koskaan
Miehuuttas vastaan taistellut. Haa! Tiedäs,
Ma morsiantan' armastin: ei koskaan
Todempi ole lemmenhuokaus ollut;
Mut nyt, kun sun näin, jalo urho, sydän
Enemmän ilost' ailahtaa, kuin milloin
Ens' kerran vaimoni näin astuvan
Ma kynnyksestäni. Mars sinä, kuules,
Aseissa meill' on joukko; vielä kerran
Kädestäs aioin kilpes lyödä, taikka
Käteni menettää. Kakstoista kertaa
Mun löylytit, ja joka yö sen jälkeen
Uneksin taisteluista välillämme:
Kypärit irti, maassa siinä maattiin,
Käs' toisen kurkussa, kun havahdin ma
Ja tyhjäst' aivan puolikuoliaana.
Oi, Marcius, vaikk' ei riitaan Rooman kanssa
Syyt' olis meillä muuta kuin maanpakos,
Aseihin kaikki kakstoist'-ikäisestä
Ja seitsenkymmen-vuotiaaseen nousis.
Ja sota niinkuin hyökyvirta vyöryis
Tuon armottoman Rooman sydämmeen.
Senaattoreita kättelemään tullos,
He jäähyväisill' ovat, nyt kun aion
Maakuntihinne hyökätä ma, vaikk' en
Juur' itse Roomaan.
CORIOLANUS.
Kiitos jumalille!
AUFIDIUS.
Siis, sinä mahtimies, jos koston työtäs
Sa itse johtaa tahdot, toiset puolet
Väestän' ota, omaa tietäs kulje.
Mitenkä parhaaks näet, -- koska tunnet
Sa maasi vahvat sekä heikot puolet, --
Ja Rooman portteja sä jyskytä,
Tai syrjämaille huimana sa syökse;
Peloita ensin, sitten ruhjo! Tule,
Nyt esitän sun niille, joille hankkees
On mieleinen. Tuhansin tervetullut!
Nyt suuremp' olet ystävä, kuin ennen
Olitkaan vihamies; niin, Marcius,
Ja se on paljon. Kätes! Tervetullut'
(Coriolanus ja Aufidius lähtevät.)
1 PALVELIJA (tullen esiin).
Tämäpä kummallinen muutos!
2 PALVELIJA.
Nyrkkini kautta! Aioin juuri häntä kartullani hutkaista, mutta
aavistinpa kuitenkin, ettei hänen pukunsa puhunut totta.
1 PALVELIJA.
Ja näitkös sitä käsivartta! Hän pyöritti minua sormellaan ja
peukalollaan niinkuin hyrrää vaan.
2 PALVELIJA.
Niin, niin, hänen kasvoistaan jo näin, että siinä miehessä oli jotakin:
hänellä oli minusta kasvot sen sorttiset -- en tiedä oikein, miksi
niitä sanoisin.
1 PALVELIJA.
Niin oli. Hän näytti siltä kuin -- saakeli soikoon, enkö oitis luullut,
että siinä miehessä oli enemmän kuin mitä olisin luullut.
2 PALVELIJA.
Niin minäkin, jumalauta. Suoraan sanoen, hän on oivallisin mies koko
maailmassa.
1 PALVELIJA.
Sitäpä minäkin. Mutta suuremman sotamiehen kuin hän on, tunnet sa kai.
2 PALVELIJA.
Kenenkä? Herraniko?
1 PALVELIJA.
Niin, sehän tiettyä.
2 PALVELIJA.
Hän vastaa kuutta tuommoista.
1 PALVELIJA.
No, ei juuri sitä, mutta suurempi hän on sotamies.
2 PALVELIJA.
Niin, näethän, eihän sitä niin osaa sanoa mitä meinaa. Mutta kaupunkia
puolustamaan on meidän päällikkömme erinomainen.
1 PALVELIJA.
On, ja valloittamaan myöskin.
(Kolmas palvelija palajaa.)
3 PALVELIJA.
Kuulkaas, lurjukset, minä tiedän uutisia; uutisia, te roistot.
1 ja 2 PALVELIJA.
Mitä? Mitä? Anna kuulla!
3 PALVELIJA.
En nyt tahtoisi olla roomalainen, vaikka koko maailman saisin; ennemmin
olisin vaikka kadotuksen oma.
1 ja 2 PALVELIJA.
Miksi niin? Miksi niin?
3 PALVELIJA.
Niin, täällä on se mies, joka aina on päällikköämme löylyttänyt, --
Cajus Marcius.
1 PALVELIJA.
Sanotko: löylyttänyt päällikköämme?
3 PALVELIJA.
En sano: löylyttänyt päällikköämme; mutta aina hän on vetänyt hänelle
vertoja.
2 PALVELIJA.
No niin, olemmehan ystäviä ja kumppaneita; hän oli aina hänestä liian
tanakka, olen kuullut hänen itsensä sen sanovan.
1 PALVELIJA.
Niin, niin, totta kyllä, hän oli hänestä vähän niinkuin liian tanakka:
Coriolin edustalla hän noputti ja koputti häntä kuin vatkulia.
2 PALVELIJA.
Jos hän olisi ihmissyöjän sukua ollut, olisi hän varmaankin paistanut
ja syönyt hänet suuhunsa.
1 PALVELIJA.
No, mitä muuta uutta?
3 PALVELIJA.
Niin, tuolla sisälläkös häntä pokkuroidaan, niinkuin olisi hän Marsin
poika ja perillinen; hän istuu ylinnä pöydän päässä, eikä yksikään
senaattori puhuttele häntä muuten kuin seisoaltaan ja avopäin. Itse
päällikkömmekin hyväilee häntä niinkuin helttuansa, suutelee autuaana
hänen kättänsä, ja mulistelee silmänvalkuaisiaan, kun hän jotakin
puhuu. Mutta pää-uutiseni on se, että päällikkömme on kahtia halkaistu
ja ainoastaan puolikas siitä, mitä hän eilen oli; toisen puolikkaan on
tuo toinen saanut, koko pöytäseuran pyynnöstä ja suostumuksella. Hän
sanoo menevänsä leipomaan Rooman portinvartijoita korville. Hän aikoo
niittää maahan kaikki edestänsä, ja tehdä puhdasta missä liikkuu.
2 PALVELIJA.
Ja hän se minusta on mies sitä tekemäänkin, siinä missä joku toinenkin.
3 PALVELIJA.
Sitä tekemään! Sen hän, hitto vie, tekeekin! Sillä, näet sä, hänellä on
ystäviä yhtä paljon kuin vihollisia, ja nuo ystävät, katsos, eivät
tohdi, näet sä, näyttäytyä, niinkuin sanoisimme, ystävinä, niin kauan
kuin hän on kasierattuna.
1 PALVELIJA.
Kasierattuna? Mitä se on?
3 PALVELIJA.
Mutta kun taas näkevät hänen kypärintöyhtönsä liehumassa ja miehen
oikein humöörissään, niin kömpivät he esiin loukeroistaan, niinkuin
kaniinit sateen jälkeen, ja liittyvät kaikki häneen.
1 PALVELIJA.
Mutta milloin se tapahtuu?
3 PALVELIJA.
Huomenna, tänään, nyt heti. Vielä tänään iltapuolella saatte kuulla
rummun käyvän; se tulee makiaisiksi, ennenkuin ehtivät suunsa pyyhkiä.
2 PALVELIJA.
Heleijaa! Sittenhän sitä taas elämätä syntyy. Siitä rauhasta ei ole
muuksi kuin ruostuttamaan rautaa, lisäämään räätäleitä ja siittämään
runonrenkuttajia.
1 PALVELIJA.
Niin, sotahan se vasta jotakin on: se on rauhaan verrattuna mitä päivä
yöhön; silloin sitä on hommaa ja liikettä, ääntä ja elämää. Rauha se on
rampa, uninen, hupelo, kuuro, tylsä ja tunnoton, ja siittää enemmän
äpäriä, kuin sota nielee ihmisiä.
2 PALVELIJA.
Niin kyllä, ja niinkuin sota on raiskausta tavallaan, niin on se
rauhakin tavaton laittamaan aisankannattajia.
1 PALVELIJA.
Niin, ja panee ihmisiä vihaamaan toisiansa.
3 PALVELIJA.
Järkevästi lausuttu; sillä silloin he eivät toisiansa tarvitse. Sota on
kultaa parempi. Kohtapa niitä roomalaisia saadaan yhtä huokealla kuin
volskilaisia. -- Mutta nyt, nyt he jo nousevat pöydästä.
KAIKKI.
Sisään, sisään, sisään!
(Menevät.)
Kuudes kohtaus.
Rooma. Aukea paikka.
(Sicinius ja Brutus tulevat.)
SICINIUS.
Pois pelko! Hänt' ei kuulu. Nytpä tylsät
On hänen neuvonsa, kun maass' on rauha
Ja tyyntynyt on kansan hurja raivo,
Hävetä miehen ystävät nyt saavat,
Kun kaikk' on hyvin. Ennen näkisivät,
Vaikk' omaks vahingokseen, kapinoivain
Kaduilla riehuvan, kuin että laulaa
Käs'työläisemme puodissaan ja toimens
Ilolla toimittaapi.
(Menenius tulee.)
BRUTUS.
Hyvään aikaan
Hänestä päästiin. Onko tuo Menenius?
SICINIUS.
On, on. Kas kuin on viime aikaan nöyräks
Hän tullut. -- Terve!
MENENIUS.
Terve, ystäväni!
SICINIUS.
Coriolanoanne muut ei kaipaa
Kuin ystävät; on pystyss' yhteiskunta,
Ja pystyyn jää, vaikk' äittelis hän kuinka.
MENENIUS.
Hyvin kaikki on; mut paremmin vois olla,
Jos olis myöntynyt hän.
SICINIUS.
Missä lie hän?
MENENIUS.
En tiedä; eikä myöskään vaimo tiedä,
Eik' äitikään.
(Muutamia kansalaisia tulee.)
KANSALAINEN.
Jumalat kaitkoot teitä!
SICINIUS.
Hyv'iltaa, naapurit!
BRUTUS.
Hyv'iltaa, kaikki!
KANSALAINEN.
Polvilla meidän tulee lapsin, vaimoin
Rukoilla puolestanne.
SICINIUS.
Menestykää!
BRUTUS.
Hyvästi, naapurit! Oo, että oisi
Coriolanus teitä rakastanut
Niin kuten me!
KANSALAINEN.
Jumalat kaitkoot teitä!
TRIBUUNIT.
Hyvästi, hyvästi!
(Kansalaiset menevät.)
SICINIUS.
Nyt hupaisempi
Ja paljon hauskemp' aika on, kuin milloin
Katuja pitkin juoksivat nuo löntit,
Kapinaa huutaen.
BRUTUS.
Tuo Cajus Marcius
Ol' oiva sotamies, mut itserakas,
Hävytön, tuhmanröyhkä, rajattomiin
Himoten kunniaa, --
SICINIUS.
Ja yksinvaltaa
Yksistään itselleen.
BRUTUS.
En sitä luule.
SICINIUS.
Sen olisimme, kaikkein suruks, nähneet,
Jos olisi hän konsuliksi päässyt.
BRUTUS.
Mut jumalat sen estivät, ja Rooma
Levossa on ja turvass' ilman häntä.
(Aediili tulee.)
AEDIILI.
Tribuunit hyvät, orja tuolla, jonka
Otimme kiinni, kertoo volskilaisten
Karanneen kaksin joukoin Rooman maahan,
Hävittäen julmimmalla sotaraivoll'
Edestään kaikki.
MENENIUS.
Aufidius se siellä,
Kuullessaan, ett' on maanpaossa Marcius
Taas näyttää maailmalle sarviansa;
Kun Marcius Roomass' oli, kuorestaan ne
Ei pilkistellä tohtineet.
SICINIUS.
Mitä te Marciosta pakisette?
BRUTUS.
Se valhehtija pieskää! -- Mahdotonta!
Ei tohdi volskilaiset rauhaa sortaa.
MENENIUS.
Ei tohdi! Tiedän, että tohtivat he;
Eläissäni sen kolmast' olen nähnyt.
Mut ennenkuin te miestä rankaisette,
Kysykää, mist' on tietonsa hän saanut;
Pieksette muuten kenties airuttanne,
Ja lyötte vakojaa, jok' uhkaavasta
Varoittaa teitä vaarasta.
SICINIUS.
He, vaiti!
Se mahdotont' on, tiedän.
BRUTUS.
Mahdotonta.
(Sanansaattaja tulee.)
SANANSAATTAJA.
Senaatintaloon rientää kiireimmittäin
Patriisit kaikki: sanoma on tullut,
Mi muodon heiltä muuttaa.
SICINIUS.
Niin, tuo orja!
Hän pieskää kansan nähden! -- Hänen töitään
Ja vehkeitään on kaikki!
SANANSAATTAJA.
Jalo herra,
Muut samaa kertovat, ja paljon, paljon
Pahempaa vielä kuuluu.
SICINIUS.
Pahempaako?
SANANSAATTAJA.
Jutellaan julki, -- tottako, en tiedä, --
Ett' yhdess' Aufidion kanssa Marcius
Nyt Roomaa vastaan käy, ja koston vannoo
Niin täyden, että kaikkia se kohtaa
Nuoremmast' alkain vanhimpaan.
SICINIUS.
Niin aina!
BRUTUS.
Kujetta vaan, jott' arat kotiin kutsuis
Tuon hyvän Marcion taas!
SICINIUS.
Niin, siinä juoni.
MENENIUS.
Ei luultavaa se ole.
Aufidius ja hän, he vastakohdat
On jyrkimmät, he eivät sovi yhteen.
(Toinen sanansaattaja tulee.)
2 SANANSAATTAJA.
Senaattiin joutuun menkää: Cajus Marcius,
Aufidioon liittyneenä, Roomaa vastaan
Tuo julman sotajoukon, joka riehuu
Jo alueellamme ja tiensä raivaa,
Tulella polttaen ja rosvoten
Mit' eteen sattuu.
(Cominius tulee.)
COMINIUS.
Oivan työn te teitte!
MENENIUS.
No, mitä, mitä?
COMINIUS.
Sen nyt aikaan saitte.
Ett' omat tyttärenne raiskataan,
Sulataan kattolyijyt kiireillenne,
Vaimonne teidän nähden häväistään, --
MENENIUS.
No, mikä nyt on, mikä?
COMINIUS.
Templinne poltetahan pohjaa myöten,
Ja teidän rakkaat etu-oikeutenne
Ne kairan reikään nalkitaan.
MENENIUS.
Mik' ompi? --
Työn kauniin teitte, pelkään mä. -- Mik' on? --
Jos Marcius yhtyy volskilaisiin, --
COMINIUS.
Jos!
Hän heidän jumalans' on, hän heit' ohjaa,
Ikäänkuin korkeamman luojan luoma
Ja paremp' ihmislapsia; he häntä
Meit', itikoita, vastaan seuraavat
Yht' uljaasti kuin pojat kesäperhoj'
Ajavat takaa, taikka teurastajat
Läimivät kärpästä.
MENENIUS.
Työn teitte oivan.
Te, paarva-joukkoinenne! Liian paljon
Käs'työläis-äänihin te luotitten ja
Sipulinsyöjäin henkeen!
COMINIUS.
Roomaa huiskii
Hän, että korvat soi!
MENENIUS.
Kuin marjapuuta
Ravistaa Hercules! Työn teitte oivan!
BRUTUS.
Tuo onko totta?
COMINIUS.
Ennen vaalenette,
Kuin toista kuuluu. Kaikki paikkakunnat
Hymyillen luopuvat; ken vastaan panee,
Se uhka-tyhmyrin saa pilkkanimen,
Ja kuolla saa kuin uskollinen narri.
Ken häntä moittis? Hänen sekä teidän
Vihoiksenne hänen kuntons' äkkää.
MENENIUS.
Kaikk' ollaan hukassa, jos jalomielin
Hän meit' ei armahda.
COMINIUS.
Ken anojaksi?
Tribuunej' estää häpy; kansaa ei hän
Enemmän ole aulis säälimään
Kuin paimen sutta; paras ystäväkin
Jos sanois: »sääli Roomaa», pyynnöllänsä
Vaan hänen vihans' oikeaksi myöntäis
Ja viholliseks näyttäytyis.
MENENIUS.
Niin kyllä.
Jos ilmituleen taloni hän pistäis,
En sanoa ma rohkenis: »seis, älä!» --
Te oivan teitte työn, te käs'työläiset,
Niin, oivan kätten työn!
COMINIUS.
Niin vapisemaan
Panitte Rooman, ettei ole koskaan
Näin avuton se ollut.
TRIBUUNIT.
Syy ei meidän.
MENENIUS.
Siis meidän? Häntä rakastimme, mutta
Me ylimykset, pelkurit kuin pedot,
Väistimme liutojanne, jotka hänet
Kaupungist' ulos rääkkyivät.
COMINIUS.
Ja, pelkään,
Takaisin vielä ulvovat. Aufidius,
Tuo mailman toinen mies, hänt' umpisilmin
Kuin alamainen seuraa. Epätoivo
Nyt Rooman aino valtataito, voima
Ja puolustus on.
(Joukko kansalaisia tulee.)
MENENIUS.
Tuossa on ne liudat. --
Aufidius hänen mukanaanko? -- Te,
Te ilman saastutitte, lakkejanne
Kun rasvast' ihvisiä viskelitte.
Iloiten Coriolanon maanpaosta.
Nyt tulee hän, ja ruoska joka hius on
Soturin päässä; yhtä monta houkkaa,
Kuin lakkej' ilmaan lensi, nutistaa hän
Palkaksi äänistänne. Vaan ykskaikki!
Vaikk' yhdeks hiileksi hän meidät kaikki
Polttaisikin, se vaan ois kohtuullista.
KANSALAINEN.
Oi, julmaa kuuluu.
1 KANSALAINEN.
Minä, kun ma sanoin:
»Maanpakoon syöskää», sanoin: »onpa sääli.»
2 KANSALAINEN.
Samaten minä.
3 KANSALAINEN.
Niin minäkin; ja niin, totta puhuen, teki sangen moni meistä. Minkä
teimme, sen teimme yhteisen hyvän tähden; ja vaikka tahdollamme
suostuimme hänen karkoittamiseensa, niin tapahtui se kuitenkin vastoin
tahtoamme.
COMINIUS.
Olette hyvää joukkoa, te äänet!
MENENIUS.
Te teitte oivan työn, te, koirinenne! --
Nyt Capitoliin kai?
COMINIUS.
Niin, kuinkas muuten?
(Cominius ja Menenius menevät.)
SICINIUS.
Kotiinne, ystävät, ja rohkeit' olkaa;
Tuo lahko näkis mielellään sen todeks,
Mit' on se pelkäävinään. Kotiin menkää;
Pois kaikki pelvon oireet mielestänne!
1 KANSALAINEN.
Jumalat meitä armahtakoot! Tulkaa, miehet, kotiin! Olen aina sanonut,
että teimme väärin, kun hänet karkoitimme.
2 KANSALAINEN.
Sen teimme kaikki. Tulkaa pois kotiin!
(Kansalaiset menevät.)
BRUTUS.
Ikävä uutinen.
SICINIUS.
Ikävä kyllä.
BRUTUS.
Pois Capitoliin! Puolet tavaraani
Nyt valheest' antaisin ma.
SICINIUS.
Lähtekäämme!
(Menevät.)
Seitsemäs kohtaus.
Leiri vähän matkan päässä Roomasta.
(Aufidius jo yksi hänen alapäälliköistään tulevat.)
AUFIDIUS.
Yhäkö ihailevat roomalaista?
ALAPÄÄLLIKKÖ.
En tiedä, mikä tenho häness' on;
Mut ennen, jälkeen, kesken syöntiä
Väkenne ruokalukuna hän on;
Ja teitä omat miehet halventavat
Sodassa tässä.
AUFIDIUS.
Sit' en nyt voi auttaa,
Jos keinollani rammaks hankkeitamme
En tehdä tahdo. Minuakin kohtaan
Hän röyhkemp' on, kuin ensi syleilyksest'
Olisin varronnut; mut horjumaton
Hän luonteeltaan on; anteeks suoda täytyy
Mit' ei voi auttaa!
ALAPÄÄLLIKKÖ.
Teille itsellenne
Parempi olis ollut kai, jos ette
Jakanut olis valtaa hänen kanssaan,
Vaan joko itse päällikkönä ollut,
Tai hälle yksin koko johdon suonut.
AUFIDIUS.
Sun ymmärrän; mut ole varma että,
Kun tilinpäivä tulee, hän ei arvaa,
Mit' ilmi tuoda voin. Nyt näyttää siltä,
Ja itse luulee hän, ja luulee rahvas,
Ett' on hän kaikin puolin vilpitön.
Ja volskilaisten hyväks kaikki toimii,
Kuin lohikäärme tappelee, ja voittaa,
Kun miekkansa vaan paljastaa; mut jotain
On laiminlyönyt hän, mi hältä taittaa
Tai multa niskan, tilillen kun tullaan.
ALAPÄÄLLIKKÖ.
Mut uskottenko, voittaako hän Rooman?
AUFIDIUS.
Hän joka paikan saartamatta voittaa;
Käsissään häll' on Rooman aatelisto;
Patriisit, senaattorit suosii häntä.
Tribuunit sotureit' ei ole; kansa
Takaisin hänet kutsuu yhtä hevin
Kuin karkoitti se hänet. Rooma hälle
On mitä sääkselle on kala: siihen
Se luonnon vaistost' iskee. Aluss' oli
Hän nöyrä palvelja, mut arvoaan hän
Ei voinut kantaa. Kopeusko syynä,
Jok' onnenmyyrän liika menestyksell'
Useinkin pilaa; vaiko älyn puute
Hyväkseen käyttää joka tilaisuutta.
Mi tarjon' on; vai luontoko, ettei hän
Muut' olla voi kuin yhtä eikä vaihtaa
Kypärää patjahan, vaan rauhass' on
Yht' ankara kuin sodassa ja tuima;
Niin, näistä vioist' yksi (niitä hällä
On vähän kaikkia, mut, myöntää täytyy,
Ei kaikkia) sai hänet peljätyksi,
Vihatuks sitten, sitten maanpakoon.
Häll' ansiota on, mut liika kehu
Sen tukeuttaa. Näin ajan selityksest'
On ihmis-arvo riippuva; ja voimall',
Itsessään kiitettävällä, niin varmaa
Ei ole hautaa, kuin se puhe-istuin,
Joit' ylistellähän sen mainetöitä.
Tuli tulen karkoittaa ja naula naulan,
Kyvyn voittaa kyky, paula murtaa paulan.
Pois tulkaa! Cajus, Rooma kun on sun,
Sin' olet mennyt mies, ja silloin mun.
(Menevät.)
VIIDES NÄYTÖS.
Ensimmäinen kohtaus.
Rooma. Julkinen paikka.
(Menenius, Cominius, Sicinius, Brutus ja muita tulee.)
MENENIUS.
En mene: kuulitte sen miehen sanat,
Jok' ennen oli hänen päällikkönsä
Ja paljon häntä rakasti. Mua isäks
Hän kutsui. Mitä siitä? Menkää te,
Te hänet karkoititte; polvistukaa
Jo virstain päässä hänen teltastansa,
Ja esiin ryömikää. Cominiolle
Hän oli tyly, minä siis jään kotiin.
COMINIUS.
Mua hän ei ollut tuntevinaan.
MENENIUS.
Nähkääs!
COMINIUS.
Nimeni mainitsi hän toki kerran;
Vetosi vanhaan ystävyyteen, vereen
Yhdessä vuodatettuun. Coriolanoa
Ei suvainnut hän, kielsi nimet pois;
Hän tyhjää oli muka, nimetön,
Siks kunnes Rooman liekeiss' itselleen hän
Takoisi nimen.
MENENIUS.
Niin. Työn oivan teitte!
Tribuunit hommanneet on halventaakseen
Roomassa hiilten hintaa: kaunis muisto!
COMINIUS.
Kuvailin, kuinka suurt' on anteeks-anto,
Kun vähimmin sit' odotetaan; kurja
Se valtio on, vastas hän, jok' anoo
Maanpakolaiseltansa moista.
MENENIUS.
Niin oikein. Voiko puhua hän toisin?
COMINIUS.
Muistutin häntä vanhoist' ystävistä;
Hän vastas, ettei aikaa ole hällä
Mädästä, tunkkaisesta ruumenjoukost'
Erottaa heitä; hulluutt' on, hän sanoi,
Jyväsen parin vuoksi polttamatta
Se jättää ja sen tunkkaa yhä haistaa.
MENENIUS.
Jyväsen parin! Yks niist' olen minä;
Niin, äiti, vaimo, laps ja tuo mies tuossa,
Me jyvät olemme, ja mätä ruumen
Olette te, jok' ylös kuuhun löyhkää.
Ja meidän täytyy teidän tähden palaa.
SICINIUS.
Oi, tyyntykää! Jos tässä ahdingossa
Apunne kiellättenki, älkää toki
Ivatko tuskaamme. Jos tahtoisitte
Puhua maanne hyväks, sanannepa
Ne enemmän kuin kaikki sotajoukot
Pidättäis maanmiestämme.
MENENIUS.
Min' en tahdo.
SICINIUS.
Ma pyydän, menkää.
MENENIUS.
Miksi menisin?
BRUTUS.
Koitelkaa, mitä rakkautenne Roomaan
Hänessä voipi.
MENENIUS.
Entä jos hän käskee
Mun pois, niinkuin Cominion, kuulematta?
Mit' arvelette siitä? -- Taasen lisää
Yks tyytymätön ystävä, min mielen
Hän tylyydellään tervaa. Aatelkaapas.
SICINIUS.
Mut hyvän tahtonne sen maksaa Rooma
Sen mukaan, miten hyvää tarkoititte.
MENENIUS.
No, tahdon koittaa; kenties hän mua kuulee.
Mut tuo, ett' yrmi kelpo Cominiolle
Ja puri huultaan hän, se arveluttaa.
Hän pahall' oli päällä, syömätönnä;
Kun suonet tyhjät on, on veri kylmä;
Nyreät aamull' olemme ja nurjat
Niin antamaan kuin anteeks antamaan;
Mut veren putket, sokkelot kun täynnä
On ruokaa, viiniä, niin norjemp' on
Kuin paaston aikaan mieli. Siis, ma varron
Siks kun hän ruokatuulell' on, ja silloin
Pyynnöllän' esiin karkaan.
BRUTUS.
Oikotien
Te hänen hyvyyteensä tunnette
Ja ette eksy.
MENENIUS.
Hyvä; tahdon koittaa.
No, käyköön miten käykin, kohtaloni
Ma kohta näen.
COMINIUS.
Hänt' ei hän kuule.
SICINIUS.
Eikö?
COMINIUS.
Hän, näetten, kullass' istuu, silmä palaa.
Kun tahtois Rooman polttaa se, ja kosto
Se säälin kahlehtii. Ma polvistuin;
Hän tuskin sanoi: »nouse»; pois mun, vaiti
Kädellään viittas näin. Mit' aikoi tehdä,
Mit' ei, hän siitä kirjeess' antoi tiedon,
Ja valall' ehdot täyttämään mun vaati.
Siis turhaa kaikk' on toivo; ainoa
On hänen äitinsä ja puolisonsa:
He, kuulen ma, hält' aikovat nyt maalleen
Anoa armoa. Siis lähtekäämme
Rukouksillamme jouduttamaan heitä.
(Menevät.)
Toinen kohtaus.
Volskilaisten leiri Rooman edustalla.
(Vahtimiehiä vartioimassa. Menenius tulee.)
1 VAHTIMIES.
Seis! Mistä ollaan?
2 VAHTIMIES.
Seis, ja takaisin!
MENENIUS.
Kah, kelpo vahdit! Hyvä on. Mut kuulkaas,
Min' olen virkamies; mull' asiaa on
Coriolanolle.
2 VAHTIMIES.
Ja mistä?
MENENIUS.
Roomasta.
1 VAHTIMIES.
Täst' ette pääse; takaisin vaan! Sieltä
Ei päällikkömme tahdo mitään kuulla.
2 VAHTIMIES.
Roomanne ennen tulenliekit syö,
Kuin Coriolanoa puhutella saatte.
MENENIUS.
Jos päällikkönne maininnut on Roomaa
Ja ystäviään siellä, vannon ett' on
Minunkin kuultu nimeni: Menenius.
1 VAHTIMIES.
Viis siitä! Tiehesi Täst' ei nimes arvo
Sua päästä.
MENENIUS.
Kuules, veikko: ystäväni
On päällikkös; ma hänen urotöittens'
Olen aikakirja, jossa hänen maineens'
On suurennettuna ja verratonna.
Ain' ystäviäni (hän niist' on suurin)
Sen verran olen kehunut kuin totuus
Livistymättä sietää, joskus ehkä,
Kuin keilapallo liukkahalla maalla,
Pois määräst' eksynyt ja valheen leiman
Näin hänen kiitokseensa painanut.
Siis, veikko, täytyy sinun päästää minut.
1 VAHTIMIES.
Totta tosiaan, vaikka olisitte yhtä monta valhetta kutonut hänen
hyväkseen, kuin sanoja omaksi eduksenne, ette sittenkään pääsisi; ette,
ette, vaikkapa olisi yhtä kunnollista valhetella kuin siivosti elää.
Siis, takaisin!
MENENIUS.
Mutta muista, ystäväiseni, että nimeni on Menenius, ja että aina olen
pitänyt päällikkösi puolta.
2 VAHTIMIES.
Vaikka olisittekin, niinkuin itse sanoitte, hänen valehtelijansa, niin
minä häntä palvelen totuutta puhumalla, ja sanon teille että ette
pääse. Siis, takaisin!
MENENIUS.
Onko hän jo päivällistä syönyt, tiedätkö sen? Sillä en tahtoisi
puhutella häntä ennenkuin atrian jäljestä.
1 VAHTIMIES.
Oletteko roomalainen, sanokaa?
MENENIUS.
Olen, niinkuin päällikkösikin.
1 VAHTIMIES.
Siis tulisi teidän Roomaa vihata, niinkuin hänkin sitä vihaa.
Saatatteko te, -- kun olette ajaneet porteistanne ulos niiden parhaan
puolustajan ja tyhmän törkeällä hurjuudella antaneet kilpenne pois
vihollisillenne, -- saatatteko luulla voivanne torjua hänen kostoansa
tyhjällä akkain ulinalla, tytärtenne palvovilla neitsyen käsillä,
taikka tuollaisen vanhan ränstyneen kirnin rampaisilla esirukouksilla,
kuin te näytätte olevan? Luuletteko voivanne tuolla heikolla
hengellänne puhaltaa sammuksiin valkean, joka kohta nielee koko
kaupunkinne? Ei, te petytte; siis, takaisin Roomaan, odottamaan
teloitustanne. Te olette viipymättä ja armotta tuomion omat; sen on
päällikkömme vannonut.
MENENIUS.
Lurjus, jos esimiehesi tietäisi, että minä olen täällä, niin hän
kohtelisi minua kunnioituksella.
2 VAHTIMIES.
Pois! Minun esimieheni ei teitä tunne.
MENENIUS.
Päällikköäsi tarkoitan.
2 VAHTIMIES.
Päällikköni ei teistä välitä. Takaisin, sanon! Matkaan! Muuten lasken
teistä puolen tuoppia verta, -- takaisin! -- sen enempää sitä teissä
tuskin on. Takaisin!
MENENIUS.
No, mutta, ystäväni, --
(Coriolanus ja Aufidius tulevat.)
CORIOLANUS.
Mik' ompi täällä?
MENENIUS.
Nyt, sinä lurjus, nyt minä sinulle näytän; nyt saat tuta, että minä
olen arvossa pidetty mies, ja nähdä, ettei tuollaisella jöröjukalla ole
lupaa ajaa minua pois poikani Coriolanon luota. Katsos nyt, miten hän
minua kohtelee, ja sano, eikö sua piankin hirsipuu uhkaa tai joku muu
kuolintapa, jota on vaikeampi kärsiä ja jota kauemmin kestää katsella;
katsos nyt vaan, ja pyörry, kun ajattelet, mikä sinua odottaa. --
Suuret jumalat neuvotelkoot joka hetki sinun menestyksestäsi ja
rakastakoot sinua yhtä suuresti kuin vanha isäsi Menenius! Oi, minun
poikani, minun poikani! Sinä paraikaa laittelet meille tulta; katsos,
tässä on vettä sen sammuttamiseksi. Työllä ja vaivalla myönnyin
luoksesi tulemaan, mutta kun vakuutukseni oli, ettei kukaan muu kuin
minä voisi sinua lepyttää, niin sallin heidän huokauksillaan lietsoa
minut ulos portista, ja pyytämällä pyydän nyt tässä sinua armahtamaan
Roomaa ja rukoilevia kansalaisiasi. Hyvät jumalat asettakoot vihasi, ja
viskatkoot sen ravan tuohon vintiöön, joka, niinkun pölkky, on minulta
kieltänyt luoksesi pääsön.
CORIOLANUS.
Pois!
MENENIUS.
Kuin? Poisko?
CORIOLANUS.
Laps, äiti, vaimo, kaikk' on vieraat mulle;
Ma toista palvelen. Vaikk' onkin kosto
Mun omani, niin volskilaisten povess'
On anteeks-anti. Kiittämätön unhe
Tuon vanhan tuttavuuden ennen nielköön,
Kuin sääli saa sen ilmaista. -- Siis, pois!
Kovempi korvani on pyynnöillenne
Kuin voimalleni porttinne. Mut merkiks,
Ett' olit ystäväni, ota tuo.
(Antaa hänelle paperin.)
Se sulle on; sen lähettää ma aioin.
Nyt loppu keskustelun on, Menenius. --
Tuo mies, Aufidius, Roomass' oli paras
Mun ystäväni; mutta nyt sä näet --
AUFIDIUS.
Olette aina kaltaisenne.
(Coriolanus ja Aufidius menevät)
1 VAHTIMIES.
No, herra, onko nimenne Menenius?
2 VAHTIMIES.
Sen lumousvoima on suuri, niinkuin näette. Nyt kai löydätte tien
kotiinne.
1 VAHTIMIES.
Kuulitteko, kuinka saimme toria siitä, että pidätimme teidän
ylhäisyyttänne?
2 VAHTIMIES.
Onko minun nyt syytä pyörtyä, mitä luulette?
MENENIUS.
Minä en piittaa päälliköstänne enkä koko maailmasta. Semmoiset elukat
kuin te, mitä teihin tulee, tiedänpä tuskin, oletteko olemassakaan,
niin vähäpätöisiä te olette. Se, joka itse rohkenee ottaa hengen
itsestään, ei pelkää muiden sitä hänestä ottavan. Tehköön päällikkönne
mitä pahinta voi. Te taas, olkaa, mitä olette, kauan aikaa, ja
kurjuutenne kasvakoon samassa suhteessa kuin ikänne. Minä sanon teille
mitä te sanoitte minulle: pois!
