(Menevät, vieden ruumiit mukanaan.)


Kolmas kohtaus.

    Teltta Tituksen talon edustalla. Pöytä katettuna.

    (Lucius, Marcus, gootteja, ja Aaron, vangittuna, tulevat.)

LUCIUS.
Kosk' isä tahtoo että palaan Roomaan,
Niin, setä hyvä, olen tyytyväinen.

1 GOOTTI.
Niinikään mekin, käyköön kuinka käy.

LUCIUS.
Tuo mauri-peto pane talteen, setä,
Tuo julma tiikeri, tuo perkele.
Hän ravintoa vailla, kahleiss' olkoon,
Siks kuin hän keisarinnan itsen nähden
Todeksi näyttää tämän irstaat työt.
Ja vahvass' olkoot väijyss' ystävämme:
Lie keisarilla pahat mielessä.

AARON.
Kiroja horna kuiskatkoon nyt korvaan
Ja kieltän' auttakohon purkamaan
Pakoovan sydämmeni vihan mujut!

LUCIUS.
Pois, verikoira, jumalaton peto! --
Setääni auttakaa; pois hänet viekää!
    (Gootit vievät pois Aaronin. Torventoitauksia kuuluu.)
Tuloss' on keisari: jo torvet soivat.

    (Saturninus, Tamora, tribuuneja, senaattoreja y.m. tulee.)

SATURNINUS.
Yht' enempääkö taivaall' auringoita?

LUCIUS.
Miks itseäsi auringoksi sanot?

MARCUS.
Seis, Rooman keisari, ja sinä, lanko!
Sovussa riitanne on ratkaistava.
On pidot valmiit, jotka Titus huolell'
On valmistanut hyvään tarkoitukseen:
Sopua, rauhaa, Rooman hyvää varten.
Lähemmä tulkaa siis, ja istukaa.

SATURNINUS.
Sen teemme, Marcus.

    (Hoboijat soivat. Titus kokiksi puettuna, Lavinia hunnutettuna,
    nuori Lucius ja muita tulee. Titus asettaa ruoat pöydälle.)

TITUS.
Terveeksi, keisari ja keisarinna!
Terveeksi, Lucius, ja uljaat gootit!
Terveeksi kaikki! Atria on halpa,
Mut tyydyttänee toki. Pyydän, syökää!

SATURNINUS.
Miks tuossa puvussa, Andronicus?

TITUS.
Siks, että itse tahdoin kaikki laittaa
Näin ylhäisille pöytävieraille.

TAMORA.
Olemme kiitolliset, hyvä Titus.

TITUS.
Niin varmaan, mieleni jos tuntisitte.
Mut, majesteetti, mulle sanokaa:
Tekikö oikein tuittupää Virginius,
Kun omin käsin tyttärensä tappoi,
Jok' oli raiskattu ja häväisty?

SATURNINUS.
No, tietysti.

TITUS.
              Ja syynne?

SATURNINUS.
                         Jottei tyttö
Eläisi häpeäänsä kauemmin
Eik' isää murheest' aina muistuttaisi.

TITUS.
Tehokas, mahtava ja vahva syy,
Elävä esikuva, ohje, käsky
Minulle, katalalle, tehdä samoin. --
Lavinia, kuole, kanssas häpeäsi,
Ja häpeäsi kanssa isän suru!

    (Pistää Lavinian kuoliaaksi.)

SATURNINUS.
Mit' olet tehnyt, julmus?

TITUS.
                          Tappanut
Sen, joka sokeaks mun itketti.
Yht' onneton ma olen kuin Virginius,
Tuhansin enemmänkin syytä mulla
On tähän julmuuteen; -- nyt on se tehty.

SATURNINUS.
Hän raiskattuko? Kenen se on työtä?

TITUS.
Täss', armo hyvä: suvaitkaahan syödä!

TAMORA.
Miks tyttäresi tapoit?

TITUS.
                       Minä en;
Demetrius ja Chiron teki sen:
He hänet raiskasivat, kielen veivät;
He yksin syypäät ovat, toiset eivät.

SATURNINUS.
Te menkää heti heitä noutamaan.

TITUS.
Täss' ovat, leivottuina piirakkaan!
Nyt äiti ahminut on herkkupalaa
Ja lihaa syönyt oman kohtuns' alaa.
Se totta: veitsi tää sen todistaa.

    (Pistää Tamoran kuoliaaksi.)

SATURNINUS.
Haa, kuole, hullu! Työsi palkkans saa.

    (Surmaa Tituksen.)

LUCIUS.
Isänsä surman-iskuun poika vastaa:
Verestä veri, kuolo kuolemasta!

    (Surmaa Saturninuksen. Suuri hälinä syntyy. Kansa joutuu
    hämmennyksiin ja hajaantuu. Marcus, Lucius ja heidän
    pnoluelaisensa nousevat Tituksen asunnon portaille.)

MARCUS.
Apeat miehet, Rooman kansalaiset,
Revityt melskeessä kuin lintuparvi,
Jonk' ärjysäät ja myrskyt hajoittaa,
Opastaa minun suokaa, miten koota
Tuo hajavilja yhdeks sitomeksi,
Rikotut luut taas liittää yhdeks rungoks,
Jott' itseään ei Rooma tuhoisi,
Tuo, jota mahtivallat kumartavat,
Häpeäll' itseään ei lopettaisi
Kuin mikä toivoton ja halpa orja.
Mut jos nää rypyt, ajan hallan merkit,
Nää kypsän älyn taatut todisteet,
Teit' ei saa sanojani tarkkaamaan,
    (Luciukselle.)
Puhu sinä, Rooman kallis ystävä,
Kuin ennen esi-isämme,[11] kun kertoi
Hän juhla-äänell' lemmensairaan Didon
Surevaan korvaan julmaa tarinaa
Tulipalo-yöstä, jolloin kreikkalaiset
Priamukselta Troian viekastivat.
Sano, kuka Sinon lumos korvamme,
Ken toi sen turmakoneen, joka iski
Sisäisen sodan haavan meidän Troiaan. --
Ei teräst' ole, piitä sydämmeni;
Suurt' en voi suruani ilmi tuoda:
Sanani kyyneltulva upottaisi
Ja särkis äänen silloin, kun sen pitäis
Enimmin teitä liikuttaa ja saada
Teiss' ystävyyden sääli heräämään.
Täss' sodanpäämies on, hän puhukoon,
Niin sydämmenne sykähtää ja itkee.

LUCIUS.
Siis, jalot kuulijani, tietäkää:
Nuo konnat, Chiron ja Demetrius,
He keisarimme veljen murhasivat,
He raiskasivat sisaremme, heidän
Teostaan veljemmekin mestattiin,
Isämme kyyneleitä ilkasteltiin
Ja halvoin juonin hältä vietiin käsi,
Jok' oli Rooman taistot taistellut
Ja hautaan laittanut sen vihamiehet.
Minutkin tylyst' ajettihin maasta,
Sulettiin portit, itkein mieroon syöstiin
Apua viholliselt' etsimään;
Nuo vihans' upottaen kyyneliini,
Mun syliins' ystävänä sulkivat.
Minä, se hyljeksitty, verelläni
Kotini onnen suojasin, pois työnsin
Sen sydämmestä vihamiehen miekan
Ja omaan poveeni sen kärjen käänsin.
En ole kerskuri, sen tiedätte,
Mut mykät arpani ne todistavat
Ett' oikea on puheeni ja tosi.
Mut vait! Ma liiaks siirryn aineesta
Katalaan omaan kehuun. Anteeks suokaa;
Kell' ystävää ei ole, kehuu itse.

MARCUS.
Nyt mull' on puheen vuoro. Tämä lapsi
Se Tamoran on kohdun hedelmä,
Isänä jumalaton maurilainen,
Tuo kaikkein näiden tuskain alkusyy.
Tituksen taloss' on se konna; hän voi
Sanani todistaa. Nyt päättäkää,
Oliko Tituksella syytä kostaa
Noin mahdoton ja sietämätön loukkaus,
Suurempi kuin mit' ihmisluonto kestää.
Totuuden kuulitte; mit' arvelette?
Väärinkö teimme? Sen jos näytätte,
Niin me, Andronicusten kurja jäännös,
Sijalta tältä, missä seisomme,
Käsikkäin alas suin päin syöksymme
Ja murskaks lyömme päämme kallioon,
Näin tehden äkkilopun suvustamme.
Puhukaa, roomalaiset! Tahdotteko,
Niin heti tapahtuva on se teko.

AEMILIUS.
Ei, tule alas kunnon roomalainen,
Kädestä tuoden meidän keisaria,
Lucius-keisaria; koko kansa,
Sen tiedän, siihen antaa suostuntansa.

MARCUS.
Terveeksi, Lucius, Rooman keisari!
    (Palvelijalle.)
Tituksen surutaloon mene sinä
Ja tänne tuo se mauri-pakana:
Hän hirvittävään verikuolemaan
On tuomittava häijyst' elämästään. --
    (Lucius ynnä muut astuvat alaa.)
Eläköön Lucius, Rooman suuri valtias!

LUCIUS.
Suur' kiitos teille! Hallita niin soisin,
Ett' onnen rikot ehjäks tehdä voisin.
Mut, ystävät, nyt hetken loma vain:
Minulle luonto määrää raskaan toimen. --
Pois syrjään kaikki! -- Sinä, setä, tule,
Tomulle tälle murheen kyynel suo. --
Tuoss' sulle lämmin suukko kylmiin huuliin,
    (Suutelee Titusta.)
Tuoss' surun pisar otsaan veriseen, --
Se poikas viimeinen on lemmenlahja!

MARCUS.
Suukosta suukko, kyynel kyyneleestä
Tuoss' ota muistoks Marcus-veljeltäsi!
Vaikk' oisi ääretön ja määrätön
Tää kyynelvelka, kaikki suorittaisin.

LUCIUS.
Tule, poika, tule; opi meistä, mitä
On sulaa kyyneliin. Sua vaaris lempi,
Sua usein hypitti hän polvellaan,
Povellaan nukutti ja uneen lauloi,
Ja monta kertoi sulle tarinaa
Sun lapsen mielellesi otollista.
Siis lapsen hellyydellä pieni tilkka
Hänelle pikku-lähteestäsi suo;
Niin säästää hellä luonto: ystäväin
Surussa tulee käydä käsikkäin.
Nyt hyvästele häntä haudan poveen;
Tee tehtäväsi: sano jäähyväiset!

POIKA.
Oi, vaari, vaari! Oi, jos minä oisin
Nyt kuolleena, ja sinä eläisit! --
Hyvä jumala! En puhua ma voi:
Tukahdun itkuuni, jos suuni avaan.

    (Roomalaisia tulee, tuoden mukanaan Aaronin.)

1 ROOMALAINEN.
Surunne heittäkää, Andronicukset,
Ja tämä kehno konna tuomitkaa,
Jok' aiheutti kaikki nämä hirmut.

LUCIUS.
Hän rintaa myöten maahan kaivettakoon;
Rajutkoon siinä, ruokaa huutakoon;
Se joka häntä auttaa taikka säälii,
On kuolon oma. Tää on tuomiomme.
Lujasti hänet maahan kaivakaa!

AARON.
Miks vait on viha, kiukku kieletön?
En ole laps, ett' turhin rukouksin
Katuisin mitä olen pahaa tehnyt;
Tekisin tuhat kertaa pahempaakin
Kuin mitä tein, jos mulla vain ois valta.
Jos mitä hyvää eläissäni tein,
Sydämmen pohjasta ma sitä kadun.

LUCIUS.
Hyvät ystävät, pois viekää keisari,
Isänsä hautaan hänet haudatkaa.
Lavinian ja isäni me sitten
Panemme meidän perheen hautaholviin.
Mut Tamora, tuo julma tiikeri,
Hän ruumissaattoa ja hautavirttä
Ja sielukellojakin olkoon vailla:
Pedon ja korpin ruoaks heitettäköön!
Hän eli niinkuin peto armotonna,
Siis armottoman saakoon kohtelun.
Kirotun maurin tuomio täyttäkää;
Hän oli alkusyynä turmioomme.
Niin sitten hallitsemme, että moista
Verinäytelmää ei tapahtuisi toista.

                          (Menevät.)




SELITYKSIÄ:


[1] _Troian kuningatar_. Hecuba, tarun mukaan, repi silmät Trakian
kuninkaan Polymestorin päästä, kun tämä oli ahneudesta surmannut hänen
poikansa, joka on kuninkaan turviin jätetty.

[2] _Ken Solonin on onnen saavuttanut_. Tarkoittaa Solonin tunnettua
lausetta: "ei kukaan ole onnellinen ennen kuolemaansa."

[3] _Tään valkean ja tahrattoman vaipan_. Tällaiseen -- toga candidaan
-- tuli, tasavallan tavan mukaan, viranhakijan pukeutua; siitä nimi
candidatus.

[4] _Laerteen viisas poika_. S.o. Odysseus.

[5] _Hoi, karttuja!_ Lontoon oppipoikain huuto katumellakoissa.

[6] _Prinssi-karkuri_. S.o. Aeneas.

[7] _Mun poveni on valtias Saturnus_. Astrologien mukaan
Saturnus-planeetan vaikutus oli paha ja turmiollinen sen alla
syntyneihin, kun sitä vastoin Venuksen vaikutus on kiihoittava.

[8] _Kimriläinen_. Kimria oli tarumainen maa, missä synkeys ja
pimeys vallitsi.

[9] _Kokyton sumusuu_. Kokytos oli manalan jokia.

[10] _Encelodus ja Typhon_ olivat jättien, titaanien, johtajia
sodassa jumalia vastaan.

[11] _Kuin ennen esi-isämme_. S.o. Aeneas.

[12] _Ken toi sen turmakoneen_. Viittaus puuhevoseen, jonka avulla
Troia valloitettiin.